Asioita ratkotaan yhä enemmän etsimällä syyllisiä. Vastuun kantaminen omista teoista tai tekemättä jättämisistä ei kuulu nykyihmisen toimintamalliin. Analyyttinen lähestyminen omaa elämäntilannettaan, omaa toimintaansa, terveydellisiä ongelmia tai vaikkapa työpaikan työilmapiiriongelmia kohtaan tuntuu olevan kadoksissa. Onko meiltä kadonnut vastuuntunto ja suoraselkäisyys omien tekojemme seurauksista?
Media pursuaa ohjeita siitä, kuinka elää vain itselleen ja kuinka juuri sinä ansaitset kaiken ja parempaa. Kuitenkin meitä suomalaisia tuntuu vaivaavan yksinäisyys ja yhteisöllisyyden puute. Ihmiset ovat juurettomia ja eivät tunne enää kuuluvansa mihinkään.
Eikö yksilön ja yhteisön kannalta olisi parempi tuntea vastuuta kokonaisvaltaisemmin? Vastuu tuntuu kuitenkin rajoittuvan tiukasti siihen, mikä on itselle hyväksi ja kieltäydytään edes ajattelemasta ratkaisua, mikä voisi olla vaikkapa työyhteisön kokonaisuutta palveleva lopputulos. Omista saavutetuista eduista pidetään kynsin ja hampain kiinni suostumatta ajattelemaan sekuntiakaan sitä, mikä voisi olla kokonaisuutta ajatellen parempi ratkaisu.
Muutosvastarinta yhdistettynä itsekkyyteen on tehokas keino minkä tahansa työyhteisön toimivuuden nujertamiseen. Sen sijaan, että itse huomaisimme omien toimintatapojemme tai asenteemme olevan osa ongelmaa, pyrimme aktiivisesti löytämään syyllisen jostain muualta. Helposti tämä kulminoituu esimiehen ja työntekijän väliseksi mittelöksi. Omista virheistä on pystyttävä kantamaan vastuu ja omien heikkouksiemme tunnustamisella olemme matkalla kohti onnellisempaa ja tasapainoisempaa ihmistä. Vastuun kantaminen, niin työelämässä kuin omassa elämässäkin, on ammattiylpeyden ja vahvuuden merkki.
Vastuunottaminen koskee myös omaa terveyttämme. Saatamme laiminlyödä itseämme vuosikausia, mutta oman terveyden kohdatessa ongelmia näemme harvoin syytä itsessämme tai elämäntavoissamme. Usean sairauden hoitotulos on merkittävästi riippuvainen elämäntavoistamme ja hyvään hoitotulokseen pääseminen vaatii potilaan omaa panosta ja vastuunottoa tilanteestaan. Nykyaikana paljon voidaan korjata ja hoitaa leikkauksilla ja lääkkeillä, mutta omasta asenteesta kantaa jokainen itse vastuun. Tämä ei tarkoita menneillä märehtimistä, itsesäälissä ja syyllisyydessä kieriskelyä, vaan uuden tilannearvion tekemistä ja asioiden tärkeysjärjestykseen laittamista. Usein vasta sairastuminen saa ihmisen muuttamaan elintapojaan. Muutoksen tekemiseen omassa elämässään pystyy vain kohtaamalla tosiasiat ja muuttamalla omaa asennettaan. Asenneantibioottia ei ole vielä keksitty.
Sari Hannukainen
Kirjoittaja on yksityissairaalassa työskentelevä anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri.
