Muistin ja muiden kognitiivisten kykyjen heikentyminen on iäkkäällä tavallinen oire: jopa 20–55 % kokee kärsivänsä eriasteisista muistioireista. Kuitenkin myös iäkkäät potilaat haluavat olla mukana päättämässä omasta hoidostaan ja Suomessa näin toimitaan.
Todellisuus on kuitenkin monimutkaisempi. Joidenkin tutkimusten mukaan kliinikot tunnistavat vain pienen osan niistä potilaista, jotka eivät ymmärrä hoito-ohjeita tai päätöksenteon seurauksia. Suomalaisessa aineistossa vuodelta 1998 terveyskeskuksissa löydettiin alle puolet kognitioltaan heikentyneistä potilaista. Nykypäivänä tilanne on jo parempi, mutta parannettavaa on edelleen.
Oman päätöksenteon tukeminen on etusijalla
Vaikka potilaalla olisi lievä tai keskivaikea muistisairaus, monimutkaisestakin asiasta päättäminen usein onnistuu, kunhan asiasta voidaan keskustella useamman kerran rauhallisissa olosuhteissa. Viestinnän on oltava selkokielistä ja keskustelun rauhallista ja vastavuoroista.
Sähköisen viestinnän valtakaudella potilas usein ohjataan tiedon ääreen nettiin ja papereista pyritään kovasti eroon. Iäkkäille ja erityisesti kognition heikentymisestä kärsiville on kuitenkin hyvä edelleen jakaa sekä kirjallinen päivitetty lääkelista että esitteitä päätöksenteon ja hoitoon sitoutumisen tueksi. Olisi hyvä, että vaikkapa hoitotiimin hoitaja kävisi kirjallisen materiaalin vielä uudelleen läpi potilaan kanssa, jolloin ohjeiden ymmärrys varmistuu.
Kuntoutukseen ja hoitoon sitoutuminen vaatii toistuvaa ja motivoivaa keskustelua, jolla myös tuetaan ja valmennetaan potilasta hoitoa koskeviin päätöksiin. Usein keskusteluissa on mukana myös potilaan läheinen.
Potilaan toiveen esiin saaminen ja sen mukaisen hoitosuunnitelman toteuttaminen on tiimityötä. Vuorovaikutuksen tulee olla päätöksentekoon kannustavaa, muttei manipuloivaa, sekä potilasta kunnioittavaa ja arvostavaa, jotta luottamus hoitoon syntyy. Luottamuksellisuus ja välittäminen korostuvat vanhustyön arvoina ja ovat vaativia työn laadun mittareita.
Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan parhaillaan itsemääräämisoikeutta koskevaa lainsäädäntöä. Vaikka henkilön kyky päätöksentekoon on heikentynyt, ensisijaista on aina tukea omaa päätöksentekoa. Uudistuksen tavoitteena on vahvistaa potilaan itsemääräämisoikeutta sekä vähentää sitä rajoittavien toimenpiteiden käyttöä.
Hoitotahto ja avoin keskustelu auttavat
Jotta potilaan toiveet toteutuisivat hoidossa silloinkin, kun hän ei itse pysty ottamaan kantaa, hoitotahdon ja/tai laajan edunvalvontavaltuutuksen tekemiseen on hyvä kannustaa etukäteen.
Edelleen vain harva potilas laatii hoidotahdon. Monesti asia ei tunnu ajankohtaiselta tai sen laadinta koetaan liian mutkikkaaksi ja vaativaksi. Palvelutaloissa ja tehostetussa palvelutalossa asuvien ryhmässä hoitotahdot ovat kuitenkin yleistyneet; jopa joka viides asukas on sellaisen tehnyt. Yleistymistä ovat todennäköisesti edistäneet sekä palvelutalojen henkilökunnan aktiivisuus että asiakkaan palvelutarpeen arviointiin sekä hoito-, kuntoutus- ja palvelusuunnitelman laatimiseen tarkoitetun RAI-mittarin käyttö. Hoitotahdon sisällöistä ja merkityksistä olisi hyvä keskustella silloin, kun terveydentila muuttuu.
On myös havaittu, että vaikka sekä iäkkäät itse että varsinkin muistisairaiden potilaiden puolisot haluaisivat etukäteen keskustella elämän loppuvaiheen hoidosta, keskustelua käydään varsin harvoin hoitavan lääkärin kanssa. Kannustan kollegoita näihin keskusteluihin, sillä tämä tukee potilaan autonomiaa ja huojentaa omaishoitajan taakkaa.
Kun hoitotoiveista ja -tavoitteista keskustellaan, tämä auttaa potilasta usein samalla ymmärtämään, miksi lääkkeet tai rokotus pitäisi ottaa tai miksi kannattaa liikkua ja käydä syömässä palvelukeskuksessa. Tavoitteena on potilaan itsenäisyyden vaaliminen ja mahdollistaminen mahdollisimman pitkään.
Potilaan toiveena voi myös olla, ettei hän enää halua sitoutua aktiiviseen elämäntapaan tai hoitoon. Näiden toiveiden taustalla voi olla masennus ja yksinäisyys, tai sitten vahva kokemus täydesti eletystä elämästä. Pidättyvästä linjasta on hyvä keskustella avoimesti hoitotiimissä ja myös läheisten kanssa, jolloin potilaan ja perheen tukeminen on helpompaa ja tuki ja hoito kohdistuvat potilaalle merkityksellisten asioiden toteuttamiseen. Toiveet saattavat muuttua, joten keskustelut tulee toistaa määräajoin tai voinnin muutosten yhteydessä.
Kirjoittaja:
Marja-Liisa Laakkonen
dosentti, geriatrian erikoislääkäri
ylilääkäri
Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimiala, geriatrian poliklinikka
Kuva: Fotolia
Kirjoitus on julkaistu Lääkärilehdessä 44/2017.
