Narsistinen persoonallisuushäiriö on psykiatrisista diagnooseista yksi tunnetuimmista. Tähän on varmasti lukemattomia syitä, joista viimeisimpinä rapakon takaisen suurvallan uuden - toivottavasti tilapäisen - ylimmän johtajan edesottamukset.
Puhekielessä narsisti-sanaa käytetään kuvaamaan kielteisessä mielessä laajalti erilaisia persoonia. Kuka tahansa naapurin kissasta työpaikan antikristukseen saattaa tulla kutsutuksi narsistiksi. Yksinkertaisimmillaan kyseessä on henkilö, jonka kanssa toimeen tuleminen on huomattavan vaikeaa ja psyykkisesti raskasta.
Jokainen kohtaa varmasti elämänsä jossain vaiheessa vaikeita ihmissuhteita, jotka olosuhteiden pakosta voivat jatkua pitkäänkin. Haastavatkin ihmissuhteet ovat usein ainutlaatuisia: niistä voi kärsiä tavoilla, joita ei olisi aikaisemmin osannut kuvitellakaan, mutta myös oppia asioita, mitä ei muuten koskaan oppisi. Henkisen kuormittumisten vuoksi vuorovaikutusta on usein säännösteltävä tai rajoitettava jollain tavalla. Kokoankin tässä joitain toiminta- ja ajatusmalleja, joista on ollut omassa elämässäni hyötyä haasteellisten ihmissuhteiden kohdalla.
Ensimmäisenä on hyvä ymmärtää, että jokainen vaikea ihminen ei ole narsistinen persoonallisuus, eikä jokainen narsistikaan välttämättä ole vaikea tai pahansuopa ihminen. Vaikean ihmisen kielteistä vaikutusta omaan itseensä ei myöskään tarvitse selittää diagnoosilla: mieleltään tervekin ihminen pystyy helposti aiheuttamaan paljon pahaa mieltä. Narsisti-termiä olisi siis viisasta käyttää harkiten, eikä haukkumasanana. Negatiivinen assosiointi ja leimaaminen saattaa osaltaan huonontaa häiriötä sairastavien jo entuudestaan huonoa hoitoon hakeutumista.
Toisekseen kannattaa muistaa, että varsinkaan ensivaikutelman perusteella ei kannata tehdä kovin pysyviä johtopäätöksiä. Kaikilla on huonoja päiviä, viikkoja ja joskus jopa vuosia. Joskus vaikealta vaikuttava henkilö onkin itse pahassa pinteessä ja pisteliäs käytös saattaa johtua vaikeasta elämäntilanteesta. Ihmisiä ei siis kannata leimata muutaman kokemuksen perusteella, vaan katsoa rauhassa ja samalla pitää jonkinlaista huonon kohtelun sietokykyä yllä.
Usein kuulee eronneiden tarinoita narsistisesta ex-kumppanista. Kahden mieleltään terveen ihmisen välinen läheinen suhde voi tulehtua lyhyessäkin ajassa niin pahasti, että yhden tai molempien käytös toistensa seurassa alkaa muistuttaa sairaalloista. Poikkeuksia on, mutta edellä kuvailtu tilanne ei tavallisesti vaadi diagnoosia ja psykiatrista hoitoa, vaan parempaa kommunikaatiota ja oman ylpeyden nielemistä – tai pikimmiten eri teille lähtemistä.
Vaikeaa suhdetta mieleltään terveen henkilön kanssa on yleensä mahdollista kehittää keskustelun kautta ja tätä lähestymistapaa kannattaa aina kokeilla. Vuorovaikutuksen kehittäminen persoonallisuushäiriöisen henkilön kanssa on myös mahdollista, mutta vaatii sairastavalta osapuolelta kykyä tunnistaa sairautensa ja tahtoa hoitaa sitä. Jos häirintä keskusteluyrityksistä huolimatta jatkuu, on hyvä määritellä sekä itselle että toiselle osapuolelle selkeästi, missä rajat kulkevat. Kannattaa myös miettiä mielessään sopiva raja, minkä ylittyessä veisi asian ylemmän portaan käsiteltäväksi: tällainen voi olla vaikkapa fyysinen häirintä tai tarpeeksi voimakas ahdistuksen tunne.
Pahansuovan narsistisen persoonallisuuden kohdalla pelisäännöt ovat erilaiset. Narsismin pahamaineisuus selittyy sillä, että sitä kärsivä ei yleensä ole erityisen sairaudentuntoinen, eikä näe omassa persoonassaan mitään kehitettävää. Oireina on korostunut itseihailu, ihailun tarve, häikäilemätön empatian puute ja usein ilmiömäinen kyky muiden ohjailuun ja alistamiseen. Kyseinen ihmistyyppi voi sanoillaan ja teoillaan nostaa kenet tahansa taivaisiin ja pudottaa kertarysäyksellä alas helvettiin, täysin oman mielialansa mukaan.
Narsistinen persoonallisuus on yleensä salavihkainen vuorovaikutuksessaan ja toimii hitaasti ja harkiten, mutta voi olla myös kärsimätön ja impulsiivinen ja sen vuoksi helposti tunnistettavissa. Hän voi olla äänekäs, huomionhakuinen, töykeä ja arvaamaton. Tavallista on myös yhteistyökyvyttömyys – hänen on saatava olla kiistaton johtaja. Narsisti usein väheksyy julkisesti muiden osaamista, pitää itseään parempana, tekee vain ne työt mistä pitää ja jättää loput muille.
Alistamishakuisen narsistin kanssa keskustelusta jää lähes aina ahdistunut olo. Hän voi täysin yllättäen sanoa asioita, jotka saa kuuntelijansa joko loukkaantumaan tai hämmentymään. Monet hyökkäykset ovat ennalta suunniteltuja ja taitavasti naamioituja, jättäen ulkopuolisille paljon tulkinnanvaraa: tavoitteena on kohteen alistaminen henkisellä ja joskus jopa fyysisellä väkivallalla, jota on vaikea todistaa tapahtuneeksi.
Pahansuovat narsistit ilmeisesti kokevat itsensä jonkinlaisina saalistajina. He kohtelevatkin muita petoeläinmäisellä välinpitämättömyydellä, jonka kuitenkin kykenevät tarpeen mukaan naamioimaan halutessaan lämpimäksi välittämiseksi ja ystävällisyydeksi. Toimintaan saattaa liittyä myös tarkoituksellinen sekasorron kylväminen ”hajota ja hallitse” -periaatetta mukaillen. Henkinen taistelu edellä kuvailtua persoonaa vastaan voi olla kokemattomalle hyvinkin vaikea, joten narsistin tähtäimeen joutuminen on viisasta ottaa vakavasti. Jos puhetta ei ymmärretä eikä rajoja kunnioiteta, tilanne kannattaa tuoda työpaikan tai koulun auktoriteettien tietoon mahdollisimman pian.
Mikäli henkinen ylikuormittuminen etenee pitkälle, kannattaa asiasta keskustella työ- tai kouluterveyshuollon kanssa. Keskustelu ja psykoterapia ovat tunnetusti hyvä apu ja myös tukiryhmiä on olemassa. Paras hoitokeino on kuitenkin pikainen poistuminen narsistin vaikutuspiiristä. Jos väistäminen ei ole mahdollista, pelisäännöt voidaan kiteyttää neljään ohjeeseen, jotka pätevät hyvin myös suurpetojen ja muiden suurpedoiksi itseään luulevien kanssa: peräänny rauhallisesti, älä provosoi, älä hyökkää äläkä missään nimessä äänestä presidentiksi.
Saku Pelttari
Kirjoittaja on lääketieteen kandidaatti Tampereelta. Virallista lääketieteen opiskelua kolme vuotta takana – epävirallista vähintään elämän verran edessä.
