Terveydenhuollon sanasto on muuttunut yhteiskunnan muotitrendien ja talouselämän vaikutusten myötä. Kannattaa pohtia, mitä seuraavat esimerkit kertovat meistä ja nykypäivän yhteiskunnasta. Potkua pohdinnalle saa käymällä katsomassa Orwellin romaanin 1984 näytelmäsovituksen, jota esitetään paraikaa Helsingissä.
Aloitin urani apulaislääkärinä, etenin apulaisopettajaksi ja olinpa välillä apulaisprofessorikin. Tuolloin oli myös apuhoitajia ja apulaisvahtimestareita. Joskus 1990-luvulla apulaisnimikkeitä päädyttiin pitämään alentavina ja niille keksittiin vakuuttavammat korvikkeet. Apulaislääkäreistä tuli ensin sairaalalääkäreitä ja sitten erikoistuvia lääkäreitä, apulaisopettajat nimettiin kliinisiksi opettajiksi ja apulaisprofessoreista luovuttiin säästösyistä.
Jokaisen organisaatiouudistuksen myötä tulee myös uusia nimikkeitä. Ennen oli klinikat ja ylilääkärit, nyt työskennellään tulosyksiköissä linjajohtajien alaisuudessa. Sairaanhoitajat saivat johtajikseen osastoryhmäpäälliköitä ja eräs yksityinen palvelujen tuottaja nimesi sairaanhoitajat hoivamestareiksi. Talouselämän sanaston syöpyessä terveydenhuoltoon on potilaasta tullut asiakas, jonka tarvitsemia palveluita tulosyksiköt tuottavat.
Jotkut sairaalat ovat ottaneet tosissaan trendikonsulttien ohjeet. Kotkan keskussairaalasta oli vähällä tulla Carean hyvinvointipuisto. Hyvinvointia korostetaan myös entisen Kansanterveyslaitoksen uudessa nimessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Onko taustalla ajatus, että nimeä muuttamalla poistetaan sairaudet ja ihmiset ovatkin sen jälkeen enemmän tai vähemmän hyvinvoivia? Terveyttähän ei tarvitsisi tutkia, jolleivät jotkut olisi sairaita. Raamatussakin sanotaan, etteivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat. Huijaammeko siis itseämme? Minne sairas ihminen sijoittaisi itsensä hyvinvointipuiston asiakkaana? Kokisiko hän olevansa väärässä paikassa? Tietääkö asiakas kohdatessaan hoivamestarin tapaavansa sairaanhoitajan?
Dementiaa pitäisi nykynäkemyksen mukaan kutsua muistisairaudeksi, koska dementia on pelottava sana. Tuskin dementia sanana pelottaa. Pelkoa aiheuttaa se, mihin dementia yhdistetään. Sama pelko jää, vaikka diagnoosi nimettäisiin miksi tahansa. Syöpäkin on pelottava sana. Se ei tosin ole enää yhtä pelottava sana kuin aiemmin. Tämä johtuu siitä, että syöpä on yhä useammin parannettavissa oleva sairaus. Nimen vaihdos ei olisi saanut tätä aikaiseksi. Entäpä kuolema? Sehän se vasta onkin pelottava, pitäisikö se nimetä uudelleen? Miten kukaan sitä paitsi voi kuolla hyvinvointipuistossa? Jatkossa ei kenties enää sanota, että ”potilas kuoli vaikeaan sairauteen keskussairaalassa”, vaan hyvinvointiraporttiin kirjataan, että ”asiakas saavutti hyvinvointikaarensa lopullisen tavoitteen hoivamestarin ohjauksessa hyvinvointipuistossa”.
Orwellin 1984 uusiokielen ja kaksinaisajattelun mukaan ”sota = rauha”.
Tunnelin päässä on onneksi valoa. Itellasta on jälleen tulossa posti ja apulaisprofessorit ovat palanneet. Kotkaan ei ehkä tulekaan hyvinvointipuistoa. Annetaan siis potilaiden olla edelleen potilaita, joita lääkärit, sairaanhoitajat ja muut terveydenhuollon ammattilaiset hoitavat sairaaloissa.
Eija Kalso
LKT, professori Eija Kalso on HUS:n kipuklinikan ylilääkäri.
