Lääkärinlausunnoissa ja potilaskertomuksissa törmää toisinaan sanaan perusterve. Tämä löytyy usein nuoremman polven potilasasiakirjoista, hyvin harvoin vanhemmassa väestössä. Käytännössä tämä tarkoittaa, ettei henkilöllä ole aikaisempia pitkäaikaissairauksia. On silti aivan mahdollista kokea itsensä terveeksi, vaikkei olisikaan perusterve. Kuulutko sinä perusterveisiin, koetko olevasi terve?
Moni perusterve tai vähemmän sairastava saattaa jossain vaiheessa toimia omaishoitajana tai työskennellä sairauksien parissa. Toisaalta suurin osa elää krooniselta sairaudelta suojattua elämää, jossa sairauden maailmasta osataan kertoa lähinnä telkkarista ja iltapäivälehtien artikkeleista opittujen tietojen siivittämänä. Jos edelliseen kysymykseen vastasit kyllä, kysy itseltäsi vielä: kuinka paljon tiedät sairastamisesta ja sen kokemisesta? Kuinka paljon tiedät sairaana elämisestä?
Jos olet perusterve tai koet olevasi terve, pidät vuodessa 1-3 sairaslomapäivää ja muiden sairastaminen ei kosketa elämääsi kuin korkeintaan etäisesti, tämä teksti on kirjoitettu erityisesti sinulle.
Krooninen sairastaminen viittaa tässä yhteydessä jatkuvaan sairauteen, tai sairauteen, joka iskee päälle kuukausittain. Tällainen sairastaminen on yleisempää vanhuusiällä, harvinaista työikäisessä väestössä ja vielä harvinaisempaa lasten ja nuorten keskuudessa. Pahimmillaan krooninen sairastaminen voi olla maanpäällinen helvetti, toisaalta myös niitäkin on, joilla sairaus rajoittaa elämää vain hieman. Yhteistä molemmille on kuitenkin se, että he joutuvat kokemaan ympäristön vähättelyä.
Kivuliaita sairauksia kroonisesti sairastavilla tulee herkästi kipulääkeriippuvaisen leima, mielenterveysongelmia sairastavien kärsimystä ei oteta tosissaan ja pidetään tänä maailman aikana jopa laiskoina, tai autoimmuunitauteja sairastavia ei välttämättä edes pidetä oikeasti sairaana.
Yleisimmin kuulen kerrottavan siitä, kuinka erityisesti työelämässä esimies ja kollegat alkavat karsastaa sairauspoissaolojen kertyessä. Ymmärrän sinänsä, mistä tämä on peräisin: toisinaan sairaslomaa haetaan perusteettomasti motivaation puutteeseen, jopa tekaistun oireen tai sairauden varjolla. Tämä aiheuttaa aina ongelmia työpaikalla, erityisesti jos muut joutuvat tekemään sairastavan työt hänen puolestaan.
Sairauslomien vuoksi esimieskin joutuu vääntämään aikaisemmin tehtyjä vuorolistoja jälleen uusiksi ja usein hyvin lyhyellä varoitusajalla ja epäonnistumisesta on johtoportaalle vastuussa. Toisaalta työkuormaan ja toisiinsa väsyviä työntekijöitäkin pitäisi jaksaa ymmärtää siinä sivussa. Bruttokansantuote kärsii ja Suomi kaatuu.
Mitä valesairastamisesta oikeastaan tiedetään? En ainakaan ole törmännyt luotettaviin tilastoihin siitä, kuinka moni sairaslomaa hakeva onkin valekipeä. Käsittääkseni tuollaista on lähes mahdotonta selvittää: kuinka moni kertoisi kyselytutkimuksessa olleensa valekipeä ja milloin? Miten ylipäätään voisi osoittaa potilaan olevan terve, kun hänelle on oireiston ja tutkimuslöydösten perusteella juuri määrätty sairaslomaa?
Ilmiö kantaa toki myös työelämän ulkopuolelle. Vastaavasti kouluelämässä runsaat poissaolot herättävät opettajissa ja kanssaoppilaissa mielestäni liian herkästi epäilyä valesairastamisesta. Armeijassa ”motivaatiovemppa” on käsite joka kuvaa valesairastamisella hankittua vapautusta palveluksesta: usein sairastavat varusmiehet ovat tämän ennakko-oletuksen johdosta usein yleisen pilkan kohde.
Valesairastaminen on todellinen ilmiö, mutta väitän, ettei valtaosa sairauspoissaoloista ole valesairaudesta johtuvaa. Tämä siksi, koska valesairastaja on pätevän lääkärin helppo tunnistaa. Se, että joku pitää paljon sairastavia järjestään valesairaina on ennen kaikkea ylimielistä ja johtaa usein sairastavan syrjimiseen ja vähättelyyn, mikä on tuhoisaa sairastavan psyykelle. Tällainen ennakkoluulo on tulkittavissa myös vähättelyksi suomalaista lääketiedettä kohtaan, joka monilla mittareilla on maailman tasolla huippuluokkaa.
Jos et ole sairastanut kroonisesti tai seurannut kroonista sairastamista sivusta, et voi tietää hänen elämästään, sairaudestaan tai tunteistaan mitään. Et ole oikeutettu tai pätevä tekemään diagnooseja valesairastamisesta etkä koskaan ole oikeutettu vähättelemään ja pitämään sairastajaa heikkona. Jos et ole koskaan tehnytkään mitään tällaista, nostan sinulle hattuani.
Kroonisesti sairastava, joka ei kykene toimimaan täysipainoisena yhteiskunnan jäsenenä kokee usein sairautensa lisäksi voimakasta häpeää ja syyllisyyttä. Tunne on monesti niin raskas, että suojattua elämää elänyt murtuisi sen alle hetkessä. Tuntemuksen lähtökohtana lienee ulkopuolelta sairastavaan kohdistuva vähättely ja epäsuorat vihjaukset laiskuudesta tai heikkoudesta.
Useat kroonisesti sairaat kertovat, että olisivat ikuisesti kiitollisia, jos voisivat olla terveenä ja käydä työssä ilman sairauslomia. Moni sanoo, ettei ikinä valittaisi siitä, että saa tehdä paljon töitä. Vielä useammin olen kuullut surullisen toteamuksen: ”Perusterveet ihmiset yleensä ovat vähiten tietoisia siitä, kuinka onnekkaita ovat, kun saavat elää täysipainoista elämää - hyvässä ja pahassa”.
Kroonisen sairastamisen mukana tulee valtava henkinen kuorma, josta edellä kuvatut ovat vain pieni osa. Ystävätkin ovat sairastamisen myötä karsiutuneet ja yksinäisyys on aina läsnä. Mielestäni se, että tämän henkisen kuorman kanssa jaksaa elää päivästä toiseen, on täysin riittävä osoitus siitä, että sairastava on kaikkea muuta kuin heikko.
Tunnetko kroonista sairautta sairastavaa ihmistä? Onko hän yksin sairautensa kanssa? Tee hänelle ja itsellesi palvelus ja ole ymmärtävä, kannustava ja jos uskallat, kerro, ettet pidä häntä heikkona. Tällaiset ihmiset ovat yleensä täynnä viisautta, jota ei terveenä eläneiden maailmasta usein löydy. Juttele hänen kanssaan ja opi ymmärtämään. Ehkä jonain päivänä jos sairastut kroonisesti, huomaat, että kaikki ystävät eivät kaikkoa rinnalta ja siihen asti ole kiitollinen terveydestäsi.
Saku Pelttari
Kirjoittaja on kuudennen vuosikurssin lääketieteen opiskelija Tampereen yliopistosta.
