Sosiaalisesta mediasta ja iltapäivälehdistä saa lähes päivittäin lukea surullisia tarinoita vanhusten, päihdeongelmaisten ja psykiatrisesti sairaiden hoidosta ja hoivasta. Vaivaako koko terveydenhuoltoa empatian puute?
Näissä uutisissa syytellään lähes poikkeuksetta joko julkista tai yksityistä toimijaa tai palveluntuottajaa. Voiko huonoa asennetta tai tapaa tehdä työtä tai toimia työyhteisössä laittaa pelkästään palveluntuottajan syyksi? Jos oma asenne tehdä työtä on huono, se paranee vain katsomalla peiliin, ei vaihtamalla työnantajaa. Jos vanhuksen annetaan olla päivätolkulla ulosteen tahrimissa vuodevaatteissa, on todellinen ongelma myös työntekijöissä.
Onko perustyötä tekevien työntekijöiden kunnioitus omaa työtään kohtaan kadonnut? Kaikki eivät voi hifistellä tieteen parissa tai luoda suuria visioita. Kaikilla ei ole kykyä siihen, eikä sille ole edes tarvetta. Kaikilla ei myöskään ole kykyä ja luonnetta selviytyä päivittäisistä mummojen ja pappojen pesurutiineista vuodeosastoilla. Osa meistä työskentelee jakkupuvussa johdon assistenttina ja osa vaeltaa tahraisissa päivystyskamppeissa aamuyöllä sairaalan käytävillä. Ammatinvalintakysymys.
Kosketus, kyky eläytyä toisen ihmisen asemaan ja välittämisen näyttäminen potilaalle voivat joskus merkitä tälle enemmän kuin tekninen hoito- tai lääketieteen temppu. Ammattitaitoa osoittaa se, että kaiken tietotaidon lisäksi työntekijällä on kyky ja taito hoitaa potilasta muutenkin kuin merkitsemällä rasteja tietojärjestelmään raportointia varten. Potilaan tyynyn kääntämisellä ja hiusten kampaamisella tai muutamalla ystävällisellä sanalla ei toki tueta mielikuvaa rautaisista ammattilaisista, mutta yksittäisen potilaan kohdalla se hetki voi olla ainoa inhimillinen kosketus useaan kuukauteen. Kuinka edes pystymme väheksymään empaattisia eleitä? Hymy ei ole uskottavuuden vastakohta.
Omaisten ja läheisten huomioiminen on yksi iso osa ammattitaitoa. Toki jokainen on huokaillut hankalien omaisten vuoksi, mutta heidän kohtaamisensa on yksi olennainen osa työtämme. Omaisilla on oikeus olla huolissaan, kyseenalaistaa ja saada tietoa potilaan tilanteesta. Heidän roolinsa ei ole miellyttää hoitajia tai lääkäreitä. Kiire on sana, jolla selitetään useita epäkohtia toiminnassamme. Kiire ei kuitenkaan ole syy olla olematta empaattinen potilaita ja omaisia kohtaan. Kiire ei koskaan ole myöskään potilaan vika ja hänellä on oikeus laadukkaaseen hoitoon kiireestä huolimatta.
Työyhteisön ilmapiiri heijastuu väistämättä työmme lopputulokseen eli potilaaseen, joka on työn todellinen kohde. Kunnioittava ilmapiiri eri ammattiryhmien kesken parantaa potilaan kokemusta hoidostaan, ja tämän pitäisi olla johtotähtemme. Se tuntuu usein unohtuvan. Jokaisella eri toimijalla on oma tärkeä roolinsa työyhteisössä. Ilman potilaita meillä ei olisi edes työpaikkoja.
Sari Halonen
Kirjoittaja on yksityissairaalassa työskentelevä anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri.
Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.
