Viime aikoina uutisointi Britannian terveydenhuollosta on keskittynyt lähinnä lääkäreiden lakkoiluun, mutta muutakin merkittävää on tapahtunut: julkinen kansallinen terveydenhuoltojärjestelmä NHS (National Health Service) on julkistanut uuden strategian, johon kuuluu vahva panostus perusterveydenhuoltoon. Vuoteen 2020 mennessä yleislääkäreiden määrää pyritään lisäämään jopa viidellätuhannella ja perusterveydenhuollossa työskentelevien mielenterveystekijöiden määrää kolmellatuhannella.
Uutinen tuntuu merkittävältä myös suomalaisesta terveyskeskuslääkäristä. Kuten meillä kotoisessa Suomessa, myös Britanniassa yleislääkärit ja perusterveydenhuolto ovat jääneet resursseissa jälkeen erikoissairaanhoidosta. Väestön ikääntyminen, ja osin siihen liittyvä pitkäaikaissairauksien yleistyminen, lisäävät ja monimutkaistavat perusterveydenhuollon työtä. Myös Britanniassa erikoissairaanhoidon ja osin myös sosiaalihuollon tehtäviä on siirretty perusterveydenhuoltoon. Henkilökunnalla ei enää juuri ole aikaa keskustella esimerkiksi hoitokäytännöistä. Tämäkin kuulostaa kovin tutulta.
Terveydenhuollon haasteita ei Briteissäkään ratkaista pelkästään rahalla. Tärkeää on myös muuttaa järjestelmää vastaamaan nykymaailman vaatimuksia. Sopivalla työnjaolla, sekä ottamalla mahdollisuuksien mukaan myös potilas mukaan hoitonsa suunnitteluun ja toteuttamiseen, voidaan lääkäreiden vastaanottoaikoja tarjota riittävästi esimerkiksi monisairaille. Lääkäreiden ja sairaanhoitajien lisäksi myös muut perusterveydenhuollossa toimivat ammattiryhmät, kuten fysioterapeutit ja farmaseutit, halutaan yhä tiiviimmin yhteystyöhön perusterveydenhuollon palveluita tuottaviin yksikköihin. Samansuuntaisia askelia on Suomessakin otettu monin paikoin, esimerkiksi tarjoamalla fysioterapeuttien suoravastaanottoaikoja äkillisestä, ilman vammaa alkaneesta, selkäkivusta kärsiville.
Luulenpa, että myös suomalaiset yleislääkärit osallistuisivat mitä suuremmalla innolla hallituksemme lanseeraamiin normienpurkutalkoisiin. Briteissä tähän seikkaan aiotaan myös puuttua vähentämällä mm. kaksinkertaista kirjaamista ja muuta byrokratiaa, josta ei ole suoranaista hyötyä potilaan hoidolle.
Suomalaisessa järjestelmässä eräs esimerkki tällaisesta kaksinkertaisesta kirjaamisesta on C-lausunto, jonka kohdassa 6 lääkäri, sairaanhoitaja tai terveydenhoitaja kuvailee, kuinka potilas suoriutuu erilaisista päivittäisistä toiminnoistaan. Terveyskeskuslääkärin työssäni minulla on harvoin mahdollisuutta seurata esimerkiksi potilaani ruokailua tai pankkiasioiden hoitamista. Samoihin kysymyksiin vastaa myös potilas itse hakiessaan etuutta. Käytännössä merkittävä osa lääkäreistä uskoakseni kysyy nämä samat asiat suoraan potilaalta tai omaiselta lausuntoa tehdessään. Yksinkertaisinta olisi, jos Kela uskoisi suoraan potilasta ja esimerkiksi vain perustellussa tapauksessa vaatisi terveydenhuollon henkilökunnalta tarkempaa kuvausta toimintakyvystä.
Vaikka Suomen ja Britannian järjestelmissä on eroja, ovat vahvuudet ja haasteet osin samoja. Väestön ikääntyessä terveydenhuoltopalveluiden kysyntä lisääntyy. Perusterveydenhuoltoa vahvistamalla tähän haasteeseen pystytään vastaamaan laadukkaasti niin, etteivät kustannukset karkaa käsistä. Toivottavasti Britannian toimet huomioidaan myös sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamista suunnittelevissa työryhmissä. Toiveita tästä on, sillä Yle uutisoi hiljattain sote-uudistuksen korkeimman virkamiesjohdon matkustaneen Englantiin tutustumaan siellä tehtyihin uudistuksiin.
Aleksi Varinen
Kirjoittaja on yleislääketieteen erikoislääkäri.
Lue myös nämä Varisen kirjoitukset:
Miltä sote-uudistus vaikuttaa terveyskeskuslääkärin näkökulmasta?
Sote-huomio perusterveydenhuoltoon ja terveyskeskuksiin
Kukaan ei ole keskivertopotilas
