Lääkkeitä tulee ja menee. Minne ovat hävinneet vaikkapa vaihdevuosilääke Bellergal ja särkylääkkeet Optalidon, Somadril comp ja Butazolidin, tai osteoporoosilääke Miacalcic? Huhutaan, että vanha kunnon Crampitonkin on poistumassa. Mahalääke Prepulsidia sai vielä erityisluvalla jokin aika sitten.
Tilalle on tullut uusia lääkkeitä, mutta ovatko ne sitten aina varmoja ja vaarattomia? Paljon puhutaan kolesterolilääkkeistä, superbakteereita rikastuttavista antibiooteista ja rytmihäiriöitä aiheuttavista sydänlääkkeistä. Miksi niitä saa edelleen, jos ne ovat vaarallisia?
Statiinien kohtalo on hyvin valaiseva. Kaikki alkoi siitä, kun havaittiin, että kolesteroli lisää kuolleisuutta ja sairastuvuutta valtimotauteihin. Ihmiset joiden kolesteroli oli koholla, saivat aivohalvauksia ja sydäninfarkteja. Lisää tuulta saatiin purjeisiin kun havaittiin että veren kolesterolipitoisuutta vähentämällä nuo kamalat sairaudet puolestaan vähenevät. Siispä kaikki syömään statiineja!
Vaan tässä mentiin vikaan. Viime vuosikymmenen tutkimukset ovat osoittaneet, että suinkaan kaikki eivät hyödy statiineista; joillekin niistä on harmia, ehkä haittaakin. Tiedon lisääntyessä lääkkeen käyttö hioutui ja nyt osataan käyttää statiineja oikein, luultavasti. Jos valtimotautiriski on suuri (kuten vanhoilla, tupakoivilla, verenpaineisilla diabeetikkomiehillä), kolesterolin vähentämien ehkäisee valtimosairauksia. Jos riski on pieni (kuten nuorilla terveillä naisilla), ei statiineista ole kuin haittaa, kolesteroliarvosta riippumatta.
Statiinitarina osoittaa, että vaikka lääke on niin sanotusti markkinoilla, sen käytöstä opitaan koko ajan lisää, ja vähän kerrallaan sen käyttö ja käyttöaiheet muuttuvat ja täsmentyvät. Hyöty maksimoituu ja haitta minimoituu vähitellen.
Lääkealan historiassa talidomidi on varsinainen yin-yang-juttu. Talidomidi kehitettiin raskausajan pahoinvoinnin ja unettomuuden lääkkeeksi. 1960-luvulla ei paljoa tutkimuksia vaadittu ja eikun lääke markkinoille. Me tiedämme miten kävi. Kaikki ajattelemme, että talidomidi on ihmiskunnan tyhmyyden ruumiillistuma - lääkettä ei tutkittu ja raskaana olevat naiset altistettiin tuntemattomalle aineelle joka vaurioitti seuraavaa sukupolvea, syntymättömiä lapsia. Mutta kun päästiin 1980-luvulle eli noin 20 vuotta myöhemmin, talidomidi näyttikin olevan hyvä lääke tiettyihin verisyöpiin. Ja nyt talidomidi ja siitä kehitetyt lääkkeet pelastavat ihmisiä ennenaikaiselta kuolemalta, koska tämän lajin lääkkeet tehoavat mm. myeloomaan varsin hyvin.
Mitä enemmän opimme lääkkeiden hyödyistä ja haitoista, sen paremmin osaamme käyttää niitä. Tähän menee aikaa, vuosia ja vuosikymmeniä. Lääke ei ole koskaan valmis tuote. Joskus käy kuten talidomidin - vihatusta lääkkeestä tulee monen ihmisen pelastus. Tavallisempaa on kuitenkin, että uusi lääke vakiinnuttaa paikkansa tietyn taudin hoidossa ja vähitellen sen käyttö laajenee, jos se tepsii samantyyppisiin tiloihin. Näin on käynyt monelle lääkkeelle aina beetasalpaajista syöpälääkkeisiin.
Lääkkeisiin kannattaa luottaa. Jollet luota, kysy lääkäriltä miksi hän arvelee että juuri sinä hyödyt siitä. Silloin lääkärikin joutuu miettimään vielä kerran ja vakuuttamaan itselleen ja sinulle, että hän luottaa lääkkeeseen, jonka hän on määrännyt juuri sinulle, juuri nyt, juuri tähän vaivaan.
Robert Paul
Kirjoittaja on turkulainen dosentti ja sisätautien erikoislääkäri.
