Rikkailta ökyedut pois! Onhan jälleen aika luvata hyvää terveydenhuoltoa kaikille kohtuuhintaan ja tasapuolisesti.
Tehdäänpä pieni ajatusharjoitus ja käytetään maamme talousmoottoria Helsinkiä mallina.
Helsingin väkiluku on noin 580 000. Työikäisiä on noin 370 000, työelämän käytettävissä heistä on noin 300 000. Työttömyyden ollessa 12 % on työssä käyviä noin 265 000.
Olettakaamme, että Helsingissä on sama tilanne kuin Suomessa keskimäärin, eli 85 %:lle työntekijöistä on tarjolla vähintään minimitasoinen työterveyshuolto. Tähän joukkoon kuuluisi noin 225 000 henkilöä. Heihin kuuluvat ne 40 000 kaupungin omaa työntekijää, joita palvelee Helsingin työterveyskeskus (Tyke). Tyke vastaa myös 17 000 henkilön yritystyöterveydenhuollosta.
Yleisesti ottaen yritysten terveysasemat tarjoavat työterveyspalveluita Suomessa melkein yhtä monelle kuin julkiset terveyskeskukset. Olettakaamme, että Helsingissäkin on näin. Tällöin Tyken tarjoaman työterveyshuollon lisäksi 50 000–60 000 muuta yksityissektorin työntekijää saa työterveyshuollon työpaikaltaan. Tällöin jäisi vielä 110 000–120 000 helsinkiläistä, jotka käyttävät yksityisten lääkäriasemien työterveyspalveluja.
Oletetaanpa nyt, että työterveyshuolto, as we know it, päätettäisiin vaalien jälkeen lopettaa ja siirtää osaksi peruspalveluja. Loivennetaan sen verran, että firmat saisivat halutessaan silti järjestää työterveyden itse. Helsingin olisi siis järjestettävä lakisääteinen työterveyshuolto 110 000–120 000 työntekijälle ja lisättävä myös perusterveydenhuollon sairaanhoitoresursseja.
Työterveyskeskuksessa 44 lääkäriä hoitaa noin yhden käynnin jokaista palvelun piiriin kuuluvaa kaupungin työntekijää tai sopimusasiakasta kohden vuodessa. Jotta Helsinki kykenisi tarjoamaan vastaavan palvelun 110 000–120 000 uudelle asiakkaalle, täytyisi jostain löytyä 80–90 uutta yleis- tai työterveyslääkäriä. Tämä merkitsisi Helsingin terveyskeskuslääkärien määrän kasvattamista neljänneksellä.
Kuviteltu vaalien jälkeinen tilanne merkitsisi Helsingin perusterveydenhuollolle melkoista haastetta. Vaikka työnantajat ja Kela subventoivat työterveyshuoltokuluja, ylittäisi lisääntynyt sairauskäyntien määrä kaupungin kipurajan varmasti. Tällä hetkellä helsinkiläinen terveyskeskuslääkäri ei juuri saa tehdä enempää kuin 37,5 tuntia viikossa. Millä lihaksilla mahdettaisiin siis vastata työterveyshuoltopalvelujen vaalien jälkeiseen kvanttihyppyyn?
Päätelmänä on todettava, että yksityissektorin syyttäminen on tekopyhää ja perusteetonta. Nykyinen helsinkiläiset julkisen ja yksityisen terveyspalvelun käyttäjiksi segregoiva ”sote-malli” on tietoista kuntapoliittista osaoptimointia, jossa terveydenhuoltomenoja siirretään kunnalta yritysten ja valtion maksettavaksi.
Jokainen puolue vaikenee ja debatoi omien tarkoitusperiensä mukaisesti. Oikeisto katsoo yksityisten työterveyspalvelujen edistävän vapaata kilpailua. Vasemmalla ajatellaan, että rikkaat maksakoot oman luksuksensa. Kuntabudjetin ulkopuolelle jääviä mitättömiä sivuseikkoja, kuten Kela-korvauksia ja työnantajille valtiolta tulevia työterveysmaksujen hyvityksiä, ei päästetä häiritsemään ”kunnallisen itsehallinnon perustuslaillista asemaa”.
Todellinen terveyspalvelujen yhdenvertaisuuden toteuttaminen veisi tikkarin niin monen mukavasti nykytilanteessa muikistelevan pullean kissan kädestä, että oikein odotan, koska muutoksen airut ilmaantuu.
Mikko Lehtovirta
Kirjoittaja on aineenvaihdunnan post-doc-tutkija Helsingin yliopistossa, pitää potilastyöstä ja on kiinnostunut uusista terveysteknologioista.
Julkaistu Lääkärilehdessä 14–15/2015.
