Kenenpä lääkärin vastaanotolla – erikoisalasta riippumatta – ei olisi ollut aivan turhasta hyvin vakavasti huolestunutta potilasta. Vaaraton, yleinen, ei yhtään mihinkään viittaava oire huolestuttaa potilasta todisteluista ja tutkimuksista huolimatta. Elämään nyt kuuluu kremppoja, kiputiloja, vaivoja, vanhenemista – ei tässä sen kummemmasta ole kyse.
Asiaa mutkistaa vielä jos mukana ovat omaiset vaatimuksineen ja huolineen. Ja lapsipotilaalla on aina.
Miksi potilas ei usko meitä, asiantuntijoita? Miksi google tai keskustelupalsta on vakuuttavampi kuin lääkäri? Miksi hyvää tarkoittavat neuvomme valuvat hukkaan?
Arvaus: kyse ei ole oireesta sinänsä, vaan nimenomaan huolesta. Varjosta, jonka sairaus tai sen pelko luo elämään. Silloin ”Älä huolestu, tämä ihan normaalia”, on aika turha neuvo.
Me lääkärit kannamme jatkuvaa tietoisuutta elämän arvaamattomuudesta, lihan hauraudesta. Meille eivät tule yllätyksinä sairastumiset, kuolemat, vammat. Muutaman työvuoden jälkeen emme enää edes kuvittele voivamme oikeasti parantaa läheskään kaikkia. Se meidän on kestettävä.
Mutta se meidän on myös kannettava, kyynistymättä. Vaikka me olisimme ammattilaisina nähneet sata samanlaista tapausta, on juuri tämä huoli potilaalle ainutkertainen.
Lapsestaan huolestunut vanhempi saattaa olla ensikertaa elämän arvaamattomuuden edessä. Vaikka tekee kaiken oikein, elää suositusten mukaan ja noudattaa varovaisuutta, ei elämä anna takeita.
Vauvan korvatulehdusta jälleen kerran epäilevä vanhempi ei välttämättä ole kinuamassa turhaa antibioottikuuria: ehkä hän vain pelkää hoitamattoman liimakorvan aiheuttaman kuulon aleneman estävän uran konserttiviulistina. Taaperon kasvukäyrästä ahdistunut vanhempi saattaa ennakoida painonsa varjolla koulukiusatuksi joutuvan ekaluokkaisen. Koululaisen huolet saavat pään ja vatsan särkemään, yhä uudestaan, vaikka kaikki vakava on poissuljettu.
Harva meistä rakastaa mitään yhtä paljon kuin lapsiaan. Ja harvaa asiaa pelkäämme yhtä paljon kuin lapsemme menettämistä. Teemme mitä vain lastemme hyvinvoinnin ja tulevaisuuden eteen: vaikka se vaatisi rasittavaa huolemme jankkaamista jo työlääntyneelle lääkärille.
Siksi vanhemman huoli ei mene koskaan hukkaan. Turha huoli on oikotie elämän tärkeimpien ihmissuhteiden äärelle.
Janna Rantala
LL Janna Rantala on lastenpsykiatri, psykoterapeutti ja tietokirjailija, joka myös kouluttaa lastenpsykiatriaan ja vanhemmuuteen liittyvistä aiheista.
