Lääkäritkin osallistuivat terveydenhuollon priorisointikeskusteluun, jota käytiin vilkkaasti ennen vaaleja. Pohdin tässä kahden kollegan ajatuksien innoittamana priorisoinnin ongelmia.
Kumpikin kollega kaipaa poliitikoilta priorisointilistoja. Jarmo Kantosen mielestä näiden puuttuminen johtaa säästöjen kohdentamiseen heikoimmassa asemassa oleviin (lapset, vanhukset ja vammaiset) ja ”piiloprioriointiin” eli potilaat jätetään pitkiin hoitojonoihin, ”turhia” lähetteitä ei tehdä tai ne palautetaan erikoissairaanhoidosta. Hän aloitti kolumninsa toteamalla ”kun rahat loppuvat, asenteet yleensä kovenevat”.
Tämä välittyi syöpälääkäri Sirkku Jyrkkiön Helsingin Sanomien haastattelussa 12.4.2025. Jyrkkiön mielipiteet ja tarkoitushakuiset ääriesimerkit ovat hyytävää luettavaa. Vaarana on, että poliitikot ottavat hänen sanansa todesta ja syövästä kärsivät potilaat hämmentyvät ja ahdistuvat.
Jyrkkiön suurin säästökohde ovat syövän hoidossa käytetyt lääkkeet, joihin hänen mukaansa menee 40 prosenttia hoitoon käytettävästä rahasta, vaikka parantavasta hoidosta merkittävin osa on kirurgiaa.
Hänen mielestään lääkkeiden osuus kasvaa, koska uudet lääkkeet ovat toinen toistaan kalliimpia ja markkinoille tulevat syöpälääkkeet pidentävät elinaikaa keskimäärin 2,8 kuukautta. ”Haluan potilaille hyvää, enkä tarkoita, että haluaisin potilaille huonompaa hoitoa, mutta näen sen, että laittamalla vain lisää ja lisää rahaa siihen, että lääketeollisuus vääntää uusia lääkkeitä, se ei ole kestävää."
Täsmähoito edennyt nopeasti
Mietin, miten poliitikot ja potilaat tämän ymmärtävät. Pitäisikö syövän lääkehoito ja sen kehittäminen lopettaa, jos se ei kerran paranna? Mutta eikö esimerkiksi rintasyövän ja eturauhassyövän hoidossa lääkehoito ole oleellinen osa hoitoa kirurgian ohella?
On myös paljon parannettavia syöpiä (esimerkiksi leukemiat), joissa kirurgialla ei ole sijaa. On yhä kasvava joukko potilaita, joiden syöpä on uusiutunut, mutta jotka saavat lääkkeistä jopa vuosia lisää elinaikaa.
Poliitikot, potilaat ja kollegat, jotka eivät itse ole tehneet tutkimusta tai perehtyneet näyttölääketieteen saloihin, eivät ymmärrä, että keskiarvo on vain ääripäidensä summa. Jotkut potilaat hyötyvät vähän tai ei ollenkaan, toiset voivat kuitenkin hyötyä useita kuukausia ja vuosia.
Onkologiassa täsmähoito on edennyt nopeasti. Geeniperimän ja kasvaimen ominaisuuksien mukaan muokatut uudet lääkkeet voivat tuoda potilaille terveyshyötyä usean vuoden verran, saattavat ehkä parantaakin. Tämän vuoksi tutkitaan ja kehitetään uusia lääkkeitä.
Päättäjien tulisikin ponnekkaammin tehdä jotain patenttisuojan lyhentämiseksi, useampien potilaiden pääsyksi kliinisiin tutkimuksiin tai muuten edesauttaa kalliiden lääkkeiden hintojen laskua, mieluummin kuin evätä hoitoja.
Kontrolleilla on suuri merkitys
Mutta mitä on terveyshyöty? Jyrkkiön tekstistä saa käsityksen, että ainoastaan parantavalla hoidolla on merkitystä ja elossa säilyminen on ainoa vaikuttavuuden mittari.
Syöpäsairauksissa merkittävä osa potilaista paranee. Muiden pitkäaikaisten sairauksien kohdalla tilanne on toinen; lääkkeitä joudutaan käyttämään usein koko elinikä niin diabeteksen, verenpainetaudin kuin sydämen vajaatoiminnan ja astman hoidossa.
Terveyshyötyä on vaikea ulkopuolisen määritellä. Sairauksien taloudellista taakkaa arvioitaessa työkyky on yksi käytetty mittari. Lääkkeillä saadaan lisää työkyvykkäitä vuosia, myös syöpäpotilailla. Mutta entä potilaan oma näkökulma?
Jyrkkiön mukaan Suomessa käytetään valtavasti lääkäreiden työaikaa erilaisten sairauksien kontrollikäynteihin, joiden terveyshyöty on ”lähes nolla”. ”Eihän se kontrollikäynti estä syövän uusiutumista. Ehkä sellaisesta, että ihmisestä nyt on vain kiva jutskata lääkärin kanssa vastaanottohuoneessa, pitäisi osata luopua.”
Kontrollikäynti ei ehkä estä syövän uusiutumista, jonka varhainen toteaminen saattaa kuitenkin antaa potilaalle paremmat mahdollisuudet remissioon. Kontrolleilla on myös suuri merkitys potilaiden henkiselle hyvinvoinnille. Jos syövän etenemisestä ei ole merkkejä, voi taas hengittää rauhallisemmin seuraavat kuukaudet.
Potilaan ja lääkärin vuorovaikutus on tärkeä osa hoitoa, ei mitään ”kivaa jutskaa”, vaan uskon, toivon ja luottamuksen rakentamista. Tässä keskustelussa saa myös selville, miten juuri tämä potilas arvottaa oman terveyshyötynsä. Nämä keskustelut onnistuvat parhaiten vastaanottohuoneessa, ei puhelimessa. Seurantakäynnit lisäävät myös lääkärin ammatillista oppimista sairauden kulusta.
Oikea vastaus on omalääkäri
Entä mikä on kansalaisten osuus? Epäedulliset elintavat eivät saa joutua vakavasti sairaiden potilaiden tai vanhusten maksettaviksi.
Elintapalihavuuden hoito kalliilla lääkkeillä ja leikkauksilla on eettinen ongelma. Uudet lääkkeet ja bariatrinen kirurgia ovat tehokkaita, mutta niihin kuluva raha on pois muilta tarvitsevilta, jotka eivät voi vaikuttaa terveyteensä liikkumalla ja syömällä vähemmän. Samaa voi pohtia nikotiinin ja liiallisen alkoholin käytön osalta.
Jyrkkiö kritisoi poliitikkojen keksimää 6 kuukauden hoitotakuuta. Hänen mielestään kaihileikkaukseen ei tarvitse päästä 6 kuukaudessa. Kakkien ei varmasti tarvitsekaan päästä tässä ajassa leikkaukseen, mutta joidenkin täytyisi päästä jopa nopeammin. Tässäkin tulisi korostaa potilaan yksilöllistä kiireellisyysluokkaa.
Sama koskee tekonivelleikkauksia. Jos potilaan yöuni häiriintyy, liikunta- ja toimintakyky heikkenevät ja lihakset surkastuvat, tulee lopullinen lasku odottamalla vielä kalliimmaksi. Kuka vastaisi potilaiden yksilöidystä kiireellisyyden arviosta?
Oikea vastaus on omalääkäri. Tämä on viimeisten kuukausien parhaita ehdotuksia terveydenhuollon kehittämisessä. Ilkka Kunnamo oli tätä mieltä jo 1979 viedessään kurssimme tutustumaan omalääkärijärjestelmään Skotlannissa. Toinen kurssitoveri, Tapani Kiminkinen , on toteuttanut maalislääkärin ammattia niin hyvin, että pääsi ilman kampanjaa äänivyöryllä kunnanvaltuustoon.
Terveydenhuolto on potilaita varten
Sekä Kantosen että Jyrkkiön mielestä poliitikkojen täytyy päättää hoitojen priorisoinnista. Jyrkkiön mielestä vaalikeskustelussa esitetty väite, että ”jos priorisointikeskusteluun joudutaan, täytyy ilman muuta kuunnella asiantuntijoiden näkemyksiä” oli ”täysin harhaista ja todellisuuspakoista”.
Olen täysin eri mieltä. Poliitikot eivät pysty tekemään näin vaikeasta asiasta oikeudenmukaisia päätöksiä, eivätkä ainakaan ilman vahvaa profession kannanottoa.
Terveydenhuolto on potilaita varten. Ylisuureksi paisunut hallinto, kalliit ja toimimattomat potilastietojärjestelmät, pitkien matkojen taksimatkat ja digitalisaatio eivät paranna potilaita, joiden suurin ongelma on se, että he eivät pääse hoitoon. Ei rakenneta uusia sairaaloita, ei osteta konsulttipalveluita, minimoidaan kokoukset ja turhat raportit ja kehityshankkeet, lisätään potilaiden ja vähennetään poliitikkojen osuutta terveydenhuollon kehittämisessä.
Lääkäriliiton ”Autonomia lääkärin työssä”-julkilausumassa todetaan:– ”Noudatan työssäni ammattikunnan yhdessä sopimia hoitolinjauksia ja -suosituksia potilaan yksilöllisen tilanteen huomioiden.”– ”Pyrin kustannusvaikuttavuuteen, jotta terveydenhuoltomme resurssit tulevat tehokkaasti käytetyiksi.”– ”Toimin mediassa ammatillisesti ja eettisesti vastuullisesti."
P.S. Toivon merkityksestä kannattaa lukea Mari Heikkilän kirjoitus Lääkärilehdessä.
Kirjoittaja on LKT, professori emerita ja tutkimusjohtaja, Helsingin yliopisto.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivulla.
