Tapanani ei yleensä ole käyttää solmiota potilastyössä. Yksi päivä vuodessa muodostaa kuitenkin poikkeuksen: viimeinen vastaanottopäivä ennen joulun pyhiä. Toivon, että punainen kravattini toisi joulumieltä niin potilaille kuin muillekin työntekijöille.
Päivästä on tulossa kiireinen. Totuttuun tapaan vastanottolista on täynnä jo aamusta. Kokemuksesta tiedän, että minua tullaan pyytämään ottamaan vastaan vielä useampikin akuuteista vaivoista kärsivä potilas, vaikka aikataulustani ei enää erityisiä vapaita välejä tällaiseen löydykään. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että niitä potilaita varten joudun sitten nipistämään hetken jo valmiiksi lyhyehköstä ruokatauostani. Kahvini olen tottunut nauttimaan runsaan maidon kera. En siksi, että erityisesti maitokahvista pitäisin, vaan koska sillä tavalla saan kahvin jäähtymään riittävän nopeasti niin, että ehdin sen taukoni aikana juomaan.
Yritän kuitenkin jollain lailla mahduttaa kaikki lääkärin arviota tarvitsevat potilaat aikatauluuni. Useimpia heistä olen hoitanut jo vuosia ja tunnen heidät hyvin. Vastaanottotyöskentelyä nopeuttaa, että muistan heidän pitkäaikaissairautensa ulkoa. Osa heistä tuntuu enemmän tuttavilta, kuin potilailta. Tiedän, että suuressa yhteispäivystyksessä he joutuisivat odottamaan asioidensa hoitamista useamman tunnin, eikä se oikeastaan ole edes oikea paikka hoitaa tällaisia akuutteja, mutta ei kuitenkaan välittömästi henkeä uhkaavia asioita. Valitettavasti virka-ajan ulkopuolista yleislääkäritasoista lääkärin kiireellistä vastaanottoa ei oikein julkisin varoin ole enää katsottu monin paikoin Suomessa tarpeelliseksi järjestää. Mutta joulua ei ole mukava joutua viettämään sairaana, väärien lääkkeiden vaikutuksen alaisena tai epätietoisuuden vallitessa. Joten teen parhaani, vaikka se tarkoittaakin, että sovitut aikani ovat väistämättä hieman myöhässä.
Lopulta olen tavannut kaikki sovitut potilaani. Vielä muutama puhelu, tarvittavien reseptien uusiminen sekä saapuneiden sairaalapalautteiden ja laboratoriotulosten tarkastaminen. Väsymys alkaa jo painaa, mutta mieltä lämmittävät potilaiden päivän aikana lausumat kiitokset ja hyvän joulun toivotukset. Pöydän kulmalta löytyy myös pari joulukorttia. On mukava huomata, että potilaani ovat ajatelleet minua. Pienet muistamiset jäävät lääkäreiden mieliin ja niitä muistellaan lämmöllä. Uskoakseni jokainen lääkäri muistaa ensimmäisen potilaalta saamansa kiitoksen onnistuneesta hoidosta. Se jos mikä tekee työstä palkitsevaa ja saa jaksamaan kaiken kiireenkin keskellä.
Aleksi Varinen
Kirjoittaja on yleislääketieteen erikoislääkäri
