Pihallani kukkii aina huhtikuussa suuri pionipensas. Tarkemmin kerrottuna Japanin puupioni. Olen siitä erityisen ylpeä, koska olen istuttanut sen omin voimin. Kaikki jotka tuntevat pionin oikut, tietävät ettei pionia ole helppo istuttaa. Ja kun se on istutettu, kun se ilmoittaa kasvavansa, sitä ei koskaan saa siirtää. Mieluummin on siirrettävä taloa kuin talon edessä kukkivaa pionia.
Minun pionini kukkii ennen kaikkea muuta kukintaa. Se on huhtikuun lahja näille maisemille ja minulle yhtä tärkeä kuin ”Helluntain lahja”, kielillä puhumisen taito opetuslapsille. Kun illalla kulkee Japanin puupionin ohi, siihen katsomatta, tuntee sieraimissaan voimakkaan karvasmantelin tai oikeastaan kanelin tuoksun, ja ymmärtää että pioni haluaa puhutella. Se haluaa muistuttaa ettei aio pitkään siinä vatvoa terälehtiään, että sitä on katsottava ja ihailtava juuri nyt. Ja niin minä haen keittiöstä pienen jakkaran ja istuudun ihailemaan jo avautuneita tai pian avautuvia valkoisia kukkia.
Kertaan mielessäni kaiken minkä pioneista olen lukenut, mitä kuullut. Pionin ja lääketieteen yhtymäkohdat ovat lukuisat ja sen hoitavista hyveistä on kirjoitettu aina Pliniuksesta lähtien. Pionin kerrotaan parantavan märkivät haavat, kuukautiskivut, helpottavan synnytyksiä, hoitavan epilepsiaa, ja kaiken lisäksi se vaimentaa mustasukkaisuutta.
Avainsana on kuitenkin valkoinen. Valkoinen kuin pioni. Valkoinen kuin lääketiede ja tabletit. Pideltyäni hetkisen sylissäni jalkapallon kokoista valkoista vapinaa, mieleeni tupsahtaa yhtäkkiä, ties mistä syystä, lääkärin valkoinen takki. Se joka puhtaana ja viikattuna toimitetaan joka aamu lääkärin naulakkoon, niin kuin haltioiden lahja. Sen on tietysti oltava valkoinen. Se on absoluutti. Voisiko joku luottaa muun väriseen lääkärintakkiin?
Olen kuitenkin kuullut kerrottavan että valkeat lääkärintakit ovat katoamassa, koska ne koetaan vanhanaikaisiksi ja ne herättävät joissakin ihmisissä suoranaista ahdistusta. Ainakin Ranskassa on tullut muotiin, että lääkäri esiintyy potilaittensa edessä yllään jotain niin arkista kuin ”casual wear”, aivan kuin olisi juuri menossa tuttavansa garden partyyn. Kun minä näen tuollaisen casual wear -lääkärin, minun tekee mieli – ennen valituksiani – kysyä, eikö hän ole koskaan katsellut valkoisia pioneja? Eikö hän muista mitä Plinius sanoi pioneista? Puhuttiinhan valkoisista lääkärintakeista jo pyhissä intialaisissa kirjoituksissa noin 100 ekr! Entä ne lukuisat lääkärisarjat televisiossa. Niihin on nykyisen väri-tv:n aikana ympätty jos minkä väristä lääkärintakkia. Ja juuri sen vuoksi potilaat riehuvat noissa sarjoissa enemmän kuin muinaisissa Tohtori Kildareissa. Valkoinen lääkärintakki inkarnoi hygienian huippua, mutta sai myös pyörtymään ihastuksesta. Aivan kuten pioni.
Palaan jälleen pionini ääreen. Ainakin kolme sen valtavista kukista on pudottanut valkeat terälehtensä. Näyttää kuin valkoisia silkinriekaleita olisi viskelty pionin juurille. Kaksi, kolme päivää, ja kaikki pionin kukat ovat pudonneet. Maahan pudonneiden terälehtien valkea alkaa rusehtua, eikä muistuta millään tavoin lääkärin takkia. Vuosi on odotettava ennen seuraavaa pionien vastaanottoaikaa.
Kirjoittanut:
Hannu Väisänen
Kirjoittaja on Ranskassa asuva kirjailija ja kuvataiteilija.
Julkaistu Lääkärilehdessä 19/14.
