Sydämeni ei ole tykännyt yhtään helteistä, vaan seurauksena on ollut vähän väliä flimmeri. Kuulun niihin potilaisiin joilla eteisvärinä ei ole huomaamaton, vaan kohtaukset ovat tuskaisia ja uuvuttavia. Viimeksi heinäkuun lopussa jouduin taas turvautumaan päivystyksen apuun. Siellä seurasin sivusta minua hiukan vanhempaa rouvaa joka odotteli taksia päästäkseen kotiinsa, palvelutaloon. Oli sovittu, että kuljettaja hakee hänet päivystyksestä. Rouvan odotus kesti ainakin tunnin. Ehkä kauemminkin, mutta tunnin ajan hän oli hermostunut, kun kyytiä ei kuulunut. Vaatteet olivat päällä, kengät jalassa, kassi kädessä. Ensin kuulin vain rouvan taksikysymykset sänkyäni suojaavien sermien takaa, mutta sitten hän muutaman kerran ”karkasi” sängyltään ja lähti kävelemään meidän muiden potilaiden luo kunnes hoitajat taas ohjasivat hänet istumaan omalle sängylle. Minusta odotusaika oli täysi kohtuuton niin rouvalle kuin osaston toiminnalle.
Sama koskee montaa muuta tilannetta. Odottaminen on aina rasittavaa, mutta ilman aikataulua se on sitä kaksin verroin.Tiedän, että usein on mahdotonta sanoa tarkkaa aikaa, mutta aika paljon on tilanteita, joissa kyse on enemmän ajattelemattomuudesta tai varovaisuudesta.
Minut asetettiin maaliskuussa kardioablaatiojonoon ja kutsuttiin tiedotustilaisuuteen, joka oli muuten hyvin järjestetty ja hoidettu mutta ei kerrottu onko odotusta todennäköisesti edessä kuukausi vai hoitotakuun mukainen kuusi kuukautta. Sen ymmärrän, ettei kukaan sairaalaa edustava uskalla sanoa, etteivät he ehkä edes selviä jonosta kuudessa kuukaudessa, koska sen on valtiovalta meille potilaille terveydenhuoltolaissa hoitotakuuna luvannut.
Kun en voi joulun aikaan todetusta eteislepatuksesta johtuen käyttää eteisärinän estolääkitystä, koko kevät ja kesä on ollut kardioablaation odotusta. Kuten moni muukin tuskaisesta eteisvärinästä kärsivä tietää hermostuminen ja huolestuminen voivat olla ovat samanlaisia eteisvärinän laukaisijoita kuin vaikkapa alkoholi, kuumuus tai uupumus. Tiesin jo maaliskuussa, etten kohtuullisen hyväkuntoisena ja muuten aika terveenä ole luultavasti leikkausjonon kärjessä. Silti olisi ollut helpottavampaa kuulla alun alkaen, että odottaessa menee noin puoli vuotta.
Raha on sitten vielä erikseen. Lukuisien päivystyskäyntieni kustannukset maksaa pääosin kunta, kardioablaation yliopistosairaala, joihin kunta kyllä osallistuu. Käytännössä kyse on ikään kuin kahdesta rahapussista. Toivon mukaan sote-pähkäilyjen lomassa joku terveystaloustieteilijä ehtii ja jaksaa vertailla näitäkin kustannuksia.
Leena Mallat
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva toimittaja, joka on sairastunut rintasyöpään, lymfoomaan ja eteisvärinään.
