Aamulla alkanut korvakipu äityy sietämättömäksi iltaa kohti. On pakko lähteä päivystykseen. Matkalla käydään kioskilla ostamassa niitä vaaleanruskeassa askissa olevia hyviä kurkkupastilleita, joita ei olekaan enää aikoihin mistään saanut. Tiedän, että ensiavussa voi joutua odottamaan.
Terveyskeskuksen päivystyksessä lääkäri näyttää pääasiassa kävelevän huoneesta toiseen. Korvakipuni jyskyttää. Aina välillä joku odotusaulassa istuvista pääsee vastaanotolle. Sitten lääkäri taas kävelee huoneesta toiseen. Kahvillako se käy?
Vuosia myöhemmin istun valkoinen takki päälläni terveyskeskuksen ensiavussa. Silmäilen päivystyslistalta potilaiden tulosyitä: yleistilan lasku, rytmihäiriö, huonovointisuus – kotisairaanhoito lähettää, loukannut rannettaan, korvakipu, työtapaturma – loukannut polveaan, flunssaoireita viikon ajan ja kurkkukipu.
Lähden katsomaan tarkkailuryhmässä olevia, kiireelliseksi luokiteltuja potilaita. Määrään verikokeita, tulkitsen sydänfilmejä, tutkin potilaita, keskustelen lyhyesti omaisten kanssa. Kävelen takaisin vastaanottohuoneeseeni. Soitan sairaalan sisätautilääkärille ja neuvottelen hänen kanssaan parhaasta hoitolinjasta.
Hoitaja pyytää minua katsomaan seuraavaksi kiireelliseksi arvioimansa, hieman pidempään odottaneen huonovointisen vanhuksen. Kävelen hoitajan perässä toiseen tarkkailuhuoneeseen. Tutkin potilaan ja määrään tarvittavat tutkimukset, ja yritämme järjestellä vanhukselle osastopaikkaa. Kaikkialla tuntuu olevan täyttä, mutta lopulta paikka järjestyy.
Alan laatia tarvittavia potilasasiakirjamerkintöjä. Koska sanelun purkajat eivät enää tähän aikaan ole töissä, joudun kirjoittamaan tekstin itse. Olen mielestäni kehittynyt siinä melko nopeaksi, mutta siitä huolimatta tekstin laatimiseen, lääkelistan ajan tasalle saattamiseen ja jatkohoidon suunnitteluun kuluu lähes vartti.
Seuraavaksi kävelen kipsaushuoneeseen, jossa puudutan ja asettelen rannemurtumaa parempaan asentoon yhdessä hoitajan kanssa ennen kipsaamista. Kävelen jälleen takaisin vastaanottohuoneeseeni.
Aulassa istuva korvakipuinen potilas katsoo minua. Yritän näyttää mahdollisimman kiireiseltä, jotta hän ymmärtäisi, että en anna hänen odottaa turhanpäiten. Seuraavaksi on hänen vuoronsa, ellei mitään yllättävää tapahdu.
Aleksi Varinen
Kirjoittaja on yleislääketieteen erikoislääkäri.
Lue myös:
