Ja kas lähteehän se, jos vaan saa ja pääsee. Siis asiakas.
Minulle ei tulisi mieleenikään epäillä kirurgin veistä pitelevän henkilön ammattitaitoa enkä kuvittelisikaan itse hoitavani murtumiani ja vääntymiäni kuntoon. Vaikka kuulen hoitovirheistä ja parempaakin palvelua voisi ehkä olla, mutta tyytyväinen ja uskova olen asian suhteen kyllä. Fyysisen hoidon siis.
Ensimmäinen asia mitä aloin kuulla vertaisiltani mielenterveyspuolella oli, että pitäisiköhän lähteä. Kun ei oikein luota hoitoon ja hoitajiin ja heidän asiantuntemukseensa. Mutta jos sen sanoo mielenterveyspotilaana ääneen, niin sehän on sairauden oire, lääkityksen puute tai muuta asiakkaan typeryyttä, kun ei tajua omaa parastaan. Ettäkö meillä ei tiedettäisi mikä sinulle on parasta! Ja kuitenkin jatkuvasti ja kokoajan edelleen kuulen samaa pohdintaa alalla työskentelevien kyvyistä kohdata mielensairastamisen asioita.
Saako tästä puhua? Voiko tämän ottaa puheeksi? Eihän nyt sormella saa mennä osoittamaan toisia, varsinkaan osaajia. Vai saako? En minäkään osaisi kirurgoida. Miksi siis olisi oletettavaa, että kaikki osaisivat porautua ihmismieleen ja tuntisivat sen liikkeet. Entä jos asiakas tietääkin ja tunnistaakin osaamisen ja osaamattomuuden ja hänen halunsa mennä pois on joissakin tapauksissa viisautta.
Hyvinvointivaltiossamme kyllä tiedetään kuinka ihmiset sitoutetaan. Rahat pois, jos et suostu. Tukea et saa, ellet syö lääkkeitä ja jos et käy meillä, sinulle ei myönnetä toimeentuloon tarvittavia rahoja. Niin valitse siinä sitten. Valinnanmahdollisuus kuitenkin on jokaisen ihmisen hyvinvoinnin tae. Jotenkin kun katselin poikani sormen kipsaajan epävarmoja otteita, en kauheasti huolestunut. Mutta jos näkisin epävarmuutta hänessä, joka koittaa ”porautua” jonkun aivoihin, niin varmasti kimpaantuisin. Sieluni alkaisi laulaa kovaa ja korkealta, kunnes asia korjaantuisi.
Kuuletteko veisun korvissanne? Minun sieluni laulaa ja loppua ei vielä näy.
Katja Lemberg
Kirjoittaja on vakavasta masennuksesta parantunut nainen ja äiti kehittämässä palveluita masentuneiden tukemiseen ja kohtaamiseen.
Kuva: Juha Metso
