Uuden lastensairaalan hankesuunnitelmassa kerrotaan tukisäätiön tavoite: rakentaa maailman paras lastensairaala. Tätä tavoitellessa on ilahduttavasti huomioitu lapsen ja perheen kokemus sairaalahoidosta. Apuna käytetään kymmenkohtaista pohjoismaista NOBAB-standardia, jossa keskeisiä arvoja ovat mm. lapsen oikeus vanhempaan kaikissa hoidon vaiheissa, tiedottaminen lapselle ja vanhemmille, normaalin kehityksen tukeminen sekä hienotunteisuus.
Sairastavan lapsen oikeudet ovat hitaasti mullistumassa. Vielä lääkärin opintojeni alkuvaiheessa esiteltiin uudehkona tietona imeväisikäisen ja keskosen kiputuntemukset. Runsas kastelu leikkauksen jälkeen oli vain nukutuksen jälkiseuraamus, ei kipu- tai traumaoire. Itkevää lasta kehotettiin reipastumaan ja osoitettiin viereisen pedin ”paljon sairaampi, mutta aina iloinen” mallilapsi. Itseään heijaavaa vauvaa ei nostettu syliin. Kun lapsi itki ja roikkui vanhemmissaan, mutta rauhoittui nopeasti jäädessään yksin osastolle, arveltiin vanhempien ahdistuksen lietsovan lapsenkin hysteeriseksi. Osastonlääkäriä nauratti, kun viikkoja vanhemmistaan erossa ollut lapsi pyysi häntä uudeksi isäkseen.
Myötätunto lasta tai vanhempaa kohtaan ei tietenkään ole uusi ominaisuus lääkärien keskuudessa. Nyt meillä vain on tutkimustietoa käytännön toimien perustelemiseksi. Tiedämme vanhemman läsnäolon ja kosketuksen helpottavan lapsen kipua, keskosten kasvavan kohisten kenguruhoidossa. Ymmärrämme, että lapsen nopea rauhoittuminen tai korostettu reippaus voi olla pelkoa: lapsi on jäänyt yksin vieraiden ihmisten armoille.
Ehkä näemme lapsenkin merkityksen vanhemmille toisin. Pidämme sensitiivisenä vanhempaa, jonka on vaikea jättää ahdistunut lapsi yksin sairaalaan. Vastaamme vanhempien hätääntyneisiin kysymyksiin, vaikka ne hidastavat kiertoa. Ymmärrämme hoitopäätösten kyseenalaistamisen ja suoranaisen valittamisen olevan joskus aiheellista ja joskus väärän puun haukkumista kriisin keskellä. Arvostamme vanhempia, jotka nukkuvat vaikka homeisen huoneen lattialla, kunhan saavat olla lapsen luona.
Sillä ainakin minä luen NOBAB-standardin rivien välistä tavoitteen: estää lasta traumatisoitumasta sairaalahoidossa. Sairastumisen tai tapaturman traumaattisuutta emme voi estää, mutta hoidon aikaisista olosuhteista meillä ammattilaisilla on vastuu.
Somatiikan rinnalla toimiva lastenpsykiatrinen työ voi estää traumatisoitumista tarjoamalla kriisiapua, hoitamalla lasten pelko-oireita ennen toimenpiteitä, tukemalla lapsen vanhempia ja sisaruksia pitkäjänteisesti. Traumaakin voidaan hoitaa, kunhan ymmärretään siitä olevan kyse.
Mutta kaikkein tärkeintä trauman estoa on kunnioittaa jokaisessa hoitokontaktissa sekä lapsen että vanhemman ilmaisemaa pelkoa, surua, kiukkua, toivoa, ikävystymistä, epäreiluutta, kuoleman kauhua…
Silloin rakennamme todella maailman parasta lastensairaalaa.
Janna Rantala
LL Janna Rantala on lastenpsykiatri, psykoterapeutti ja tietokirjailija, joka myös kouluttaa lastenpsykiatriaan ja vanhemmuuteen liittyvistä aiheista.
