Nainen istuu vastaanotolla silmäkulma mustana, vieressä tuplasti naisen kokoinen mies, eikä kenellekään ole epäselvää, mistä mustelmat ovat peräisin. Vai onko? Eihän tuollaisia johtopäätöksiä saa vetää. Mutta kysytkö sinä sitä? Lastensuojelu ja lastensuojeluilmoitus ovat olleet pari viime kuukautta mediassa esillä. Valitettavasti vaimoista ei vastaavaa ilmoitusta ole.
Pohdin tätä vasta, kun kotiutin potilaan, joka istui sairaalasängyllä silmä ja kylki mustana, mies vanhalta viinalta tuoksahtaen osastolla sängyn vieressä. Naisen papereissa lukemattomia mainintoja epäillyn pahoinpitelyn, kaatumisen ja itsensä kolhimisen vuoksi sairaalaan joutumisesta. Tiedän ilman hoitajien juoruiluakin, että kukaan 28-vuotias ei ole niin kömpelö. En puuttunut asiaan.
Toki väkivalta parisuhteissa toisinaan jakautuu sukupuolten välillä eripäinkin, mutta sitä voi olla vielä vaikeampaa käsitellä. Kuuluisana esimerkkinä parin vuoden takainen otsikoihin päätynyt hätäpuhelu, jossa hätäkeskuksen työntekijä kysyy miespuoliselta soittajalta, ottaako tämä naiselta pataan. Tai sitten väkivalta on henkistä, mutta kyllä sekin lopulta näkyy ulospäin fyysisenä kasaanpainumisena, kun tarpeeksi kauan henkisesti kyyristelee.
On selvää, että heikompia tulee suojella. Siksi meillä on lastensuojelu. Ja eläinsuojelukin. Miksi ei siis vaimonsuojelua? (Tai miehen, yleensä voimasuhteet vain ovat fyysisesti miehen puolella.) On selvää, että parisuhdeväkivalta on henkisesti niin hankala sekoitus häpeää, rakkautta ja suojelunhalua, että itse asianosaiset eivät usein kykene siitä puhumaan, ilmoittamaan tai irrottautumaan. Jos edes uskaltaisivat. Poliisille puhuminen aiheuttaa kuulustelut ja lakiselvittelyt, todistajanlausunnot ja pahimmillaan oikeudenkäynnin. Tai koston puolisolta.
Lääkärin vastaanotto olisi monessa mielessä neutraali paikka ottaa asia puheeksi. Lääkärin valkoinen takki on rauhanmerkki, turva, päällepäin asenneneutraali. Usein hankalistakin asioista kykenee puhumaan lääkärille, jos lääkäri tekee aloitteen. Ja me osaamme kyllä kysyä alkoholista, huumeista, seksistä, jopa itsemurha-aikeista. Mutta väkivalta, varsinkin perheen sisäinen, on äärimmäisen hankala aihe. Usein siihen sekoittuu pelkoa ottaa asia puheeksi, jotta ei aiheuttaisi lisää hankaluuksia uhrille. Vaimonsuojeluilmoitus kuulostaa huvittavalta eikä ole käytännössä toteutettavissa, mutta kuvastaa puuttumisen vaikeuden ydintä: kuinka moni meistä ottautuisi asiaan useammin, jos kasvoton ilmoitus poistaisi henkilökohtaisen sekaantumisen paineet?
Maria Heliste
Kirjoittaja on lääketieteen lisensiaatti.
