Ortopedian ylilääkäri tuli heräämöön ja luki meille kirjelmän, jonka hän luovutti eilen Kreetan sairaanhoitopiirin johdolle.
"Hyvät Herrat. Vielä muutama kuukausi sitten sairaalassamme oli 5 ortopedian erikoislääkäriä. Yhden työsopimus päättyi pari kuukautta sitten. Toinen erikoislääkäri on raskauden takia sairauslomalla. Kolmannella erikoislääkärillä on nivustyrä, joka kureutuu vähän väliä ja vaatii välitöntä leikkaushoitoa. Päivystyksiä jäämme hoitamaan kaksi erikoislääkäriä, 62-vuotias kollega, jolla on verenpainetauti ja tyypin 2 diabetes, sekä allekirjoittanut, jolla on takanaan kaksi sydäninfarktia ja implantoitu defibrillaattori. Pyydämme teiltä kannanottoa ja toimenpiteitä."
Räjähdin nauruun. Ortopedin kirjelmä on täyttä totta. Pienen klinikan toiminta on haavoittuvaa. Ortopedimme ovat hoitaneet kunniakkaasti leiviskänsä tähän asti. Rethymnonissa on paljon hurjaa traumaa, liikenneonnettomuuksia ja työtapaturmia. Lonkkamurtumat ja muut vanhusten koluamiset ovat jokapäiväisiä. Ainoastaan vakavat selkärankavauriot on lähetetty isompaan sairaalaan. Myös elektiivistä (valikoiva, ei-päivystyksellinen) toimintaa on ylläpidetty kiitettävästi, lihavat tädit ovat saaneet uusia lonkkia ja polvia. Myös ajanvarauspoliklinikalle on aina suunnaton ruuhka, tules-vaivat kun rassaavat kreetalaisia siinä missä muitakin.
Vanhaan hyvään aikaan, esimerkiksi kollegan sairastuessa, hihat käärittiin ja hommat hoidettiin. Mitäpä niistä 15 päivystyksestä, klinikan toiminnan ylläpito oli kunnia-asia. Nyt lääkärikunta on vanhentunut, biologiset resurssit hupenevat, eikä ylimääräisistä päivystyksistä tule palkkiota. Apuvoimia ei näillä näkymillä ole tulossa. Sairaalamme on pyytänyt lupaa Kreetan terveydenhuoltopiiriltä palkata pätkäsopimuksella urologin, kirurgin, ortopedin, anestesiologin, nefrologin, silmälääkärin ja muutaman muunkin erikoislääkärin. Vastaus on tyly: nolla.
Eilen pyysin leikkurin osastonhoitajalta apua, koska halusin tilata suodattimia, jotka pannaan potilaan ja ventilaattorin väliin. Osastonhoitaja sanoi: "Mutta eihän niihin ole rahaa, sillä minäkin halusin tilata laparoskooppista välineistöä, mutta tilillä on ainoastaan 300 euroa". "No 300 eurolla minä ostan aika monta suodatinta." Toden totta, ns. "yleisen sairaalavälineistön" piikkiin oli enää jäljellä 300 osoitettua euroa, joista sidoin suodattimiin 240 euroa. Kiersin sairaalaa ruinaamassa tilaukseen allekirjoituksia apteekkarilta, taloustoimiston virkailijalta, virkaatekevältä talousjohtajalta, hallinnolliselta johtajalta ja johtavalta lääkäriltä ja tunnustin tuhlanneeni sairaalan viimeiset rahat. Kukaan ei haukkunut, pudistivat vain surullisesti päätään.
Apteekkissa halusin muistuttaa apteekkaria lääkkeestä, jota olemme kaivanneet jonkin aikaa. En ehtinyt avata suutani, kun apteekkari huudahti: "Apteekin hyllyt ovat tyhjillään, meillä ei ole antibiootteja, ei insuliineja, kohta tippaletkutkin loppuvat eikä rahaa ole yhtään, ei yhtään..." Päätin vaieta ja antaa apteekkarin haroa hiuksiaan kaikessa rauhassa.
Sairaalaa kierrellessäni totesin yllätyksekseni, että monet hallintopuolen ihmisistä ovat jääneet yllättäen eläkkeelle, kaikki minua nuorempia. Ilmeisesti he päättivät lähteä nyt, kun eläkkeitä vielä maksetaan. Ikävintä on se, että eläköityvät ovat kaikki niitä ihmisiä, joiden kanssa oli hauskaa asioida ja jotka auttoivat meitä kliinikoita. Jäljelle jäävissä on tietysti työmyyriä, joiden työtaakka kasvaa entisestään. Miksipä laiskat papereidensiirtelijät – sillä valitettavasti heitäkin on – jäisivät eläkkeelle, kun eivät väsy tai stressaannu töissä.
Ortopedian ylilääkärin ilmeet ja eleet viestivät, että defibrillaattoreineen kaikkineen hänessä on vielä sitä vanhaa konkaria, jonka intohimo on noudattaa Kalevalan kehotusta sovittaa "Luu luuhun, liha lihaan, jäsenet jäsenehinsä". Rahaa ei ole, mutta työn iloa ja naurua ei meiltä voi kukaan ottaa pois.
Karen Piironen-Politis
Kirjoittaja on Kreetalla työskentelevä anestesiologi.
