Suomen edellistä hallitusohjelmaa rakennettiin hyvin riitaisesti ja epäluulon varassa. Nyt neuvotteluiden henki oli vallan toinen. Toivottavaa on, että se antaa lupauksen koko vaalikauden jatkuvasta hyvästä tekemisen meiningistä, sillä Suomen talouden saaminen tasapainoon edellyttää raskaita päätöksiä koko vaalikauden ajan.
Terveydenhuollon tulevaisuuden kannalta varmasti tärkeintä olisi, että hallitus onnistuu talouspolitiikassaan. Terveydenhuoltomme nojaa vahvasti julkiseen rahoitukseen, eikä tulevaisuutta voi rakentaa savianturan varaan. Talouden tervehdyttämisessä työmarkkinajärjestöille tarjotaan keppiä ja porkkanaa. On toivottavaa, että kaikki kepit eivät lyö työntekijöitä, vaan myös työnantajille asetetaan kipeä kannuste löytää sopu. Näin ei tehty ensimmäisen yrityksen yhteydessä.
Sote linjataan väliportaan itsehallinnollisten alueiden varaan. Alueita olisi maksimissaan 19. Keskusta sai maakuntamallinsa ja ministerin sitä valmistelemaan. Ohjelmaneuvotteluiden kuluessa puheenjohtaja Juha Sipilä ei halunnut organisoida ministeriöitä uusiksi, koska pelkäsi tämän vievän huomion pois itse tekemisestä organisaatiotason uudistukseen. Sote-uudistuksessa tilanne on analoginen. Jos aletaan järjestellä organisaatioita ja omistuksia, on pelättävissä, että tuotanto ontuu yhä pahemmin.
Suora demokratia sote-alueella, nykyistä vähemmän järjestäjiä ja yksikanavainen rahoitus ovat selvä askel eteenpäin. Lääkäriliiton näkemys olisi kuitenkin ensiksi selvittää eri vaihtoehdot rahoituksineen tarkemmin ja tehdä päätökset selvityksen pohjalta. Liitto on vahvasti sitä mieltä, että viiden alueen varaan rakennettu järjestämisen malli olisi mahdollistanut heti keskittymisen palvelutuotannon tehostamiseen.
Nykyiset julkiset erikoissairaanhoidon kuntayhtymät ja kansanterveyden kuntayhtymät olisivat voineet jatkaa sellaisenaan tuottajina. Uusi järjestäjä olisi voinut alueensa erityispiirteet huomioiden ajan myötä kehittää tuotannollista tehokkuutta ja estää kilpavarustelun. Samalla yliopistojen, tutkimuksen ja koulutuksen asema lääketieteen kehittäjinä olisi turvattu paremmin kuin nyt muodostuvassa, lopultakin turhan tilkkuiseksi jäävässä järjestelmässä.
Tärkeää on, että hallitusohjelmassa mainitaan palvelutuotannon tehokkuuden ja laadun mittarointi. Nopeimmin tämä syntyisi, jos järjestäminen ja tuottaminen aidosti erotettaisiin ja potilaan valinta tulisi heti osaksi palvelutuotantoa siellä, missä se on terveyspoliittisesti mahdollista ja järkevää. Nyt potilaan valinta on jätetty hamaan tulevaan, mutta on sentään ohjelmassa mainittu.
Hallituksen pakon edessä tehty verolinjaus on kansanterveystyön riemuvoitto. Tupakka kallistuu oleellisesti ja alkoholikin jonkin verran. Kovin suurta riemua eivät vastaavasti herätä sairausvakuutuskorvauksiin tehtävät leikkaukset. Kuinka pieniksi korvaukset voidaan supistaa ja vielä ylipäätään puhua niistä?
Hallitusohjelma on terveydenhuoltojärjestelmän osalta vakaa mutta varovainen askel kohti parempaa. Merkittäviä säästöjä ohjelma ei hallituskaudella tuo – josko yhtään. Toivottavasti talous sentään ottaa vakaan ja pitkän askeleen eteenpäin. Taidamme kipeästi tarvita elpyvän maailmantalouden apua. Hallitusohjelmaa julkistettaessa kaikki puoluejohtajat valittivatkin ohjelman tekevän kipeää.
Tuula Rajaniemi
puheenjohtaja
Suomen Lääkäriliitto
Heikki Pälve
toiminnanjohtaja
Suomen Lääkäriliitto
Pääkirjoitus Lääkärilehdestä 23/2015 (5.6.2015)
Kuva: Sami Perttilä
