Diabetesta sairastavien määrä kasvaa ehkäisyprojekteista huolimatta, ja lihavuus- ja liikkumattomuusepidemian vuoksi sairaus alkaa yhä nuoremmalla iällä. Vuonna 2013 Kelan tilastojen mukaan 342 141 ihmistä osti apteekeista diabeteslääkkeitä, ja lisäksi arviolta 150 000 ihmistä sairastaa tautia tietämättään altistuen kalliille kardiovaskulaarisille komplikaatioille.
Diabeteksen osuudeksi terveydenhuollon kokonaiskustannuksista on laskettu 15 % eli 2,63 miljardia euroa vuonna 2012. Kuluista kaksi kolmasosaa olisi vältettävissä hyvällä hoidolla, sillä ne ovat pääosin taudin komplikaatioiden aiheuttamia. Diabeteslääkkeistä maksettiin vuonna 2012 sairausvakuutuskorvauksia 175 miljoonaa euroa, mikä on vain vajaat 7 % kokonaiskustannuksista. Lääkekorvauskustannukset ovat kasvaneet nopeasti potilasmäärän lisääntyessä ja uusien tyypin 2 diabeteksen lääkehoitojen yleistyessä, mutta potilasta kohden ne eivät ole nousseet pariin vuoteen (530 euroa v. 2013).
Käypä hoito -suosituksen (1) ensilinjan lääke tyypin 2 diabeteksen hoidossa on metformiini. Viesti on mennyt perille, sillä Kelan tilastojen mukaan vuonna 2013 sitä käytti 233 503 potilasta eli 68 % kaikista. Metformiinin osuus diabeteksen lääkekustannuksista oli 11 %. Jos hoitotavoitteisiin ei päästä metformiinilla, suosituksissa korostetaan yksilöllisyyttä ja hoitopäätösten tekemistä yhdessä potilaan kanssa (2).
Gliptiinejä käyttää Suomessa noin 104 000 diabetespotilasta ja niiden osuus lääkekustannuksista on 29 %. Gliptiinien käytön nopea yleistyminen yhdessä pitkävaikutteisten insuliinianalogien kanssa selittää pääosin lääkekustannusten nousun. Gliptiinit ovat korvanneet vanhat sulfonyyliureat, jotka ovat hinnaltaan halpoja mutta aiheuttavat painonnousua, hypoglykemioita ja lisännevät sydäntapahtumia (3) – ja tätä kautta myös kustannuksia. Gliptiineillä on vähän sivuvaikutuksia, mutta kaikille potilaille ne eivät tehoa ja ensimmäisissä päätetapahtumatutkimuksissa saksagliptiinin havaittiin lisäävän sydämen vajaatoimintaa (4).
Pistettävät GLP-1-analogit laskevat verensokerin lisäksi myös painoa ainakin puolella potilaista. Vuonna 2013 niistä sai lääkekorvauksia noin 8 000 potilasta yhteensä 6,5 miljoonaa euroa. GLP-1-analogien ja insuliinin yhteiskäyttö vaikuttaa lupaavalta: hoitotasapaino paranee vähemmin hypoglykemioin, pienemmin insuliiniannoksin ja ilman merkittävää painonnousua (5). GLP-1-analogit tulisikin saada varhemmin ylipainoisten potilaiden käyttöön.
Insuliineja käytti 117 084 potilasta vuonna 2013 ja niiden osuus lääkekorvauksista oli 54 % eli 103,4 miljoonaa euroa. Noin 72 000 käyttää pitkävaikutteisia insuliinianalogeja tyypin 2 diabeteksen hoitoon. Erityisen kalliita ja usein huonotehoisia ovat ylipainoisten potilaiden massiiviset insuliinianalogiannokset, ja heille hoitotasapaino saavutettaisiin usein paremmin ja ainakin halvemmin NPH-insuliineilla. Uusien diabeteslääkkeiden avulla voidaan vähentää insuliinin käyttöä ja kuluja. Lähiaikoina markkinoille tulevat biosimilaari-insuliinit lienevät noin 30 % halvempia kuin alkuperäiset.
Diabeteksen kustannusten voimakas kasvu huolettaa kaikkialla (6). Vaikuttavaan ja taudin etenemistä estävään hoitoon on pyrittävä ja päästävä, sillä kansantaloutemme ei kestä tyypin 2 diabeteksen kasvavia kustannuksia.
Uudet lääkkeet ovat kalliimpia kuin vanhat, mutta ne voivat tuoda säästöä muualta. Suomessa kunnollisen diabetesrekisterin puuttuminen vaikeuttaa hoidon tason seurantaa. Aloitetun hoidon teho on osoitettava kullakin potilaalla ja sen tulisi olla korvauksen edellytys.
Tehottomat lääkitykset on lopetettava, sillä vaihtoehtoja on, kirurgiaa myöten. Jos tablettilääkkeet eivät olisi 100-prosenttisesti korvattavia, turhia lääkityksiä purettaisiin varmasti nopeammin. Lähivuosina valmistuvat tutkimukset voivat perustellusti muuttaa hoito- ja korvauskäytännöt (7).
Kirjoittanut:
Juha Saltevo
LT, sisätautiopin dosentti, sisätautien ja yleislääketieteen erikoislääkäri, diabeteksen hoidon erityispätevyys
Keski-Suomen keskussairaala
Kirjallisuutta:
1. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Sisätautilääkäriyhdistyksen ja Diabetesliiton Lääkärineuvoston asettama työryhmä. Diabetes. Käypä hoito -suositus 12.9.2013. www.kaypahoito.fi
2. Nathan DM, Buse JB, Davidson MB ym. Medical management of hyperglycemia in type 2 diabetes: a concensus algorithm for the initiation and adjustment therapy. A consensus statement of the American Diabetes Association and the European Association for the Study of Diabetes. Diabetologia 2009;52:17–30.
3. Li Y, Hu Y, Ley SH, Rajpathak S, Hu FB. Sulfonylurea use and incident cardiovascular disease among patients with type 2 diabetes: prospective cohort study among women. Diabetes Care 2014;37:3106–13.
4. Scirica BM, Braunwald E, Raz I ym. Heart failure, saxagliptin, and diabetes mellitus: observations from the SAVOR-TIMI 53 randomized trial. Circulation 2014;130:1579–88.
5. Eng C, Kramer CK, Zinman B, Retnakaran R. Glucagon-like peptide-1 receptor agonist and basal insulin combination treatment for the management of type 2 diabetes: a systematic review and meta-analysis. Lancet, verkossa ensin 11.9.2014. http://dx.doi.org/10.1016/s0140-6736(14)61335-0
6. Cefalu WT, Petersen MP, Ratner RE. The alarming and rising costs of diabetes and prediabetes: A call for action. Diabetes Care 2014;37:3137–8.
7. Holman RR, Sourij H, Califf RM. Cardiovascular outcome trials of glucose-lowering drugs or strategies in type 2 diabetes. Lancet 2014;383:2008–17.
Julkaistu Lääkärilehdessä 6/15.
