”Kyseessä voi olla pahanlaatuinen kasvain”, vastaan iäkkään naisen kysymykseen siitä, onko tietokonekuvauksessa todetusta löydöksestä sanottavissa mitään tarkemmin. Olen tavannut potilaan aiemminkin päivystyksessä, hieman eri oireen kanssa. Lisätutkimukset eivät vieneet silloin diagnoosiin, mutta nyt aika on paljastanut sairauden koko kasvot. Kysyn potilaaltani, mikä on hänen hoidossaan hänelle tärkeää, kun edessä on kiireellinen ja välttämätön toimenpide, mutta myös päätöksiä lisätutkimuksista, hoitolinjasta ja kivunhoidosta. Potilas katsoo minua ja sanoo, ettei hänellä ole enää halua pitkittää elämää. Hän on yli yhdeksänkymmentä, ja hän haluaa lähteä kunniakkaasti. Hän sanoo, ettei toivo yhtäkään ylimääräistä päivää sairaalassa tai tutkimuksissa, ja hyväksyy vain sellaiset toimet, jotka helpottavat kipuja tai vaikuttavat kuntoon niin ratkaisevasti, että hän pystyy vielä palaamaan kotiin. Teen tarkennukset hoitotahtoon ja soitan omaiselle.
Vanhan naisen kaiken nähnyt katse jää kuitenkin mieleen. Siinä ei ollut katkeruutta, ei katumusta – vain väsymystä ja lempeää tietämystä, kuin parhaissa Rembrandtin maalauksissa. Mietin häntä yöllä ajaessani kotiin päivystysvuorostani. Muistan, että edellisellä kerralla kun tapasimme paremmissa merkeissä, puhuimme nykyajan vitsauksista – kiireestä ja kohtaamattomuudesta. Puhuimme myös koronarokotusten nopeasta tulosta esimerkkinä lääketieteen kehityksestä. En voinut olla miettimättä kuinka huikealla tiedon ja tekniikan kehittymisen aikakaudella potilaani on elänyt. Hänen syntyessään tyttölapsen eliniän odote oli 55 vuotta ja hänen lapsenlapsenlapsellaan se on kolmekymmentä vuotta enemmän. Elämisen tahti on kiihkeä, ja samaan aikaan kun olemme hengästyneenä menettäneet jotakin läsnäolemisesta, olemme saaneet pidemmän ajan tanssillemme.
Potilaan syntyessä suurimmassa osassa oppikirjoja influenssan syyksi kerrottiin Haemophilus influezae, gramnegativiinen kokkobasilli, eikä influenssaviruksia vielä tunnettu. Hänen syntymänsä aikoihin tunnistettiin ensi kertaa isorokkovirus eli variola, joka oli tehnyt tuhojaan jo faaraoiden aikana. Potilastani yli 3 000 vuotta aiemmin syntynyt Ramses V menehtyi todennäköisesti isorokkoon ja vaikka virusta ei ollut vielä tunnistettu, sille oli kehitetty varsin tehokas rokote toista sataa vuotta potilaani syntymää aiemmin. Vain vähän ennen potilaani syntymää, hallitus vastaanotti yli 20 000 henkilön kirjoittaman adressin, jossa isorokkorokotusten lopettamista vaadittiin muun muassa väittämällä rokottamisen levittävän tuberkuloosia.
Jo tuolloin oli kyllä tiedossa neljä Robert Kochin Ranskan ja Preussin sodan jälkeen esiin tuomaa perusolettamusta infektiotautien mekanismeista. Ensinnäkin, sairastuneesta pitää löytyä mikro-organismi, joka pitää olla eristettävissä. Toiseksi, tämän eristetyn mikro-organismin pitää aiheuttaa altistetussa terveessä yksilössä sama sairaus. Kolmanneksi, sama mikro-organismi pitää jälleen kyetä eristämään tartutetusta yksilöstä. Vaikka tuberkuloosia ei löydetty rokotetuilta enempää kuin väestöltä muuten, ei se estänyt laajaa disinformaatiota. Näin ollen, vaikka koronatartuntojen ja 5G-mastojen välistä yhteyttä ei ole, ja korona leviää myös maissa joissa 5G-teknologiaa ei ole lainkaan, ei ole lainkaan uusi ilmiö saada todennettua ja loogista tietoa leviämään väärän sijasta.
Rokotusohjelmasta ei luovuttu ja potilaani oli leikki-iässä, kun viimeinen isorokkotapaus todettiin Suomessa. Nelisenkymmentä vuotta myöhemmin isorokko oli rokotusten myötä voitu julistaa luonnosta hävitetyksi koko maailmassa. Potilaani elinaikana lääketieteellisen tiedon määrä on toistuen useamman kerran tuplaantunut. Sars-Cov-2 eli nykyinen koronaviruksemme tunnistettiin taudin aiheuttajaksi lähes 40 000 kertaa nopeammin kuin variola ja aika ensimmäisestä dokumentoidusta koronataudista lisensoituun rokotteeseen vei vähemmän kuin vuoden. 1950-luvun jälkeen minkä tahansa toistaiseksi esiintyneen pandemiankin aikana todennäköisyytemme kuolla infektiotautiin on vähäisempi kuin muihin, ei-infektiotauteihin liittyviin syihin. Keinomme erityisesti ehkäistä ja myös hoitaa infektiotauteja ovatkin kehittyneet niin huimasti, että kuolemat, jotka ovat estettävissä, tuleekin estää.
On myös niitä kuolemia, joita ei pidä estää, eikä viivyttää. Viisaan potilaani terävät huomiot ihmisyyden painotusten muutoksista olivat vähintään yhtä tärkeitä kuin mitä hänen elinaikanaan tieteen ja teknologian saralla on tapahtunut. Puhuimme nimittäin ensimmäistä kertaa tavatessamme siitäkin, kuinka ominaisuudet, joita ennen arvostettiin kovasti, ovat nykyään harvemmin esillä muuta kuin loppuunpalamisen osatekijöinä: uutteruus, tunnollisuus ja kunniallisuus. Kiihkeä tahti ja loputon liike varmasti suosivat nykyhetkenä erilaisia ominaisuuksia kuin ne, joilla pärjäsi parhaiten kolmekymmentä vuotta sitten. Toisaalta ilmiöt, jotka tuntuvat yleistyvän, kuten nuorten ahdistuneisuus ja yhteisöllisyyden väheneminen yksilökeskeisyyden jaloissa, kutsuvat meitä yhteiseen arvo- ja vauhtikeskusteluun.
Onko järkeä tanssia kiivaammin, jos tanssipari ei pysy vauhdissa tai kauemmin, jos tanssista ei nauti. Vanha herra Cohenkin sen tiesi, tanssi on parhaimmillaan, kun se pitää sisällään oikeat asiat, tunnistettavan ja vauhdissa pysyttävän tahdin, ja loppuu ajallaan.
Kirjoittaja on palveleva johtajaylilääkäri Kanta-Hämeestä.
Sally Leskinen
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.
