Monet kansakuntamme rahakirstua rasittavat ja potilaita kuormittavat pitkäaikaissairaudet kehittyvät tunnettujen riskitekijöiden pohjalta. Välttämällä tupakointia, käyttämällä alkoholia korkeintaan kohtuudella, liikkumalla riittävästi sekä syömällä terveellisesti voi väestötasolla ehkäistä esimerkiksi verenpainetautia, diabetesta, kuin monia syöpiäkin. Vaan harvastapa löytyy henkilö, joka tästä ei olisi koskaan kuullut. Toisaalta tiedetään, että etenkin pysyvien elämäntapamuutosten tekeminen on vaikeaa. Tiukkaa dieettiä jaksaa ehkä viikon tai pari, mutta jossain vaiheessa mieliteko vie voiton. Terveydenhuollon ammattilaisilla on keinoja auttaa elintapojen muuttamiseen, mutta niiden teho on tunnetusti rajallinen.
Mitä asialle sitten voitaisiin tehdä? Terveyden edistäminen on muutakin kuin pelkkää lääketiedettä. Se on ympäristösuunnittelua, lainsäädäntöä, terveellisiä välipalavaihtoehtoja lähimarketin hyllyllä ja työmatkapyöräilyn suosimista. Terveellinen vaihtoehto kannattaa tehdä helpommaksi vaihtoehdoksi. Joskus ehkä jopa ainoaksi vaihtoehdoksi. Lasten lihavuusepidemiaa tuskin pysäytetään lisäämällä punnituksia kouluterveydenhuollossa. Sen sijaan tuntuva rasva- ja sokerivero saattaisi mahdollisesti auttaa asiassa. Miksi karkkeja myydään valtavissa säkeissä, kun pienempikin määrä riittäisi? Voisiko leikkipuistojen yhteyteen sijoittaa esimerkiksi kuntoilulaitteita aikuisille tai kuntosalien lapsiparkkien määrää lisätä?
Ajatus valinnanvapauden rajoituksesta lainsäädännöllä on toki poliittisesti arka aihe, mutta tälläkin hetkellä yhteiskunta säätelee monia muita asioita varsin tiukasti. Ajatus viisaita ja vapaita valintoja tekevästä yksilöstä ei myöskään kestä tarkempaa tieteellistä ajattelua: Käyttäytymistämme ruokakaupassa ohjaavat selvästi enemmän intuitiot ja mielikuvat, kuin analyyttinen laskeskelu siitä, minkä verran proteiinia, kuitua, rasvaa ja hiilihydraattia ostoskärryyn keräilemämme tuotteet sisältävät.
Miksi lääkärinä sitten kirjoitan aiheesta, kun se mielestäni ole ainoastaan lääketieteellinen ongelma? Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että kaikkien terveydenhuollon ammattilaisten tulisi osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun myös oman toimintakenttänsä ulkopuolella. Hyvät poliittiset päätökset vaativat päättäjän viisauden lisäksi taustalleen riittävää ja täsmällistä tietoa ja sellaista syntyy mm. terveydenhuollon tutkimuksissa. Jotta tutkimustuloksia pystytään hyödyntämään päätöksenteossa, pitää ne kuitenkin tuoda julkisuuteen ja saattaa päättäjän kannalta konkreettiseen sanamuotoon. Tähän tarvitaan terveydenhuollon ammattilaisten panosta.
Aleksi Varinen
Kirjoittaja on yleislääketieteen erikoislääkäri
