Kaamos, tämä synkin, pimein vuodenaika. Tekee mieli käpertyä peittojen alle ja jatkaa nukkumista. Unta riittääkin – enemmän kuin normaalisti. Olen kuin karhu talviunessaan. Äitini aina sanoi, että päivä on kuin kaksi pimeää vastakkain.
Valoisa aika käy entistä lyhyemmäksi. Mieli ei ehdi mukaan. Halla hiipii sisään tuoden melankolian, väsymyksen ja surullisen mielen.
Joillekin iskee kunnon kaamosmasennus tai jollei ihan masennus, niin kaipaus ja ikävä. Kyynel herahtaa silmäkulmaan. Entinen työkaverikin puhui tappavasta kaamoksesta. Hän pakeni sitä ja joulukiireitä viikoiksi Kanarian lämpöön lepäämään ja rauhoittumaan ja saamaan voimia auringon lämmöstä.
Marraskuusta puhutaan kuoleman kuukautena. Sekin asia on selvinnyt ajan saatossa. Läheisimmät ovat kaikki kuolleet marras-joulukuussa, loput hetkellä kevään kauneimman, heille saapui ikuinen sunnuntai.
Kun mieliala laskee, hakee siihen helposti lohtua syömisestä. Paino nousee kaamoskuukausina, vaikka kuinka tietää terveysohjeet. Ulos liikkeelle pimeään, vesi- ja räntäsateeseen – ei houkuttele. Kun ei ole enää koira-lemmikkiäkään, joka pistäisi emäntänsä liikkeelle ja ulos. Harrastuspiirit pitävät joululomaa. Sekin liikunta jää tauolle.
Jää vain joulun odotus ja valmistautuminen. Kun siihen on virittänyt ajatukset, kaamoksen selättäminen saakin uutta vauhtia. Aamulla heti kirkasvalolamppu päälle, aamupuurot ja d-vitamiini, touhu alkaa. Kaikki joulunvalot ja tuikut sytytetään, elävät tulet lepattamaan. Välillä on hyvä pysähtyä, istahtaa ja huokaista ja todeta: mitäs nyt sitten tehtäisiin?
Kun on kaikki pikkujoulut ylensyöty ja juhlittu, ja kun on kaikki mahtipontiset, vähän melankolissävytteiset kirkko- ja ym. konsertit kuunneltu ja saatu niistä voimia, on jo pikkuhiljaa aika alkaa valmistella joulua. Kutsutaan kaikki pienet pirpanat, lastenlapset joulun valmisteluun. Joulukuusi koristellaan ja pienillä sormilla väännetään joulutortut, piparit ja ruoat. Vielä joulupukille kirje, toivomuslista. Niin on kaikki joulun valmistelut tehty joulun lapsen syntymän muistojuhlaa varten.
Kun vihdoin jouluateria ja herkut on syöty, joulupukki on jakanut lahjat ja nähnyt lasten vilpittömän jouluilon ja riemun, ja kun aattoilta on hiljentynyt ja kaikkia läheisiä ja rakkaimpia on muistettu, voi hiljentyä palavan kynttilän ääreen. On aika olla kiitollinen.
Päivä alkaa pidentyä, kohti valoa mennään ja kaamos on selätetty. Cityfarmarikin pääsee jo kolmen kuukauden päästä multaa möyrimään.
Helena Soisalo
Kirjoittaja on kahden tyttären äiti, kolmen tytön isoäiti, kätilö ja terveydenhoitaja.
Kuva: Esa Ilmolahti
