Käveleminen on ihmisen luontainen tapa liikkua, juokseminen ei ole. Miksipä esi-isämme olisivat juosseetkaan? Riistaa ei saa juoksemalla kiinni. Maatyöläisillä ei ollut aikaa eikä tarvettakaan lähteä lenkille. Jos tuli naapurikylään asiaa, sinne mentiin kävellen, ellei ollut hevoskyytiä tai aasin selkää tarjolla. Kauemmaksikin mentiin jalkapatikassa, apostolin kyydillä. Näin kuljettiin myös Suomessa. Selkoset ylitettiin kävellen ja matkat saattoivat kestää päiväkausia, kuten saamme Päätalon, Huovisen ja monen muun kirjailijamme kuvauksista lukea. Juokseminen rajoittui pieniin pyrähdyksiin kyläläisten leikeissä tai hyökkääjää paetessa.
Nykyinen juoksuinnostus on uusi keksintö. Lenkkeily, kuten moni muukin nykyajan ilmiö, sai alkunsa Yhdysvalloista vain muutama vuosikymmen sitten. Amerikkalaiset autoistuivat ja muuttivat lähiöihin. Ruumiillinen työ vaihtui toimistotyöksi. Television kautta operoiva viihdeteollisuus houkutteli ihmiset iltaisin sohvaan, ja elintarviketeollisuus tarjosi helppoa ruokaa sohvassa syötäväksi. Amerikkalaiset alkoivat lihoa ja voida huonosti.
1960-luvulla muuan amerikkalainen, James Fixx, totesi olevansa 35-vuotias ja rapakuntoinen. Painoa oli kertynyt 110 kg ja tupakkaa kului pari askia päivässä. Hän aloitti elämäntaparemontin, lopetti tupakanpolton ja alkoi juosta. Paino laski ja kunto parani. Hän innostui asiastaan niin, että alkoi kehua juoksemisen iloja ystävilleenkin. Lopulta hän kirjoitti kokemuksistaan kirjan The Complete Book of Running. (Suom. Suuri juoksukirja, Otava 1979).
Kirjasta tuli valtava menestys ja se teki Fixxistä rikkaan ja kuuluisan. Se teki myös tossutehtailijoista rikkaita. Kaupunkilainen joutuu juoksemaan paljolti katuja pitkin, eikä ihmisjalkaa ole rakennettu kovalla ja tasaisella alustalla juoksemiseen. Ne tulevat siitä vain kipeiksi. Urheiluvälinetehtaat loivat lenkkikengistä kokonaisen tuoteperheen. Nykyään on tarjolla sadoittain juoksutossuja mitä erilaisimmilla pronaatiotuilla, jousto-ominaisuuksilla ja iskunvaimentimilla varustettuina. Näiden kylkiäisenä ihmisille myydään myös erilaisia juoksuasusteita, varustevöitä, sykemittareita, juomapulloja, känsälaastareita, kipuvoiteita, ja mitä nyt valmistajat ja kauppiaat keksivätkin.
Juokseminen on parhaimmillaan hauskaa ja virkistävää. Olen sitä itsekin aikoinaan harrastanut. Juoksin jopa maratonin, kun piti näyttää lankomiehelle. Hävisin hänelle lähes tunnin. Asiaa syvällisesti tutkittuani päädyin siihen, että juokseminen ei ole ihmisen luontainen tapa liikkua. Käveleminen on. Kiireetön ja mietiskelevä käyskentely puistojen ja metsikköjen poluilla on vanhenevalle kaupunkilaiselimistölle luontainen, halpa ja miellyttävä tapa liikkua.
Juoksemista mainostetaan myös terveyttä edistäväksi. Ehkä näin onkin. James Fixxin elämäntaparemontti tuotti tulosta. Hän kuoli lenkkipolullaan sydänkohtaukseen kunnioitettavassa 52 vuoden iässä.
Raimo Puustinen
Kirjoittaja on tamperelainen yleislääketieteen erikoislääkäri, joka hämmästelee tällä palstalla terveydenhuollon ilmiöitä.
