Otsikko on osittain harhaanjohtava. Todennäköisesti pitkäaikainen väsymys on koettu aina suht samankaltaisena, hankalana olotilana, joka vaikuttaa elämään monin tavoin. Kroonista, hankalaa väsymystä on kuitenkin selitetty ja tulkittu lääketieteessä eri tavoin eri aikoina.
Sociology of Health & Illness -lehdessä julkaistussa artikkelissa norjalaiset tutkijat analysoivat kroonista väsymystä (exhaustion) käsitteleviä aikakautensa merkittävimpiä lääketieteellisiä julkaisuja kahdelta aikajänteeltä, vuosilta 1860–1930 ja 1970–2013. Artikkelin perusteella kroonista väsymystä on tulkittu ja katsottu hyvin erilaisten okulaarien läpi, aiemmin kauemmaksi näkevillä kaukolaseilla ja sittemmin lähilasien tai jopa voimakkaasti suurentavan mikroskoopin läpi.
1800-luvun lopun väsymystä määrittävä, ja yksi ensimmäisistä tarttuvista diagnooseista, oli neurastenia. Se määritettiin alun perin orgaaniseksi, neurologiseksi sairaudeksi ja se kuritti ensin yläluokkaisia miehiä, kunnes levisi myöhemmin myös naisten sairaudeksi. Sairauden nimennyt yhdysvaltalainen neurologi Beard puhui hermostollisen voiman loppumisesta ja väsymyksen lisäksi oirekuvaan kuului lukemattomia muita oireita kuten mm. päänsärkyä, vatsa- ja sydänoireita, unettomuutta, ahdistuneisuutta.
Beardin mukaan neurastenian taustatekijänä oli lisääntynyt aivojen käyttö niin työssä kuin vapaa-ajalla. Neurastenia yhdistettiin ko. ajanjakson artikkeleissa sivilisaation kehittymiseen. Beardin ja hänen eurooppalaisen kollegansa Balletin mukaan moderni sivilisaatio loi uusia tapoja ajatella, ja se aiheutti terveysongelmia.
Kaupungistuminen, teollistuminen, kapitalismi, uudet tiedonvälityksen ja liikenteen teknologiat (lennätin, rautatie) ja naisten tulo työelämään olivat sen etiologisia tekijöitä. Usein puhuttiin kiihtyneestä elämänmenosta. Myös kellot ja etenkin rannekellojen yleistyminen yhdistettiin sairauteen.
1900-luvun alkupuolella neurastenian suosi hiipui. Toisaalta sen laaja oirekirjo (kaikkiaan yli 80 oiretta) teki siitä lähes kaikille sopivan diagnoosin. Toisaalta etiologisen tulkinnan muuttuessa pikkuhiljaa psyykkiseksi, kohti neurooseja, diagnoosi ei enää ollut niin haluttu.
1970-luvulle tultaessa kroonista väsymystä tulkittiin uudesta näkökulmasta. Artikkelin kirjoittajat keskittyivät analyysissaan ME-diagnoosiin, joka nykyisin yhdistetään yleensä krooniseen väsymysoireyhtymään (ME/CFS). Tulkinta kuulostaa paljon lääketieteellisemmältä. Eräs kansainvälinen tutkijaryhmä määritteli sen vaikea-asteiseksi keskushermoston dysregulaatiotilaksi, johon liittyy energiantuotannon ongelmia, neurologisia, immunologisia, metabolisia sekä kognitiivisia oireita.
Autoimmuunisairauttakin epäiltiin, samoin elimistön laaja-alaista tulehdusta. Samanaikaisesti toisaalla mietittiin sairauden taustalle psykologisia syitä, ja nykyisin krooninen väsymys määritetään myös jatkuvan elimistön hälytystilan aiheuttamaksi.
Kahta eri aikakautta vertaamalla voidaan nähdä siirtymä rakenteellisten, yhteiskunnallisten ja kulttuuristen tekijöiden pohdinnasta kehoon, persoonaan ja selviytymismekanismeihin ja muihin henkilökohtaisiin tekijöihin liittyviin seikkoihin. Etiologisessa ajattelussa on tutkijoiden mukaan nähtävissä selvä ”U-käännös”. Ennen erilaiset kulttuuriset ja yhteiskunnalliset tekijät aiheuttivat ja selittivät väsymystä, nyt yksilön kehoon ja mieleen liitetyt ominaisuudet ja tekijät johtavat sairastumiseen ja vaikeaan väsymykseen.
Jos maailma oli murroksessa 1800-luvun loppupuolella, on se muuttunut radikaalisti viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Tietotekninen murros ja sen mukanaan tuoma tiedon vallankumous on tästä hyvä esimerkki.
1970-luvulla meillä oli yksi TV-kanava, tietoa haettiin kahdeksanosaisesta Combi-tietosanakirjasta ja virallisia totuuksia oli yksi. Nyt TV-kanavia on kymmeniä, striimipalveluja sen seitsemää eri sorttia ja hakupalvelut ovat avanneet pääsyn tiedon valtavirtaan. Totuuksia löytyy kaikille sormille, ja disinformaatio ja salaliittoteoriat rehottavat ja hybridivaikuttaminen on nykypäivää.
Työpaikoilla murros näkyy päällekkäisinä joskus huonosti toimivina tietojärjestelminä ja monikanavaisena viestintänä sekä sirpaleisena kommunikaationa.
Moni muukin asia on muuttunut ja muuttuu: tuloerot kasvavat, valtioiden voimasuhteet elävät, maailmantalous on murroksessa, ilmasto lämpenee, auktoriteettiusko voimistuu. Lisäksi keinoäly vaanii viekkaana nurkan takana.
Laajempi yhteiskunnallinen tulkinta väsymyksestä ja sitä ruokkivista tekijöistä ei ole lääkärin työssä välttämätön mutta se antaa uudenlaista näkökulmaa omaan työhön ja auttaa jaksamaan siinä paremmin. Tutkimustyössä ja uudenlaisten lähestymistapojen ja interventioiden kehittämisessä moniulotteisempi näkökulma vaikuttaa oleelliselta.
Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Ari Väänänen pohtii tuoreessa blogissaan osuvasti, voisiko mielen hyvinvointi ja sen muutos tapahtua muuallakin kuin yksilössä. Kulttuuristen arvojen ja tekijöiden mukaan ottaminen tutkimukseen voisi avata hänen mukaansa uudenlaisia vaikuttamisen keinoja ja mahdollisuuksia. Tällä hetkellä päähuomio kohdistuu edelleen siihen mitä voimme tehdä yksilötasolla.
Väänänen kysyykin mihin pitäisi vaikuttaa, kun pyritään mielen hyvinvoinnin parantamiseen tai kehittämiseen. Hän ehdottaa vuoropuhelua sosiaali- ja historiatieteiden sekä antropologian kanssa.
Uutta, radikaalia U-käännöstä ei tarvitse ottaa, kunhan muistamme, että tuo (kulttuuristen) vaikutusten valtatie on vähintään kaksikaistainen ja taatusti molempiin suuntiin ajettava.
Jari Turunen
Kirjoittaja on kuntoutuslääkäri, joka on ollut kehittämässä lukuisia ammatillisen kuntoutuksen palveluja ja joka on kiinnostunut oirekuvien historiasta.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.
