Muistisairaan ymmärtävä kohtaaminen ja vuorovaikutus hänen kanssaan edellyttää sairastuneen ihmisen henkilöhistorian tuntemusta ja aitoa kiinnostusta, tahtoa kuulla, mitä hän haluaa meille kanssaihmisille ja läheisille kertoa. Kun muistisairas haluaa ja kaipaa kotiin, mihin hän tuolloin kaipaakaan? Osoitteeseen jossa asui edellisen kerran? Taloon tai pitäjään jossa asui aikuisena? Lapsuuden kotiinsa?
Muistisairaan kaikella käyttäytymisellä on tarkoitus – aivan kaikella. Aivosairaus, joka muistisairaus on, heikentää kykyä käsitellä tietoa, rationaalista toimintaa ja kykyä ilmaista itseään. Me läheiset, hoitajat ja moniammatilliset työntekijät helposti niputamme kaikki muistisairaat samaan kategoriaan, yleisesti muistisairaisiin. Kuitenkin on olemassa useita eri muistisairauksia ja syitä muistin sairauksiin. Muistisairaus on aina omakohtainen, subjektiivinen kokemus ja jokaisella yksilöllinen. Eri muistisairauksissa on lisäksi erilaisia ns. tunnuspiirteitä.
Etenevien muistisairauksien kohdalla lähimuisti usein vähitellen heikkenee ja lopulta katoaa kokonaan. Koti-ikävä, suru, ikävä isää tai äitiä on tavallista. Jäljelle saattaa jäädä lapsuuden aika ja tunnemuistot, jolloin oli turvallista ja turva kotona, isän tai äidin, mummon tai enon sylissä. Jokaisella on oma kokemuksensa. Toisen kohdalla tunnemuistoon saattaa liittyä ikäviä muistoja, jolloin koti ei tunnemuistoissa olekaan hyvä ja rakas koti, vaan muisto, jossa on kaltoinkohtelua tai suurta surua ja menetyksiä.
Muistisairaan kotikokemus ja kotitunne voi olla ehkä pieni hetki. Tuttu tuoksu tai tietty ihminen, jota kaipaa. Koti ei välttämättä olekaan rakennus tai jossakin oleva huone. Se voi olla tietty hetki äidin sylissä tai tuoksu, kun uunissa paistui ruisleipä, tai kun sai olla lämpimässä saunassa sisarusten kanssa.
Hiljattain eräs vanha mies palasi viikonlopun vietosta edellisestä kodistaan takaisin hoitokotiin, ja kysyttäessä millaista siellä kotona oli, mies vastasi: "Ei se ollut se koti. Kotona on oma perhe ja siellä hevonen." Siellä on iso uuni ja lämmin."
Toisinaan uutisissa ja lehdissä kerrotaan muistisairaan karanneen kotoaan. Ei muistisairas karkaa omasta kodistaan, vaan hän on omasta mielestään menossa johonkin. Tai hän lähtee etsimään hukassa olevia tavaroitaan tms. Toisinaan hän lähtee kotoaan etsimään lapsiaan. Lähtemiselle on aina jokin oikea syy. Hänen mielestään. Hän lähti kotoaan, poistui kotoaan tai katosi. Ei karannut mihinkään. Tavalla, jolla puhumme, on merkitystä.
Olen saanut perehdyttää omaisia, hoitajia, sosionomeja, geronomeja ja fysio- ja toimintaterapeutteja kohtaamisen ja ymmärtämisen maailmaan. Ihmisen tunnemuistot ja niiden äärelle pysähtyminen lisää omaa ymmärrystämme muistisairaan tarpeiden ja tunteiden tilaan. Osaamme lohduttaa, iloita ja olla läsnä tunteessa ja tilanteessa, jota meille kerrotaan.
Muistisairas tarvitsee edelleen katsetta, kosketusta, lähellä oloa ja ihmisiä jotka aidosti kuuntelevat ja kuulevat, mitä hän meille haluaa kertoa. Sitä tunnetta voimme vahvistaa ja olla myötätuntoisia, esimerkiksi näin:
"Sinä kaipaat sinne kotiisi, millaista siellä oli?
"Kiitos kun kerroit. Ymmärrän, että sinne Sinä kaipaat."
Sirpa Remahl
muistiasiantuntija, sairaanhoitaja
Kuva: Panthermedia
