Sote-uudistuksen valmistelussa kuohuu, vaikka sitä ei ole edes saatu alkuun. Syynä on Uudenmaan erillisratkaisu, jota on valmisteltu poissa julkisuudesta.
Pääkaupunkiseudun poliitikkojen vaatimuksesta hallitusohjelmaan kirjattiin, että syksyn 2019 aikana selvitetään, voidaanko Uuttamaata kohdella sote-uudistuksessa eri tavoin kuin muuta Suomea.
Tämä ”selvittäminen” on menossa niin erikoiseen suuntaan, että avoin keskustelu on syytä aloittaa. Tilanteen voinee tiivistää näin:
a) Valmistelussa päällimmäisenä on malli, jossa Uudellemaalle perustetaan neljä maakuntaa ja Helsinki hoitaa kaupunkina monia maakunnan tehtäviä.
b) Minkäänlaista hyötyä potilaille tai palvelujärjestelmälle mallista ei ole osoitettavissa, mutta se ei tunnu häiritsevän ketään.
c) Mallin toteuttaminen sotkee Uudellamaalla joko terveydenhuollon järjestämisen integraation (järjestämisvastuu pilkkoutuu) tai tehokkaan tuottamisen (HUS pilkkoutuu).
d) Mallin perustuslainmukaisuuden arviointi parhaassa tapauksessa viivästyttää ja pahimmassa kaataa koko sote-uudistuksen.
e) Mallin toteutuminen asettaa muun Suomen – erityisesti suuret kaupungit ja muut yliopistosairaalat – erittäin epäedulliseen ja epäreiluun kilpailuasemaan.
Keskeistä on, että Uudenmaan erillisratkaisusta ei vaikuta olevan minkäänlaisia hyötyjä potilaille tai palvelujärjestelmälle.
Puheet Uudenmaan alueen liiasta suuruudesta ovat erikoisia kansainväliset verrokit huomioiden. Puheet kuntakontaktien heikentymisestä ovat yhtä lailla kyseenalaisia, koska alueorganisaation voi toteuttaa yhden maakunnan sisällä. Yhtenäisen Uudenmaan sote-ratkaisun toteuttamisessa ei ole palveluiden järjestämisen näkökulmasta ongelmia – tämä selvitettiin jo edellisellä kierroksella.
Sen sijaan viisi maakuntaa johtaa huomattavaan päällekkäiseen byrokratiaan: tarvitaan viisi valtuustoa, hallitusta, lautakuntalaitosta, järjestäjävirastoa, henkilöstö- ja taloushallintoa, kehittämistoimintaa yms.
HUS:n tehokkuuden ja HYKS:in erityisen roolin turvaaminen edellyttävät erikoissairaanhoidon järjestämisvastuun jättämistä HUS:lle. Tai vähintään järjestämisvastuun yksityiskohtaista jakamista maakuntien ja HUS:n välillä. Tämä estäisi järjestämisen integraation – keskeisen sote-uudistuksen tavoitteen – mutta olisi pienempi haitta verrattuna uusimaalaisten palveluiden eriytymiseen tai HUS:n pilkkoutumiseen (mitä kukaan ei myönnä tavoittelevansa).
Kansalliselta kannalta ”Lex HUS” asettaisi HUS:n eri asemaan muihin yliopistosairaaloihin nähden. Muidenkin yliopistosairaaloiden pitäisi saada järjestämisvastuu, jos HUS sen saa.
Aiemmat sote-uudistukset ovat kaatuneet siihen, että poliittiset tavoitteet ovat ohittaneet sote-palveluiden parantamisen.
Tähän meillä ei ole enää varaa eikä aikaa. Aika palvelujärjestelmän uudistamiselle on käytännössä loppumassa: väestön ikääntymisestä seuraava palvelutarpeen kasvu iskee päälle ilman, että järjestelmää on uudistettu. Peruspalveluiden vahvistamisen sijaan terveyskeskukset on ajettu historiansa pahimpaan kriisiin. Kriisi on leviämässä erikoissairaanhoitoon nopeasti kasvavien lähetemäärien, yt-neuvottelusuman ja alibudjetoinnin myrkyllisenä yhdistelmänä.
Erillisratkaisua ajavien velvollisuus on tuoda valmistelu ja perusteet kabineteista julkisuuteen. Kansalaisille, potilaille ja meille ammattilaisille tulee todistaa, ettei kyseessä ole jälleen yksi valta- ja aluepoliittisesti perusteltu yritys hyötyä sote-palveluiden kriisistä.
Jos tämä ei onnistu, Uudenmaan erillisratkaisu on hylättävä nopeasti ja päättäväisesti.
Kirjoittaja
Samuli Saarni
puheenjohtaja
Suomen Lääkäriliitto
