Pidin Lääkäripäivillä esitelmän aiheesta ”Voiko ajatus parantaa?”. Ajatuksen tai mielen positiivisesta voimasta löytyikin yllättävän paljon tutkittua tietoa.
Optimismi ymmärretään temperamentin piirteeksi, joka ennakoi henkilön kykyä käsitellä ja hallita stressi. Optimismiin liittyy useita terveyden kannalta tärkeitä ominaisuuksia, kuten joustavuus, parempi terveyskäyttäytyminen ja sitoutuminen hoitoon, parempi kyky käsitellä traumaattisia kokemuksia, nopeampi toipuminen sairastumisesta ja toimenpiteistä. Optimismi liittyy todennäköisesti myös kykyyn aktivoida tehokkaasti positiiviseen odotukseen ja ehdollistumiseen perustuva lumeanalgesia (lumelääkityksen teho kivun lievityksessä), jossa elimistön palkitsemisjärjestelmällä on keskeinen asema.
Nämä positiiviset tapahtumat välittyvät autonomisen hermoston ja stressiakselin kautta ja liittyvät kokonaisuuteen psyko-neuro-immuno-endokrinologia. Perimä vaikuttaa optimismin taustalla. Onhan mm. esitetty, että serotoniintransportterigeeni säätelee elämän suurten stressitapahtumien vaikutusta masennuksen syntyherkkyyteen.
Hyvä uutinen on, että optimismia ja positiivista ajattelua voi oppia ja että siitä hyötyvät eniten ne, jotka ovat perusolemukseltaan realisteja. Positiivisen ajattelun on osoitettu vaikuttavan telomeraasientsyymin määrään ja aivojen valkoisen aineen rakenteeseen.
Optimismin on osoitettu liittyvän vähäisempään kivun kokemiseen. Pitkäaikaisen kivun kuntoutuksessa on jo pitkään hyödynnetty positiivisten ominaisuuksien, kuten joustavuuden ja hyväksymisen, vahvistamista osana kokonaisvaltaista hoitoa. Näistä menetelmistä on useita kliinisiä interventiotutkimuksia. Tuoreessa PAIN-lehdessä kuvataan tutkimus, jossa satunnaistetussa koeasetelmassa osaa koehenkilöistä harjoitettiin “The Best Possible Self”-manipulaatiolla ennen kuin he osallistuivat kiputestiin, jossa käsi pannaan pariksi minuutiksi jääkylmään veteen. Testi aiheuttaa hyvin epämiellyttävän tuntemuksen ja aktivoi stressijärjestelmän. Koehenkilöt, jotka keskittyivät ennen koetta positiivisen ajattelun vahvistamiseen, kokivat kiputestin tilastollisesti merkittävästi lievemmäksi kuin kontrolliryhmä.
Monet optimismin ja positiivisen ajattelun menetelmistä ovat yksinkertaisia toteuttaa opastetun harjoittelun jälkeen. Menetelmät ovat ilmaisia ja niillä tuskin on haittavaikutuksia. Ne eivät yksinään paranna sairauksia tai oireita, mutta ne toimivat muiden menetelmien vahvistajina. Tärkein kysymys lienee: miten motivoida realisti harjoittelemaan optimismia? Ehkä realistillakin on toivoa, jos hän saa mahdollisuuden kurkistaa optimismin maailmaan.
Eija Kalso
LKT, professori Eija Kalso on Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan varadekaani ja HUS:n kipuklinikan ylilääkäri.
