Viime viikonloppuna vietetyt Britannian kuninkaalliset häät saatetaan tulla parhaiten muistamaan piispa Michael Curryn tunteikkaasta puheesta. Hääjuhlan ollessa kyseessä puhe käsitteli tietenkin rakkautta. Piispa lähestyi aihetta laajasti lähimmäisenrakkaudenkin näkökulmasta ja kytki siihen myös oikeudenmukaisuuden ja toisen ihmisen kunnioittamisen. Hän päätti puheensa lainaamalla jesuiitta de Chardinia sekä yhdysvaltalaista ihmisoikeusaktivistia Martin Luther Kingiä siitä, miten ihmiskunnan tulisi edistää rakkauden ilmenemistä yhteiskunnassa.
Lääketiede ei luonnontieteenä suoranaisesti tarkastele rakkautta. Mutta oikeudenmukaisuus ja kunnioitus sisältyvät lääkärin etiikkaan. Lääkäriliiton julkaisemassa Lääkärin etiikka -kirjassa yhdeksi lääkärintyön ammattieettiseksi velvollisuudeksi onkin nostettu altruismi, lähimmäisenrakkaus. Myös sosiaalinen oikeudenmukaisuus löytyy listalta. Jotta nämä asiat näkyisivät myös lääkäreiden käytännön työssä, täytyy ne nostaa esiin myös lääketieteen opetuksessa.
Kliinisen opettajan työssäni opetan lääketieteen opiskelijoille potilaan kohtaamista. Tutkimuksista tiedetään, että onnistunut vastaanotto rakentuu lääkärin lääketieteellisen tietämyksen lisäksi sille, että toista osapuolta arvostavassa keskusteluilmapiirissä pyritään selvittämään myös vastaanotolle hakeutuneen ihmisen pelot ja huolet. Lääkärin on tärkeää suhtautua potilaaseensa empaattisesti. Se ei tarkoita esimerkiksi elämän kurjuudelle itkemistä, vaan vaikkapa sitä, että tunnistaa toisessa ihmisessä jonkin tunteen ja sanoo sen ääneen. Esimerkiksi: ”Kuulostaa siltä, että oire todellakin hankaloittaa elämääsi.” Tai: ”On täysin ymmärrettävää, että olet turhautunut asiaan.”
Kun opiskelijat kolmantena vuonna ottavat vastaan potilaan ensimmäistä kertaa urallaan, käymme usein läpi sitä, miksi ihmiset lähtevät erilaisten – lääkärin mielestä joskus melko vähäistenkin – oireiden vuoksi vastaanotolle. Taustalla on usein nimenomaan jokin huoli, jota ei välttämättä heti edes haluta kertoa. Vain toista aidosti kuuntelemalla voi päästä käsittelemään vaikeitakin asioita ja tällöin ihminen tulee kunnolla kohdatuksi.
Sama teema opetuksessa toistuu myös opiskelijoiden kertoessa kokemuksiaan päivystyksen seuraamisesta. Pysähdymme miettimään sitä, miltä sairastuneesta ihmisestä mahtaa ensiavun tiloissa tuntua. Ja siitä miten tärkeää olisi sallia omaisten läsnäolo kaikissa niissä hoitoprosessin vaiheissa, joissa se suinkin on mahdollista. Hädän hetkellä tutun ihmisen tarjoama turva on jotain sellaista, mitä sairastuneelta ei saisi kovin heppoisin perustein evätä.
Kriittinen lukija saattaa tässä vaiheessa kysyä, mitä hyötyä on käyttää kallisarvoista opetusaikaa tällaisiin asioihin, jos opiskelija päättääkin valita vaikkapa neurokirurgin uran. Vasta-argumenteiksi voisi nostaa vaikkapa ne tutkimukset, joiden mukaan lääkärin vuorovaikutustaidoilla on suoranaista vaikutusta hoitotuloksiin. Tietyissä sairauksissa tai oireyhtymissä luottamuksellinen hoitosuhde on itse asiassa jopa koko hoidon perusta.
Ihminen on kokonaisuus, jossa ruumis ja mieli ovat saumattomasti yhteydessä. Hyvän lääkärin tunnusmerkki on kautta aikojen ollut humaani suhtautuminen potilaaseen. Eikä ystävällisyys, toisen ihmisen kunnioittaminen ja oikeudenmukaisuus sitä paitsi vie edes yhtään sen kauempaa aikaa vastaanotolla. Piispa Michael Curryn tavoin minäkin haluaisin maailman, jossa myös terveydenhuollon toiminnassa ilmenee aito lähimmäisenrakkaus.
Aleksi Varinen
Kirjoittaja on yleislääketieteen erikoislääkäri
