Yksi viidestä Lääkäriliiton perusarvosta on elämän kunnioittaminen. Se mainitaan myös Lääkärin valassa. Niin kauan kuin lääketiedettä on ollut, hoidon ja tutkimuksen fokuksessa on ollut ihmisen ennenaikaisen kuoleman estäminen – turvata hänelle oikeus elää.
Parin viime vuosikymmenen aikana on yhä enemmän keskusteltu ja esitetty vaatimuksia ihmisen oikeudesta kuolla. Selvimmin se näkyy toistuvina kansalaiskyselyinä, jotka liittyvät eutanasian hyväksyttävyyteen. Nykyisen klikkijournalismin kulttuuriin tällaiset kyselyt sopivat mainiosti. Monimutkaisesta ja perimmäisiin arvoihin liittyvästä asiasta tehdään yksinkertainen joko – tai.
Hyvä kuolema on laaja käsite, jonka sisältö vaihtelee vastaajasta riippuen. Se on myös kulttuurisidonnainen ja muuttuu ajan myötä. Kaikille se sisältää kärsimyksen hyvän hoidon. Kärsimyksen käsitteessä usein painotetaan sen fyysistä komponenttia – kipua, jonka hoito on nykyisillä menetelmillä hyvin menestyksellistä. Vähälle huomiolle saattavat jäädä psyykkinen, sosiaalinen ja eksistentiaalinen kärsimys kuoleman lähetessä. Ne eivät näy yhtä selvästi. Kärsiväkin ihminen voi hymyillä ja liikkua. Jatkuva luopuminen ja lähestyvä kuolema silmien edessä muuttaa näkökenttää tavalla, jota emme hevin ymmärrä.
Termistö kehittyy ja laajenee, mutta yhteinen ymmärrys sen sisällöstä ei välttämättä lisäänny. ”Physician assisted dying” voidaan sujuvasti kääntää ”lääkäriavusteiseksi kuolemiseksi”. Sen sisältö on kuitenkin jäsentymätön. Perushoito ja kivun hoito ovat luonnollinen osa sitä. Valtaosa lääkäreistä hyväksyy siihen toimet, joissa potilaan kärsimystä lääkitään tavalla, joka saattaa lyhentää potilaan elämää. Lääkäriliiton tutkimusten mukaan noin puolet suomalaisista lääkäreistä hyväksyy eutanasian ja vajaa kolmannes lääkäriavusteisen itsemurhan. Hyvä kuolema pyritään joissakin maissa turvaamaan hyväksymällä myös tällaiset äärimmäiset keinot. Tämän takia keskustelu on jälleen kerran aktivoitunut myös Suomessa.
Lääkäriliitto on painottanut fyysisen, psyykkisen, sosiaalisen ja eksistentiaalisen kärsimyksen hyvää hoitoa elämän loppuvaiheessa ja varoittanut ottamasta pitkää askelta kohti aktiivista elämän päättämistä, kun meillä on vielä parantamista saattohoidon laadussa ja saatavuudessa. Lääkäriliitto vastustaa eutanasian laillistamista.
Mitä suurempi on kärsimys, sitä varmemmin potilas on lääkärin hoidossa ja koko hoitoyhteisö on lähellä. Näissä hoitopaikoissa koulutuksen tulee olla kattavaa ja potilaan kuolema tulisi käsitellä työyhteisössä aina myös kysyen, onko kärsimyksen eri komponenttien hoidossa ja omaisten kanssa yhteydenpidossa onnistuttu. Jos ongelmia havaitaan, niihin aina puututaan päämäärätietoisesti.
Potilaan hoitotahto on tärkeä, ja lääkärien tulee osata keskustella hoitotahdon laatimisesta riittävän ajoissa. Hyvän kuoleman käsite ei voi olla vain lääkärien määrittelemä. Potilaan tulisi kertoa myös läheisilleen, mikä hänen tahtonsa on, jotta hekin osaavat tulkita sen tarvittaessa.
Kuoleman edessä lääkärillä tulee aina olla tarjota potilaalle lohdutusta, empatiaa ja toivoa. Potilas tarvitsee aikaa ja hoitosuhteen pysyvyyttä. Ne ovat nykyisen järjestelmämme tärkeimpiä kehityskohteita, ja niissä professiomme vastuu on väistämätön.
Lääkärille kuuluu vaikeiden päätösten tekeminen potilaan elämän lopulla. Potilaiden, kansalaisten ja lääkärien näkemyksiä näihin päätöksiin liittyvistä odotuksista tulee toistuvasti selvittää samalla, kun kehitämme elämän loppuvaiheen hyvän hoidon saatavuutta ja laatua.
Kirjoittaja:
Heikki Pälve
toiminnanjohtaja
Suomen Lääkäriliitto
Maailman Lääkäriliiton (WMA) eettisen komitean puheenjohtaja
Kuva: Mikko Käkelä
Pääkirjoitus Lääkärilehdestä 41/2016
