Joku meistä herää innokkaana aamuun kohtaamaan päivän haasteita, ja toinen meistä haluaisi jäädä peiton alle ja unohtaa koko maailman. Toisella on kyky nähdä asiat positiivisiksi mahdollisuuksiksi ja toinen pitää niitä uhkaavina.
Kumpaa sinä kaipaat? Melua vai rauhaa? Osalla meistä on valoisa lähestymistapa asiaa kuin asiaa kohtaan, ja toiselle kaikki muutokset tuottavat tuskaa ja ahdistusta. Jopa ne mukavaltakin kuulostavat asiat. Osalla ihmisistä on taipumus nähdä asiat synkkien lasien läpi.
Toiset puolestaan tähyilevät tulevaisuutta ruusunpunaisten lasien läpi ja rynnistävät spontaanisti kohti uusia kokemuksia. Toinen pohtii viikkotolkulla arkisen muutoksen tekemistä. Rutiinit luovat turvallisuutta ja toimivat ikään kuin elämän tukipilareina.
Tämä voi näkyä uravalinnassakin. Uskaltaako lähteä toteuttamaan itseään vai tyytyäkö turvalliseen ja järkevään ratkaisuun. Osalla meistä on raastavia kokemuksia elämässään, ja niiden aiheuttamaa tuskaa ei voida pyyhkäistä noin vain pois.
Tapaan katsoa maailmaa ja tulevaa vaikuttavat omien kokemusten tuomat muistot ja mielikuvat. Toisilla meistä on vain valoisampi luonne kuin toisilla. Koetut ilot ja surut muokkaavat meitä.
On haastavaa kohdata vastaanotolla potilas, jolla on ongelmia selviytymisessä lähes joka elämän alueella. On ongelmia työssä, rahat eivät riitä, on huoltajuuskiistoja, terveys pettää, ystäviä ei ole, aina väsyttää eikä unikaan tuo helpotusta. Liikuntaan ei ole aikaa, eikä juuri motivaatiotakaan. Tähän saattaa vielä liittyä päihteiden käyttöä ja muita riippuvuusongelmia.
Ongelmien kasaantuessa on vaikea löytää hyviä asioita omassa elämässään. Motivaation löytäminen suunnan muutokseen on haasteellista. Myös motivointi on tällaisen ihmisen kohdalla on vähintään yhtä haasteellista. Loppujen lopuksi totuus on se, että jos ihminen itse ei tee muutoksia elämässään, niitä ei hänen puolestaan voi kukaan muukaan tehdä. On ihmisiä, jotka kokevat aina olevansa olosuhteiden uhreja, ja he ulkoistavat omat tekemisensä ja elämäntapansa ongelmistaan. Joskus potilaan omat voimavarat saattavat vain olla täydellisesti loppuneet.
Kuinka olla potilaan luottamuksen arvoinen ja auttaa tällaisessa tilanteessa? Kokonaisvaltaisen ratkaisun löytäminen ei ole helppoa. Se, että potilas hakeutuu vastaanotolle, kertoo joko syvästä ahdingosta tai hyvästä luottamuksesta lääkäriä kohtaan. Etenkään suomalainen mies ei helpolla hae apua.
On naiivia väittää, että yksi lääkärin vastaanottokäynti voisi muuttaa potilaan elämän, mutta se voi olla alku uudelle suunnalle. Vastaanotolta käsin voidaan koordinoida erilaisia tukipalveluja, joilla voidaan tukea selviytymistä ja muutoksen suuntaa. Tärkeää on kuunnella potilasta aidosti ja avoimesti. Jokaisella potilaalla on oikeus tulla kohdelluksi ainutlaatuisesti. Useasti jo kuuntelu ja ongelmakohtien kartoittaminen auttavat selventämään ongelman laajuutta.
Vastaanottotilanteessa törmää kuitenkin siihen, että meillä on rajalliset mahdollisuudet auttaa ihmistä. Emme voi tehdä päätöksiä toisen puolesta, meidän tulee kunnioittaa potilaan elämäntapaa tietyin rajoin ja meidän tulee huomioida potilaan omat mielipiteet ja resurssit. Olisi mahtavaa omistaa taikasauva, jolla taikoa vastaanotolle tuleville ihmisille terveyttä, onnellisuutta ja hyvää mieltä.
Sari Hannukainen
Kirjoittaja on yksityissairaalassa työskentelevä anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri.
