Joka kolmas ihminen käväisee ennen lääkäriin menoa tohtori Googlen juttusilla (1). Tiedonlouhinnalla voi olla monenlaisia seurauksia. Joskus vastaanotolta säästytään kokonaan, mutta tarpeellinen käynti voi pahimmillaan jopa viivästyä, jos potilas ymmärtää lukemansa väärin.
Toisinaan potilaat hämmentyvät ristiriitaisesta tiedosta tai tekevät vääriä oletuksia. Ne saattavat ärsyttää lääkäriä, varsinkin jos potilas edellyttää turhia tutkimuksia ja hoitoja niiden perusteella. Silloin – erityisesti silloin – on syytä selvittää, mihin potilaan näkemys pohjaa. Onko hän huolestunut jostain, mitä emme tiedä? Joskus tehotonta hoitoa vaativalla potilaalla on kotona kehitysvammainen lapsi tai dementoitunut puoliso, joka ei selviä ilman omaistaan. Sen kuuleminen auttaa lääkäriä ymmärtämään potilasta ja etsimään hänen kanssaan vaihtoehtoisia toimintatapoja. On tärkeää kertoa, piruja seinälle maalaamatta, että aiheettomista tutkimuksista tai toimenpiteistä voi seurata monenlaisia hankaluuksia (2). Potilas ei useinkaan osaa ajatella niitä. Aina emme voi välttyä siltä, että vastaanotolta kävelee ulos pettynyt ihminen, mutta siitä kannattaa huolehtia, ettei hän lähde ilman perusteluja. Joskus potilas vain tarvitsee aikaa sopeutuakseen kaikkeen kuulemaansa.
Tiedonlouhinta ei kuitenkaan johda vain vaatimuksiin. Joskus se voi johtaa myös hoidosta kieltäytymiseen. Äskettäin kollegan vastaanotolle tuli potilas kädessään printti vakavan sairauden uusimisvaarasta ja hoitojen vaikutuksesta siihen. Tuloste oli tietokannasta, joka auttaa lääkäriä ja potilasta tarkastelemaan hoidon tilastollista hyötyä kulloisessakin tapauksessa. Potilas ei halunnut uusimisvaaraa vähentävää hoitoa, vaikka riski oli kohtalaisen suuri. Hän kertoi päätöksensä olevan irrationaalinen ja intuitiivinen, mutta hyvin asioista perillä ollen tehty. Hoidon mahdolliset haitat pelottivat häntä enemmän kuin potentiaalinen hyöty. Hän halusi puhua niistä ja toivoi hoitosuhdetta. Siis turvaa.
Jaettu päätöksenteko ei useinkaan ole yksinkertaista eikä vailla jännitteitä. Lääkärillä on suuri houkutus saarnata ja maalata synkkiä tulevaisuudenkuvia, kun potilaan valinta ei ole ennalta oletettu. Toisaalta omatkin arvomme muuttuvat usein, kun päädymme potilaiksi. Tutkimustiedon mukaan lääkäri ei ole aina itse valmis hoitoon, jota suosittelee potilaalle (3,4).
Potilas ei voi päättää siitä, mitä hoitoa saa, mutta sen hän ratkaisee, mitä vastaanottaa. Lääkärin tehtävä on varmistaa, että potilas tietää kaiken, mikä voi vaikuttaa päätökseen. Ei muuta. Tulevaisuusskenaariot, niin hyvät kuin pahatkin, ovat hypoteettisia. Niitä voi kuvata ilman arvovarauksia ja kysyä empaattisesti, miltä potilaasta mahtaisi tuntua eri tilanteiden toteutuessa. Luottamuksen synnyttyä potilas voi myös muuttaa mieltään tuntematta häpeää.
Kehittyvän terveysteknologian ja tiedon lisääntymisen myötä helpoimmat asiat hoituvat tulevaisuudessa ilman lääkäriä. Ammattikuntamme piirissä tämä on herättänyt huolta työn vähenemisestä. Teknologia kyllä siirtää potilas-lääkärisuhdetta kumppanuuden suuntaan, mutta internet ei osaa tutkia potilasta eikä tulkita hänen elämänsä kokonaisuutta. Sen verran monimutkaisten asioiden kanssa puuhaamme, ettei pelkoa leivän loppumisesta ole.
Verkosta kaivetut tiedot auttavat potilasta parhaimmillaan esittämään oikeita kysymyksiä ja rohkaistumaan puhumaan intiimeistäkin asioista, joihin voi perehtyä ennalta. Suurin osa ihmisistä on sitä mieltä, että potilas-lääkärisuhde ja lääkärin persoona ovat tärkeimpiä korkeatasoisen hoidon elementtejä (5). Nyt ja tulevaisuudessa.
Kirjoittanut:
Päivi Hietanen
lääketieteellinen
päätoimittaja
Suomen Lääkärilehti
Kirjallisuutta
1. Kreimer S. Dealing with Dr. Google: Why communication is key? Medical Economics April 17, 2015.
2. O’Brien M. An injudicious request – Performing a test that is not indicated. JAMA Intern Med 2015;175:1606–7. doi:10.1001/jamainternmed.2015.4387.
3. Ubel PA, Angott AM, Zikmund-Fisher BJ. Physicians recommend different treatments for patients than they would choose for themselves. Arch Intern Med 2011;7:630–4.
4. Wittink MN, Knashawn H, Morales KH ym. Stability of preferences for the end of life treatment after
3 years of follow-up: the Johns Hopkins Precursors Study. Arch Intern Med 2008;19:2125–30.
5. http://www.apnorc.org/projects/Pages/HTML%20Reports/finding-quality-doctors.aspx
Julkaistu Lääkärilehdessä 43/15.
