Lääketieteellisten kysymysten äärellä käydään eri medioissa jatkuvasti kiivasta keskustelua. Ominaista tälle keskustelulle on, että sitä käyvät ihan muut kuin kyseisen alan parhaat asiantuntijat. Joskus tuntuu jopa siltä, että asiantuntijoita on oikein karteltu. Mehevät tarinat uskomushoitojen ja homeopatian saralta nakertavat luottamusta koululääketieteeseen. Tiedeyhteisö tuijottaa voimattomana, kun sitä ollaan voittamassa sen omassa lajissa.
Trendi ampaisi huippuvauhtiinsa pari vuotta sitten surullisenkuuluisan rasvasodan myötä. Vieläkin puistattaa, kun mietin millaista tuhoa sillä kylvettiin ihmisten verisuonien endoteelien pinnalle. Lääkäreitä epäiltiin lääketeollisuuden agenteiksi ja villit salaliittoteoriat muuttuivat katkerista kapakkavuodatuksista studiokeskusteluiksi. Jotta aihe ei unohtuisi, jatkettiin tänäkin syksynä vielä statiinilääkkeiden mollaamista. Olisipa tullut laskettua, montako yhteydenottoa potilailta yksi ainoa tv-ohjelma poiki.
Oman osansa (ja tuntuu että vähän enemmänkin) julkisesta parjaamisesta on saanut myös THL. Vasta päästiin narkolepsiakohusta pahimman yli, kun kulman takaa jo hyökkäsi HPV-rokotteiden paheksunta. Ilman mitään todistusaineistoa rokotekriittiset tahot onnistuivat levittämään sosiaalisessa mediassa aivan varmaa tietoa siitä, että rokote aiheuttaa vakavia haittoja. Todisteista viis, riittää kun epäily herää, tavallisilla vanhemmilla kun ei ymmärrettävästi ole mahdollisuuksia tarkistaa kaikkien lausuntojen lähdeviitteiden todenperäisyyttä. Rokotteet ovat muutenkin otollinen kritiikin kohde yhteiskunnassa, josta tappavat infektiosairaudet ollaan onnistuttu lähes hävittämään. Mitenkähän ne ovat kadonneet?
Julkisessa keskustelussa äänensä saa kuuluviin se, joka huutaa kovimmin. Tiedeyhteisöä ei haluta mukaan julkiseen keskusteluun, koska sen edustajat ovat niin tylsiä. Me olemme asiakeskeisiä, pitkäpuheisia ja käytämme vaikeaa kieltä. Erikoistutkija kertoo tutkimusprosesseista käyttäen sellaisia termejä kuin ”kausaalinen yhteys” tai ”tilastollisesti merkitsevä”, kun vastaväittäjä puhuu halvaantuneista lapsista ja menetetystä terveydestä osoittaen näille yksiselitteisen syyllisen. Kumman viesti on helpompi ymmärtää? Kumpi jää mieleen?
On myös tiedeyhteisön oma vika, että olemme naurettavasti tappiolla. Meillä on parempi tuote, sillä pitäisi voittaa. Mekin voisimme ajoittain vähän yksinkertaistaa sanomaamme, oikein pinnistellä puhuaksemme ymmärrettävästi. Ja alkaa ronskiin vastahyökkäykseen, potilaidemme parhaaksi. Onneksi osa sitä kunniakkaasti jo tekeekin. Paras taktiikka kun ei selvästikään ole se, että laittaa pään pensaaseen ja odottaa, että kohu menee ohi.
Viime hetkillä ennen tämän kolumnin ilmestymistä tiede kavensi tilanteeksi 2–1. Tiedebarometri 2013 -tutkimus nimittäin osoitti, että suomalaisten luottamus tieteeseen on hieman kasvanut. Tieteen maalijuhlintaa himmentää vähän samaisen tutkimuksen tulos, jonka mukaan joka neljäs kansalainen pitää homeopatiaa tehokkaana tapana hoitaa sairauksia.
Sohvi Mäntykoski
Kirjoittaja on tamperelainen yleislääkäri ja Touko-pojan äiti.
