Kun nyt on jo omalääkäriä ja vapaavalintaista hoitokuntaa ja tulevaisuudessa kuulemma joku sote, niin eikö laitettaisi samalla remonttiin tämä erikoislääkärijärjestelmäkin? Ainakin avohoidossa. Nykyisellään potilaan on mahdoton tietää kokeilematta, onko lääkäri sittenkään hänelle sopiva. Ja vääristä valinnoista aiheutuu usein molemminpuolista harmia, jopa valituksia.
Lääkärin valitsemista helpottaisi kovasti, jos ei tehtäisi niin numeroa siitä erikoisalasta. Jaoteltaisiin sen sijaan kollegakunta käytösperusteisiksi erikoisryhmiksi, eräänlaisiksi palvelulupauksiksi. Näin uuden alun edessä riittäisi neljä perusryhmää, joihin kukin lääkäri voisi pyrkiä erikoistumaan.
"Vo.max.5min"-lääkärin luona viivytään keskimäärin 3,5 minuuttia. Hänellä on periaate: jos potilas ehtii istumaan, peli on menetetty. Auskultoida voi aivan hyvin toppatakin läpi, seisaaltaan, ennen kuin potilas on ehtinyt kättään ovenkahvasta irrottaa. Lähetteet ovat ytimekkäitä kuin Hotakaisen lause: P.k. hoitoon. Lääkärin ajat ovat aina täynnä, mutta ylimääräisiä saa tunkea joka väliin, kyllä tässä ehtii. Hoitotakuu pitää, kansa virtaa kuin ämpäreitä jaettaessa.
Esimerkiksi oma aviomieheni listautuisi oitis tälle kollegalle. Eihän hän mene lääkäriin jutustelemaan, vaan saamaan kyllä- tai ei-vastauksen. Onko mennyt keuhkoihin? Ei ole. Voiko mennä töihin? Kyllä voi.
Itse valitsisin "Empa"-lääkärin. Hän jaksaisi kiinnostua empaattisesti pikkuvarpaan kynnen poikkeamasta, joka juolahti mieleeni kun 20 minuutin vastaanotosta on käytetty rutiinireseptin uusintaan 2 minuuttia ja kuulumisten vaihtamiseen 22 minuuttia. Yhdessä sitten arvuuttelisimme huolekkaasti kynnen ulkomuotoa ja muistelisimme Aune-tädillänikin olleen vasaravarpaat, mutta ei kai tämä nyt sitä kuitenkaan.
Näitä kahta palvelulupausryhmää yhdistää vuorovaikutusmalli, jossa potilas menee lääkäriin kuulemaan mistä mahtaa olla kyse. Se ei tietenkään sovi potilaille, jotka ovat selvittäneet asian jo itse. He varaavat vastaanottoaikansa, jotta lääkäriä voidaan ystävällisesti informoida tarvittavista tutkimuksista ja hoitotoimenpiteistä.
"Toki"-vastaanottoa pyörittävä ilahtuu potilaan oma-aloitteisuudesta. Jos potilas kerran pyytää, niin mikä ettei. Onhan palvelutapahtuma aina sujuvampi, kun asiakas on lukenut menun etukäteen vaikkapa netistä, ja tietää jo kynnyksellä mitä tilaa. Halpa on se mielenrauha, jonka voi labrapaketin hinnalla palauttaa. Ja jos koiraa kerran ahdistaa omistajan varpaankynnen muutos, niin toki laitamme hauvalle rec Diapam 10 mg, no. C, 1x3 tarv.
Sen sijaan "Inttä"-erikoisalan valinneen lääkärin verenpaine nousee, kun potilas esittelee Google-hakunsa ja JAMA-artikkelikopionsa. Palvelulupaus on selkeä: ei ja inttämisenkin jälkeen ei. Antibioottia ei hevillä tipu, enkä mittaa ihan vain tiedonjanosi vuoksi edes hemoglobiiniasi. Varpaankynnen muutos ei ole indikaatio kokovartalon TT:lle, vaikka naapurilla onkin syöpä. Ja ei, minua ei kiinnosta Mitä halvattua -lehden näkemys lääkärikunnan salaliitosta.
Lääkärit suorastaan jonottaisivat tähän käytösperusteiseen erikoisryhmään! Työnantaja rakastaisi tätä kulut kurissa pitävää kuntakollegaa! Vastaanotolla tosin saattaisi olla hiljaista. Vaan jäisipä sitä enemmän aikaa inttää.
Janna Rantala
LL Janna Rantala on lastenpsykiatri, psykoterapeutti ja tietokirjailija, joka myös kouluttaa lastenpsykiatriaan ja vanhemmuuteen liittyvistä aiheista.
Julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla 3.10.2016
Lue myös nämä Rantalan kirjoitukset:
Lesboparin ehkäisy ja muita heteronormatiivisia mokia
Mistä tunnet sä lääkärin – tai potilaan?
Lääkäri erehtyy potilaasta
Minun työpaikkani vai sinun hoitopaikkasi?
