Kiistojen lakaiseminen maton alle lisää epävarmuutta ja johtaa työyhteisön jakautumiseen, kun taas riiteleminen parhaimmillaan purkaa jännitteitä ja auttaa yhteisistä tavoitteista sopimisessa. Riitely ei kuitenkaan tarkoita räyhäämistä, vaan omien mielipiteiden perusteltua puolustamista. Vastapainona se vaatii meitä myös kuuntelemaan toisen osapuolen näkemyksiä. Usein tämä unohtuu ja työpaikan riidat muistuttavat lasten kinastelua hiekkalaatikolla.
Lainsäädännössä riita-asioilla tarkoitetaan erimielisyyksien ratkaisua. Kansankielessä riitelyllä on huomattavasti negatiivisempi kaiku eikä syyttä: useimmat riidat kotona ja työpaikoilla käydään kovaäänisesti, tunteikkaasti ja vailla pienintäkään pyrkimystä löytää asiassa yhteisymmärrystä. Usein näissä kiistoissa tavoitteena on vastapuolen kukistaminen ja mielipiteiden murskaaminen. Tällaiset erimielisyydet päättyvät yleensä itkuun, eivät ratkaisuun. Samassa tilassa olevat sivulliset pyrkivät vaivihkaa livahtamaan takavasemmalle tai tuijottelemaan älypuhelintaan välttyäkseen ajautumiselta kiistan osapuoleksi.
Erimielisyydet ovat kiinteä osa sosiaalista kanssakäymistä. Vietämme työkavereiden kanssa melkein yhtä paljon aikaa kuin perheen kanssa. Koska perheen kanssa erimielisyyksiltä ei voi välttyä, voi tuntua turvalliselta pyrkiä välttämään konflikteja työpaikalla. Tämä on kaunis, mutta mahdoton ja jopa haitallinen tavoite. Riidat syntyvät, kun olemme eri mieltä siitä, miten joku asia pitäisi hoitaa tai miten tietyssä tilanteessa pitäisi käyttäytyä. Kukaan meistä ei ole niin pätevä, etteikö meidän olisi syytä kuunnella, jos jollain on antaa second opinion omasta toiminnastamme. Stressin, kiireen ja väsymyksen keskellä hyväntahtoiset huomautukset tuntuvat kuitenkin henkilökohtaisilta loukkauksilta. Eikä osa kommenteista ole mitenkään hyväntahtoisia.
Jostain syystä osa työyhteisöistä hyväksyy edelleen epäkohteliaan ja ilkeän käytöksen muita työntekijöitä kohtaan. Piikittely, juoruilu ja kiukuttelu kuuluvat Kauniit ja rohkeat -sarjaan, eivät työpaikalle. Nämä surkeat tavat elävät organisaatioissa seniorien ja esimiesten armosta tai välinpitämättömyydestä johtuen. Tällaisissa työpaikoissa tärkeät asiat hautautuvat lapsellisen käytöksen alle ja jäävät ratkaisematta. Hallitsemattomasti ryöpsähtelevät arkiset konfliktit heikentävät kaikkien työmotivaatiota ja äärimmillään voivat vaarantaa potilasturvallisuuden, jos tieto ei kulje tai yksikön sisällä esiintyy sooloilua toimintatavoissa.
Riitely on parhaimmillaan erittäin hyödyllistä, kunhan sen keinot ja pyrkimykset ovat oikeita. Erimielisyyksien avoin ratkaiseminen parantaa työpaikkojen ilmapiiriä, kun kiistan aiheita ei lakaista maton alle ja heittäydytä passiivis-aggressiiviseen piikittelyyn. Tiimit, joissa jokainen uskaltaa esittää eriäviä mielipiteitä, pärjäävät paremmin ongelmanratkaisutehtävissä. Psykologisen turvallisuuden tunne on tärkeimpiä työyhteisön menestystä määrittäviä tekijöitä. Asioista kiistely myös antaa mahdollisuuden oppia, kun kuulemme toisen osapuolen näkemyksiä. Jos maltamme kuunnella, ne saattavat osoittautua omia mielipiteitämme paremmiksi.
Rakentavaan riitelyyn voi hakea oppia vaikka pariterapian keinoista tai päiväkodeissa käytetystä sovittelusta. Molemmat ovat jalostaneet erimielisyyksien ratkaisua pidemmälle kuin suurin osa työpaikoista. Selkeät, yhteiset toimintatavat helpottavat riitelyä ja luovat turvalliset puitteet erimielisyyksille. Ensisijainen vastuu asiallisesta käytöksestä on kuitenkin jokaisella itsellään.
Jos tunnekuohu meinaa saada sinut valtaasi, tukeudu vaikka seuraavaan ohjeeseen: Kuuntele, mitä toinen sanoo. Puhu vasta kun toinen on lopettanut. Puhu aina asiasta, älä ihmisestä. Yritä ratkaista ongelma, älä voittaa väittelyä. Muista, ettet ole niin fiksu kuin luulet. Muista myös, että muut ovat fiksumpia kuin luulet. On vain 50 %:n todennäköisyys, että olet oikeassa. Jos sinulla ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole hiljaa.
Petja Orre
Kirjoittaja on Keravan terveyskeskuksen johtava ylilääkäri
Julkaistu verkkokommenttina Lääkärilehdessä.
