Keskustelu terveydenhuollon järjestämisestä Suomessa on aika ahdistavaa. On iänikuista sote-uudistusta, huonosti toimivaa terveyskeskusta, kalliita lääkkeitä, tympeitä lääkäreitä ja hoitajia. Yksityissektorin roolista kiistellään ja sen toiminnasta eri puolueet poimivat helppoja poliittisia pisteitä, kuka milläkin tavalla privaattisektoria moittien. Sairaalat ovat ihan liian kalliita ja tehottomia. Henkilökunta ei viihdy. Johtajuus on hukassa. Harmaata, synkkää, toivotonta.
Ja vielä tämä – medikalisaatio. En ole aivan varma, tietääkö kukaan ihan tarkkaan, mitä sillä tarkoitetaan, mutta aavistan, että käsite medikalisaatio liittyy jotenkin siihen miten kamala terveydenhuolto pohjimmiltaan on. Terveistä tehdään sairaita, lääkkeitä ja hoitoja käytetään siellä missä terveen järjen (mikä lieneekään?) pitäisi riittää. Medikalisaation syytä on, että ihmiset käyvät turhaan lääkärissä ja tukkivat vastaanotot "oikeasti sairailta" ihmisiltä.
Miten tähän on tultu? Psykologis-sosiologis-poliittisella metatasolla kyse on ihan jostain muusta kuin kärsivästä ihmisestä välittämisestä eli terveydenhoidosta. Yleensä eri asioiden mollaamisen motiivina on raha ja vallanhimo sekä muut ihmisen primitiiviset liikkeelle panevat voimat, kuten kateus, vihamielisyys ja yleinen turhautuneisuus ja siitä kumpuava aggressiivisuus. Jotenkin tuntuu, että terveydenhuollon mollaamisen kulttuuri pohjautuu johonkin aivan muuhun kuin haluun ylläpitää ja kehittää pohjoismaista hyvinvointivaltiota.
Medikalisaatio on osa terveydenhuoltoa vastaan käytävää propagandasotaa. Voidaan varmaan oikeutetusti moittia viestimiä terveyspaniikin lietsomisesta, joka on medikalisaation seuraus. Mutta kun sitten kansalainen terveyspaniikissaan oireilee ja voi huonosti koska pelkää terveytensä puolesta, hän tarvitsee joka tapauksessa apua. Stressi, masennus, unettomuus ja elämän maun häviäminenhän siitä seuraa, jos pelkää. Ei siinä tilanteessa parane moittia viestimiä yhteiskunnan medikalisoitumisesta, vaan on käärittävä hihat ja otettava kärsivä potilas vastaan. Sitä vartenhan lääkäreitä ja hoitajia on: että ihmiset voivat tulla kertomaan heille huonosta voinnistaan ja hakemaan apua.
Medikalisoitunut ihminen haluaa usein jonkin tietyn tutkimuksen, josta on lukenut viestimissä tai verkossa. Miten monasti olenkaan saanut ihmisen peruuttamaan ajan johonkin viipalekuvaukseen, verikoepatteriin tai ultraäänitutkimukseen vain sillä, että olemme potilaan kanssa tarkoin käyneet läpi mitkä hänen ongelmansa oikeasti ovat. Tarvittavat tutkimukset ovat yleensä osoittautuneet toisiksi kuin mitä potilas ajatteli tai peräti tarpeettomiksi, ja hoitokin on järjestynyt pohdinnan ja kliinisen tutkimuksen jälkeen. Hyvä hoito on yhteydenpito. Uusi vastaanottoaika, lyhytkin, tai puhelinsoitto on hyvä apu.
Terveydenhuollon kriisissä ei kyse ole vain resurssien puutteesta. On siinä myös paljon välittämisen ja vaivannäön puutetta. Välittäminen ja vaivannäkö parantavat terveydenhuollon tuottavuutta ja vähentävät medikalisaatiota. Siihen tarvitaan hyviä päättäjiä, hyviä hoitajia ja hyviä lääkäreitä.
Robert Paul
Kirjoittaja on turkulainen dosentti ja sisätautien erikoislääkäri.
