Onko potilaskeskeinen hoito utopiaa, josta vain amerikkalaiset potilasaktiivit ja kansainvälisen yleislääkäriyhdistyksen johto puhuvat? Lääkärilehdessä hiljan julkaistussa eurooppalaisen EPA Cardio -tutkimuksen Suomen osuudessa selvitettiin, missä määrin sepelvaltimopotilaat osallistuivat hoitopäätöksiin ja omaan hoitoonsa perusterveydenhuollossa. Ei mennyt ihan niin kuin PISA-tutkimuksessa: vain runsas puolet osallistujista muisti, että mielipidettä kysyttiin hoitosuunnitelmaa laadittaessa, ja seurannassakin oli puutteita.
Potilaskeskeisyydellä tarkoitetaan sitä, että potilaan arvot ohjaavat hoitopäätöksiä. Hän räätälöi yhdessä lääkärin kanssa hoitoa sellaiseksi, että pystyy toteuttamaan sitä arjessaan. Kysymys ei siis ole pehmoilusta, vaan siitä, että ihminen syö lääkkeensä ja noudattaa ruokavaliotaan. Samalla kuulluksi ja arvostetuksi tuleminen synnyttää luottamusta. Potilaskeskeisellä hoidolla on todettu yhteys hoidon onnistumista mittaavien kokeiden tuloksiin (1,2).
Tutkimuksen potilaat eivät kuitenkaan vaikuttaneet pettyneiltä, sillä 92 % vastaajista ilmoitti olevansa tyytyväisiä hoitonsa järjestelyihin. Ihmisillä on hyvin erilaiset toiveet siitä, miten paljon he haluavat osallistua hoitopäätöksiin (3). Tässä tutkimuksessa potilaiden keski-ikä oli 72 vuotta. Vanhimmat eivät todennäköisesti odottaneetkaan aktiivista osallistumista, vaikka tietoa arvostavatkin. Toisaalta heillä ei ole ollut myöskään vertailukohteita järjestelmässämme, jossa valinnanvapaus on ollut vähäistä. Tiedetään, että noin 80 % ihmisistä vastaa yleensäkin myöntävästi kysyttäessä tyytyväisyydestä saatuun palveluun. Kehittämiseen tarvitaankin yksilöidympiä työkaluja.
FINRISKI-tutkimuksen mukaan kolesterolilääkkeitä käyttää vain 44 %:a verenpainetautia sairastavista ja 63 % diabetesta sairastavista. Statiinien on osoitettu vähentävän verisuonitapahtumia näissä potilasryhmissä, ja niiden käyttöön ohjeistetaan hoitosuosituksissa (4). Statiinihoito ei varmaankaan ollut perusteltu kaikille tutkimukseen osallistuneille, ja joukossa voi olla myös sellaisia, jotka eivät halunneet lääkettä. On kuitenkin vaikea uskoa, että heitä olisi näin paljon.
Potilaan tiedetään ottavan paremmin lääkkeensä, jos lääkäri kysyy hänen ajatuksiaan hoidosta, puhuu vaihtoehdoista, kuvaa hyötyjä ja haittoja. Keskusteleva tyyli johtaa hoidon onnistumiseen useammin kuin määräävä ja kontrolloiva puhe (2). Tulevaisuudessa on yhä enemmän sellaisia potilaita, jotka edellyttävät tietoa päätöksensä pohjaksi, esimerkiksi NNT-lukuja ja riskisuhteita. Tämä vaatii meiltä lääkäreiltä asiantuntemusta ja erilaisten tietokoneohjelmien käyttöä arjen työkaluina. Voi myös pohtia, antaako biomedisiinisesti painottunut opetus riittävästi työvälineitä hyvään potilasinformaatioon ja potilaan autonomian kunnioittamiseen.
Suomalaisella terveydenhuollolla on edellytyksiä selvitä kansainvälisessä vertailussa yhtä hyvin kuin opetuksella. Siihen tarvitaan paremmin toimiva perusterveydenhuolto, jossa lääkärillä on riittävästi aikaa potilaille ja itselleen. Kokemukseni lääkärien vuorovaikutuskoulutuksista viittaa siihen, että ajanpuute ja ylikuormitus ovat tosiasioita. Onko lääkäreillä riittävästi aikaa arvioida, missä määrin potilas haluaa osallistua päätöksentekoon? Ehtivätkö he tutustua potilaisiinsa?
Päivi Hietanen
kirjoittaja on Lääkärilehden lääketieteellinen päätoimittaja.
Kirjallisuutta
1. Williams GC, Niemiec CP, Heather P, Ryan RM, Deci EL. The importance of supporting autonomy and perceived competence in facilitating long-term tobacco abstinence. Ann Behav Med 2009;37:315–24.
2. Williams GC, Patrick H, Niemiec CP ym. Reducing the health risks of diabetes: how self-determination theory may help improve medication adherence and quality of life. Diabetes Educ 2009;35:484–92.
3. Lee YY, Lin JL.. Do patient autonomy preferences matter? Linking patient-centered care to patient-physician relationships and health outcomes. Soc Sci Med 2010;10:1811–8.
4. Ridker PM. A trial-based approach to statin guidelines. JAMA 2013, verkossa ensin 12.8.2013. doi:10.1001/jama.2013.276529.
Julkaistu Lääkärilehdessä 41/13.
