Tieto on valtaa, sanoi Sir Francis Bacon jo runsaat 500 vuotta sitten. Nykyisin sanottaisiin, että ”käytetty tieto on valtaa”. Some-viestien viidakossa vaikuttaa myös siltä, että ”jaettu tieto on valtaa”.
Tiedon valtaa voi ylläpitää niin oikean kuin vääränkin tiedon avulla sekä myös tietämättömyyttä levittämällä. Käytettävissä on nyt enemmän tietoa kuin koskaan aiemmin – osin sirpaleista, osin myös näennäistä tietoa. Tämä tiedon tulva, ellei peräti tsunami, on synnyttänyt tarpeen paitsi määritellä tieto, myös tiedon väärinkäyttö ja käyttämättömyys.
Agnotologia on oppi, joka tutkii mielipiteiden tai kansan harhauttamista tieteellisillä tuloksilla ja väittämillä, määrittelee Wikipedia. Tiedolla, sen huomiotta jättämisellä, tiedon väärinkäytöllä ja myös väärällä tiedolla on kaikilla osansa yhteiskunnallisten ilmiöiden ja poliittisten päätösten synnyssä. Agnotologia käsittelee tietämisen, valikoivan tietämisen, ei-tietämisen ja tietämättömyyden historiaa ja nykypäivää. Sitä kutsutaan myös uudissanalla tyhmistämislogia.
Opin ulottuvuuksia ovat saavutettujen etujen puolustaminen ja vallan pönkittäminen tietämättömyyttä ylläpitämällä, osittaista tietoa edistämällä tai epäilystä kylvämällä. Jälkimmäisestä käyvät esimerkiksi tupakkateollisuuden pyrkimys ylläpitää epäilyä (”eivät kevytsavukkeet tapa”), ja alkoholiteollisuuden tarve kiistää alkoholimainonnan vaikutukset ja hämmentää siten päätöksentekoa väittämällä tuloksia kiistanalaisiksi. Edellisestä esimerkkinä voi olla vaikkapa kokeellisten havaintojen kieltäminen ilmastonmuutoskeskustelussa ("ilmaston lämpeneminen on luonnollista vaihtelua").
Tyhmistämislogia on saanut jalansijaa esimerkiksi suomalaisessa alkoholipoliittisessa keskustelussa, jossa panimoteollisuuden puolestapuhujat ovat pontevasti pyrkineet kieltämään tutkimustulokset hinnankorotusten ja mainoskieltojen vaikutuksista alkoholihaittoihin. Keskustelu keskioluen laimentamisesta on esimerkki asioiden tarkoituksellisesta vääristelystä. Kun ratkaistaan kansanterveyttä uhkaavia ongelmia, nämä ’agnotologiset’ näkemykset on tärkeää ottaa huomioon.
Päätöksenteossa on tilausta monipuoliselle ja punnitulle tiedolle. Joskus tosin tiedon puute tai ristiriitaisuus on vain tekosyy sille, ettei ratkaisua tarvitse tehdä. Monilta kustannuksilta ja inhimillisiltä kärsimyksiltä olisi säästytty, jos käytettävissä oleva tieto olisi pystytty hyödyntämään päätöksissä. Tästä surullinen esimerkki on asbestin käyttö rakennusteollisuudessa.
Toisaalta monia tärkeitä sosiaalisia innovaatioita ei olisi koskaan syntynyt, jos olisimme aina edellyttäneet tietoon perustuvaa päätöksentekoa. Jos 1970-luvulla ei olisi uskallettu ottaa riskiä, olisimmeko saaneet peruskoulua tai lasten päivähoitoa? Käytettävissä oleva tieto ei ole koskaan täydellistä eikä aina edes riittävää, mutta valintoja on silti tehtävä. Onneksi demokratiassa päätökset perustuvat myös arvoille ja käytännön kokemukselle.
”Järkeä loppuun saakka tai rauha ihmisten välillä”, kirjoitti ranskalainen filosofi Emmanuel Levinas vuonna 1987. Tämä ajatus tuli mieleen seuratessani hiljattain julkisuuteen noussutta ’kepugatea’ ja poliitikkojen pyrkyä irti sinällään fiksusta alkoholipoliittisesta ehdotuksesta. Sen ideana oli rajoittaa kaupassa myytävän oluen alkoholipitoisuutta.
Levinas on tunnettu ajatuksestaan etiikan ensisijaisuudesta suhteessa totuuteen. Tähän näkemykseen on vaikea yhtyä: etiikka on niin tärkeä asia, ettei sitä sovi irrottaa totuudesta. Epäkohdista keskusteltaessa etiikka usein loppuu siihen, mistä työllisyys alkaa, vaikka pitäisi pohtia, aiheuttaako esimerkiksi alkoholiteollisuus enemmän hyvin- vai pahoinvointia. Jos lasketaan alkoholin aiheuttamat ruumiit ja tiukentuvan alkoholilain myötä menetettävät työpaikat, kumpi voittaa?
Jotkut asiat ovat todempia kuin toiset. Se kuitenkin on selvää, että työelämässä alkoholihaittojen ehkäisy kannattaa sekä inhimillisesti että taloudellisesti. Siitä on tutkittua tietoa.
Harri Vainio
Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen pääjohtaja.
Julkaistu Lääkärilehdessä 9/2015.
