On itsestäänselvyys, että jokaisella ihmisellä on oikeus elämään. Onko ihmisellä oikeus kuolla, päättää omasta tai läheisensä kuolemasta? Tämä ajatus on herättänyt jo pitkään keskustelua. Kenellä on oikeus päättää omasta tai toisen yksilön kuolemasta, elämän loppumisesta? Miksi kuolema on yhteiskunnassamme tabu?
Elämää pitää kunnioittaa. Etenkin me lääketieteen elämännuoraksi valinneet tiedämme sen. Lääketiede perustuu elämän ylläpitämiseen ja elämän kunnioittamiseen. Riittääkö lääketieteen koulutus kuitenkaan päättämään toisen ihmisen puolesta sen, kuinka pitkään elämää pitäisi jatkaa vai onko potilaalla oikeus kuolla? Potilaan kuolema on aina vaikea tilanne myös hoitavalle henkilökunnalle. Kuolema tuo mukanaan luovuttamisen, surun, huolen läheisistä ja myös tiedon siitä, että lopultakin keinomme ylläpitää elämää ovat rajallisia. Kenen tahtoa tulee noudattaa näissä tilanteissa? Vaikuttaako ratkaisuun tunne, tahtotila vai kylmät faktat terveydentilasta ja sairauden ennusteesta tai vaikkapa elämäntavoista?
Jokaiselle, joka on katsonut itselleen rakkaan läheisen tai potilaan kärsimystä, on varmasti lähes selvyys se, mitä siinä tilanteessa haluaisi tehtävän. Jokainen meistä toivoo, että kärsimys ja kipu lakkaa. Kukaan ei halua elämää, jossa jokainen päivä on vain tuskaa. Mutta kuka tekee päätöksen ja mihin asetetaan rajat? Mitä sallii lainsäädäntö ja yhteiskunta?
Ihmisillä on erilaisia käsityksiä elämästä. Siihen vaikuttavat koetut elämäntapahtumat, perhesiteet, uskonto, elämänkatsomus ja elämäntilanne. Kuinka tällaisessa tilanteessa voidaan valita se potilaan kannalta oikea ratkaisu?
Yksilön vapautta ja itsemääräämisoikeutta korostetaan monessa yhteydessä. Miten toimitaan sitten, kun tahtotila ja faktat eivät kohtaakaan? Lääketieteellisiin tosiasioihin on hyvä nojata. Meillä on paljon tietoa ihmisestä ja sairauksien etenemisestä. Lääkäri pystyy antamaan tietoa potilaan tilanteesta ja sen ennusteesta. Ristiriitoja syntyy kuitenkin, kun tieto ja potilaan omat toiveet tai elämänkatsomukselliset asiat eivät kohtaa. Potilaalla on oikeus kieltäytyä hoidosta sekä vaatia lisää hoitoa. Onko hänellä myös oikeus päättää elämänsä niin halutessaan?
Armokuolemasta puhutaan paljon. Se herättää paljon tuntemuksia, ja keskustelua käydään osittain pelkästään tunnetasolla. Keskustelua ja päätöksentekoa tulisi ohjata ennen kaikkea potilaan tahto, inhimillisyys ja lääketieteelliset tosiasiat. Voiko lääkäri luottaa siihen, että potilaalla ja omaisilla on todellakin kaikki tieto ja ymmärrys tilanteesta?
Onko armokuolema osa elämän ja potilaan kunnioittamista, vai sotiiko se lääketieteen perimmäistä ajatusta vastaan? Armokuolema on asia, johon myös päättäjien tulee ottaa vastuu.
Sari Hannukainen
Kirjoittaja on yksityissairaalassa työskentelevä anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri.
Lue myös:
