Perjantai, klo 16.28. Vastaanotto oli mennyt kiinni tunti sitten, mutta päivä oli venynyt, kuten tavallista. Hoitaja pisti päänsä oven raosta.
– Täällä olisi vielä yksi reseptin uusija, hoitaja sanoi.
– Pyydä hänet sisään, vastasin ja nojauduin tuoliini.
Huoneeseen tuli nuori mies, joka istui eteeni sivuttain. Hän ei esittäytynyt, eikä katsonut minua silmiin. Hän kaivoi povitaskustaan nipun reseptejä ja levitti ne eteeni.
– Nämä pitäisi uusia, hän sanoi ja raapi tatuoitua kaulaansa.
Reseptit olivat tahraisia ja repaleisia. Xanor, Diapam, Opamox, Lyrica. Tuttuja lääkkeitä tuntemattomien lääkärien kirjoittamina ja uusimina, eri vastaanotoilta ja eri kaupungeista.
Kääntelin reseptejä ja kysyin, mihin vaivaan hän näitä lääkkeitä käytti.
– Paniikkihäiriöön, nuori mies vastasi. Hänen jalkansa naputti lattiaa ja hän hypisteli poskessaan olevaa lävistystä.
– Olet käynyt monilla lääkäreillä, totesin. Kuka mahtaa olla hoitava lääkärisi?
Nuori mies sanoi jonkin minulle tuntemattoman psykiatrin nimen ja kertoi tämän olevan lomalla. Siksi hän oli tullut uusimaan reseptit vastaanotolleni.
Katsoin nuoren miehen tietoja koneelta. Niitä ei ollut. Ikä 23 vuotta, osoite Poste Restante.
– Oletko työssä tai opiskelemassa? kysyin.
– En juuri nyt, nuori mies sanoi ja vääntelehti tuolissaan.
– Et tosiaan taida olla kunnossa, sanoin. Mitäs jos varaisimme sinulle ajan ensi viikolle, niin katsotaan, miten voisin sinua auttaa.
– Mutta enkö voisi nyt saada näitä uusittua? nuori mies tivasi ja osoitti pöydällä olevia reseptejä.
– Meillä on tällä asemalla sellainen periaate, että uusimme näitä lääkkeitä vain vakituisessa hoidossamme oleville potilaille, vastasin.
– Mutta minun on aivan pakko saada näitä, nuori mies sanoi ja keinutteli itseään kädet puuskassa. Viikonloppu tulossa ja kaikki lääkkeet ovat lopussa. Minulta hajoaa pää ilman näitä, hän jatkoi ja haroi takkuisia hiuksiaan.
– Jos tilanne on noin vaikea, voin toki järjestää sinulle sairaalapaikan psykiatriselle osastolle, niin saadaan lääkitys viikonlopun aikana kohdalleen ja vointisi kohenee.
Tartuin puhelimeen ja aloin näppäillä numeroa.
– Enhän minä nyt mikään hullu ole, nuori mies huudahti ja ojentautui. Uusi nyt vain nämä reseptit. Kaverit odottavat ulkona, minun täytyy mennä. Etkö nyt voisi vain uusia näitä? hän sanoi ja raapi kainaloitaan.
– En valitettavasti voi, sanoin. Mutta voin järjestää sinulle vastaanottoajan heti maanantaille tai sitten sairaalapaikan viikonlopuksi.
Nuori mies kirosi, keräsi reseptit ja lähti huoneesta haistatellen ja uhkaillen. Hän pyyhkäisi vastaanoton tiskiltä kukkapurkin maahan. Sirpaleet ja multa levisivät pitkin odotushuoneen lattiaa.
Perjantai, klo 16.43. Vastaanotto oli mennyt kiinni yli tunti sitten, mutta päivä oli venynyt, kuten tavallista. Hoitaja pisti päänsä oven raosta.
– Joko lopetetaan tältä viikolta? hän kysyi.
Raimo Puustinen
Kirjoittaja on tamperelainen yleislääketieteen erikoislääkäri, joka hämmästelee tällä palstalla terveydenhuollon ilmiöitä.
