Työurani ensimmäisinä vuosina olen tehnyt kuten useimmat kollegat: sukkuloinut eri työpaikkojen välillä ja nähnyt sekä sairaalan että terveyskeskuksen työtä. Toisin kuin monet, olen ihastunut jälkimmäiseen. Usein olen kuitenkin huomannut, että kollegat kokevat terveyskeskuksen ahdistavana paikkana, jossa joutuu pärjäämään yksin ja vain selviytymään päivästä toiseen. Kun yhdeksän pakollista kuukautta on täynnä, moni pakkaa tavaransa huojentuneena, vannoen, ettei koskaan enää palaa. Työmäärä uuvuttaa.
Mitäpä sitä kiertelemään: Terveyskeskuksessa lääkärin odotetaan ottavan vastaan mahdollisimman paljon potilaita. Puhutaan digitalisaatiosta ja terveyshyödystä, mutta tosielämässä mitataan sitä, miten nopeasti pääsee lääkäriin. Vastaanottoaikojen lisäämiseksi toimistoaikaa vähennetään ja kalenterista karsitaan pois turhiksi katsotut meetingit, koulutukset tai henkilökunnan virkistyspäivät.
Poliitikkojen puheista paistaa, että koko sote-uudistuksen tarkoitus on päästä nopeammin lääkäriin. Mitä tapahtui hoidon tarpeen arvioimiselle, mitä hoidon oikea-aikaisuudelle, tai muiden ammattilaisten vastaanotoille? Miksi toistuvasti kuulemme ministerien lupauksia siitä, että flunssan kanssa pääsee jatkossa nopeammin lääkäriin? Ei lääkäriin pidä päästä silloin kun haluaa, vaan silloin kun sitä tarvitsee!
Salakavalasti meistä yleislääkäreistä on tullut lääketieteen duunareita. Lisää vastaanottoja, pitää päästä lääkäriin. Perusterveydenhuollosta säästäminen on kuin ottaisi pikavippejä. Kunnon panostuksella siellä odottaisi lottovoitto, mutta säästäminen on helpompaa. Kaikkialla suitsutetaan kokeneen yleislääkärin merkitystä koko terveydenhuoltosysteemille, mutta mistä sellaisia kokeneita ammattilaisia kohta enää löytyy? Sellaiseksi ei tulla, ellei kasvamiseen löydy ympäristöä, jossa saa rauhassa opiskella ja laajentaa osaamistaan.
Kaipaan ryhtiliikettä myös terveyskeskuksilta itseltään, vaikkei sen toteuttaminen olekaan aivan helppoa jatkuvan ylikuormituksen alla. Emme saa kapinoimatta suostua pakkotahtiseen liukuhihnatyöhön. Meidän täytyy yleislääketieteen edustajina muistaa, mitä työmme ytimessä on. Siellä on nimittäin tiede: tutkimus, data, tiedon päivittäminen. Sitähän me sovellamme jokaisen potilaamme kohdalla, vaikkemme sitä aina edes itse tajua. Me emme saa hukata tiedettä kaiken kiireemme keskellä. Arvauskeskuksen maine on helppo saada ja sitä vastaan pitää taistella, mieluiten Cochrane-katsauksin ja Käypä hoidoin.
Kun nyt enemmän tai vähemmän hallitusti olemme luisumassa soteen, täytyy meidän tiivistää rintamalinjoja. Uusia toimijoita on tulossa, ja vaikka vanhojenkin välillä ovat kyräilyt vielä kesken, ei poteroiden kaivaminen nyt auta. Vastassa ovat tutut viholliset: taudinaiheuttajat, homeopatia ja kasvavat terveyserot. Niitä vastaan taistellessa tarvitaan yhteistyötä kaikkien terveydenhuollon ammattilaisten kesken, ja se yhteistyö alkaa arvostuksesta omaa ja toisen tekemää työtä kohtaan.
kirjoittaja:
Sohvi Mäntykoski
Kirjoittaja on tamperelainen yleislääkäri.
Kirjoitus on kolumni Lääkärilehdestä 17/2017
