Seisoskelin taannoin baaritiskillä odottamassa drinkkini valmistumista. Baari oli uusi ja kehuttu, minä innokkaasti odottanut sopivaa iltaa sen testaamiseen. Siinä sekoitellessaan baarimikko sähisi pienen riidan työkaverinsa kanssa. Kiire se varmaan vain kiristi henkilökunnan hermoja, mutta kiusaannuin. Tiskille asetettu juoma oli ihan hienon näköinen, mutta jotenkin karvas sivumaku. Ylihintainenkin taisi olla.
Menin lähikauppaan. Myyjä käytti ostosteni piipautteluun kuluvan ajan huutelemalla pääni yli toiselle myyjälle. Keskustelu koski kahvitaukovuoroja ja se käytiin hyvässä hengessä. Silti minä ja toisen kassan asiakas vaihdoimme vaivautuneen katseen. Hartaasti valikoimani aterian ainekset näyttivätkin nyt hihnalla lipuessaan aika suppeasta valikoimasta napatuilta. Liekö päiväyksetkään kunnossa.
En kiusaantunut riitelystä tai työntekijöiden oikeudesta taukoihin, vaan vääristymästä todellisuudessa. Luulin olevani juuri avatussa trendibaarissani, mutta olinkin baarimikon työpisteessä. Lähikauppani olikin kassojen työpaikka. Olin karkeasti liioitellut omaa merkitystäni ja mennyt kuvittelemaan, että myyjä kommunikoisi ensisijaisesti asiakkaan kanssa. Sen sijaan olinkin näkymätön sivustakuulija myyjän työpaikalla. Kuin väärään todellisuuden tasoon harhautunut kauttakulkija. Näyttämön taakse eksynyt katsoja.
Samanlainen kaksoistodellisuus vallitsee terveyskeskuksissa, lääkäriasemilla ja sairaaloissa: meidän työpaikkamme, sinun hoitolaitoksesi. Potilaat virtaavat, työpaikka pysyy. Työnteon lomassa, siinä ohimennen, sovitellaan ruokatunnit ja tuskaillaan kirjautumisongelmat. Hissiaulassa ehtii hyvin konsultoida, pitkissä toimenpiteissä kerrata kesälomasuunnitelmatkin. Oma puhe on tarkoitettu vain valkotakkisten kuultavaksi vaikka, nyt kun tarkemmin katsoo, niin onhan äänenkantaman sisälle pölähtänyt toisen todellisuudenkin asukki.
Olkoon siten asiakas, potilas, kuntoutettava tai tutkittava, hän on äkkiä kiusallisessa asemassa. Tajuavatko ne, että olen tässä ihan tajuissani paikalla? Pitäisikö osallistua keskusteluun vai sulautua kalustoon? En vakavasti sanoen oleta baarimikon pitävän tilaustani päivän kohokohtanaan. Oletan kassankin kohdistavan minuun ainoastaan kohteliaan pinnallisen, ammatillisen mielenkiintonsa ja vain asioinnin ajan. Ohittamisesta närkästyminen kertoo lähinnä sisäisen asiakas-diivani voivan paksusti. Mutta potilas voisi olla oikeutettu pahastumaan ihan oikeasti.
Hän on ehkä odottanut lääkäriaikaa. Googlannut oireet uudestaan. Soitellut vanhemmilleen mainiten ohimennen, että tutkimuksiin tässä. Päivä on lähestynyt mielessä pitkään. Facebook-sivuille päivittyy sairaalan aulasta näpätty kuva. Samaisen aulan läpi töihin kiiruhtava lääkäri on odottanut lomapäivää pitkäänkin, googlaa kävellessään uutuusbaaria, jättää kiireessä vastaamatta vanhempien puheluihin ja vilkaisee loputtoman pitkää potilaslistaa.
Ostosteni arvo romahti kun törmäsin myyjän työpaikan todellisuuteen. Joku kokee samoin ehkä hoidostaan. Siinä ne vain jutteli lomasuunnitelmiaan, vaikka oli meneillään vakava operaatio, johon olin valmistautunut viikkoja! Ohimennen hoitivat… Operaatiosta jäi ikävä sivumaku, vaikka kaikki sujui sinänsä hyvin. Luottamus kärsi, komplikaatioiden pelko kasvoi.
Vaikka onhan meitä ohitettujakin jos jonkinlaisia. Moni muu pitää sisäisen diivansa paljon paremmin kurissa kuin minä. Närkästyksen sijaan potilas saattaa olla kiinnostunut, tyytyväinenkin, saadessaan avoimesti salakuunnella hoitopaikan kulissien takaista todellisuutta. Upotessaan seinäkukkasena kahden maailman välisen rakoon.
Janna Rantala
LL Janna Rantala on lastenpsykiatri, psykoterapeutti ja tietokirjailija, joka myös kouluttaa lastenpsykiatriaan ja vanhemmuuteen liittyvistä aiheista.
Luo myös nämä Rantalan kirjoitukset:
Mistä tunnet sä lääkärin – tai potilaan?
Lääkäri erehtyy potilaasta
