Itä-Afrikan hautavajoama on lähes seitsemänsadan kilometrin pituinen ja jopa puolentoista kilometrin syvyinen vako keskellä Afrikkaa. Sen täyttää vesi muodostaen Tanganjikajärven, Afrikan toiseksi suurimman makean veden lähteen. Järven pohjoispäässä sijaitsee Burundi, vehreä, kukkulainen maa, Afrikan mittasuhteissa lilliputti, vain entisen isäntämaansa Belgian kokoinen.
Burundi näyttää maallikosta kumpuilevalta viljelysmaalta. Kukkuloita rytmittävät tee- ja kahviviljelmät ja porrastetut pellot. Luulisi että 11-miljoonaiselle kansalle riittäisi syötävää maasta ja rannattomasta järvestä. Miksi sitten näen niin paljon kiistattomasti aliravittuja ihmisiä varsinkin maaseudulla, lapsia seisomassa apaattisina suurissa, parkkiintuneen likaisissa vaatteissa?
Vaikka Burundi on silmälle mieluisa, se ei kykene ruokkimaan kansalaisiaan. Aiemmin vuorilla oli metsiä – jopa istutettuja joulukuusia ja runsaasti eri eläinlajeja. Nyt puut on hakattu lämmikkeeksi ja ruuanlaittoon ja monet villieläimet kuten elefantit ovat lähes hävinneet salametsästyksen vuoksi.
Burundin köyhyyden taustalla on valitettavan tavallinen afrikkalainen poliittinen kehitys – itsenäisyys 60-luvulla, etnisesti värittynyt valta-asetelma siirtomaa-ajan perintönä ja siitä seurannut pitkä sisällissota, jossa arvioidaan menehtyneen 300 000 ihmistä. Sotaa ei Burundissa kutsuta naapurimaan Ruandan tapaan kansanmurhaksi koska väkivalta tapahtui tipoittain, mutta molemmissa maissa taustalla on enemmistö hutujen ja vähemmistö tutsien välienselvittelyt.
Vaikka Burundissa on ollut jo 12 vuotta rauha, jännitteet elävät yhä, nousten ja laskien kuin kasvustosta kalutut kukkulat. ”Ei sota, ei rauha”, sanovat kansalaiset kun maassa leimahtelee ja maanvyöry tuhoaa vastaviljellyn pellon eroosiorinteellä. Yli 400 000 burundilaista on siirtynyt naapurimaihin etsimään rauhaa ja ruokaa.
Ihan kuin raskaassa menneisyydessä ei olisi tarpeeksi, maata on vaivannut vuodesta 2016 lähtien ennennäkemätön malariaepidemia. Viime vuonna malariaan kuolleita oli lähes 3500, 70 % enemmän kuin edellisenä vuonna ja tänä vuonnakin jo 2,2 miljoonaa burundilaista on sairastunut malariaan ja tuhat on kuollut. Tautien ja ruokakriisin vuoksi jo kolmannes väestöstä tarvitsee humanitaarista apua.
Tilastojen ulkopuolella Burundi on viehättävä maa. Pääkaupunki Bujumburasta avautuu hieno näkymä Kongon (vielä metsäisille) vuorille ja järven aavalle. Maan kieli, kirundi, on myös kouluissa opetuskielenä päinvastoin kuin monessa muussa entisessä siirtomaassa, tosin ranska ja suahili ovat myös käytössä. Etninen jako ei siis tapahdu kielen mukaan kuten Belgiassa, eikä eri heimoja voi ulkonäöllisestikään helposti erottaa.
Ylämaalla ilmasto on kirpeä ja ruoka hyvää, kananmunien keltaisella voisi vaikka maalata tauluja. Burundilaiset rakastavat Primus – oluttaan, sitä juovat todistetusti myös nunnat illanistujaisissa ja sopivissa väleissä kaikki muutkin.
Istuessani villapaitaan kääriytyneenä maaseudun aamuauringossa ihmettelen maan hankalaa malaria-tilannetta. Täällähän henki lähes huuruaa, korkeutta on yli 1400 metriä merenpinnasta, miten täällä voi olla malariaa? Ilmaston lämpeneminen on lisännyt hyttysten määrää ja ihmisten pakkautuminen pieneneville elinkelpoisille alueille levittää infektiota.
Elämä burundilaisena vaatii selviytymistaitoja. Laskeutuessamme takaisin pääkaupunkiin vuoristoisia teitä todistamme burundilaista akrobatiaa käytännössä. Seitsemän polkupyöräilijää roikkuu kanalastissa olevan kuorma-auton takana, alamäessä vauhtia on lähemmäs 70 km tunnissa. Ohittaessamme kuormurin ylämäessä pyöräilijät väläyttävät hymyn – ”Kyllä pärjätään!”
Terhi Heinäsmäki
Humanitaarisessa järjestössä työskentelevä lääkäri Terhi Heinäsmäki kommentoi maailman terveydentilaa Nairobista käsin.
