Jos pystyisit mittaamaan, miten paljon aikaa käytät päivittäin erilaisten algoritmien kouluttamiseen, saattaisit hämmästyä.
Joka ikinen kerta, kun käytät sosiaalista mediaa, katsot jotakin suoratoistopalvelusta, ostat jotakin verkkokaupasta, kuuntelet musiikkia esimerkiksi Spotifysta tai teet Google-hakuja, annat pieniä tönäisyjä lukuisille algoritmeille, jotka liikahtavat osoittamaasi suuntaan.
Epäselväksi tosin jää, olitko muna vai kana – eli reagoitko alun perin algoritmin tarjoamaan syötteeseen vai valitsitko aidosti itse.
Spotify, en halua kuunnella ikuisesti Erika Vikmania ja euroviisuja, vaikka kotibileissä niitä kerran soitettiinkin!
Olemme alkaneet elää digitaalista elämäämme päättymättömässä feedback loopissa.
Kun syötämme algoritmeille tietoa mieltymyksistämme, ne tarjoavat meille lisää samanlaista, ja lopulta somevirtamme alkaa näyttää aika yksipuoliselta.
Käyttäjä ei löydä enää tarpeeksi virrasta poikkeavaa klikattavaa, ja algoritmi saa jälleen pyyntöjä näyttää enemmän samaa.
Niinpä ei ole tavatonta kuulla ihmisten sanovan, että "olen pelannut Tinderin läpi" tai "Instassani on nykyään pelkkää vauvasisältöä".
Tai entäpä tämä vahvistamaton anekdootti, jonka luin Twitteristä: joku kertoi kuulleensa jonkun naisen googlaavaan haluamiaan joululahjoja poikaystävänsä tietokoneella, jotta tämä saisi niistä kohdennettuja mainoksia.
Tätäkin voi olla parisuhdekommunikaatio digitaalisella ajalla!
Tämä on algoritmijuoruilun muoto. Sitä näkee paljon Instagramissa, Youtubessa ja Tiktokissa, joissa vaikuttajat vaihtavat tiedonjyväsiä siitä, miten algoritmia voi huijata näyttämään heidän luomaansa sisältöä useammille ihmisille.
Suosittelualgoritmeihin liittyy usein myös turhautumisen ja ärsytyksen tunteita. Miksi Netflix luulee, että haluan seuraavaksi katsoa sarjamurhaajia, kun olen katsonut Harryn ja Meghanin?
Spotify, en halua kuunnella ikuisesti Erika Vikmania ja euroviisuja, vaikka kotibileissä niitä kerran soitettiinkin!
Helsingin yliopiston kuluttajatutkimuksen professori Minna Ruckenstein on tutkinut algoritmeihin liitettyjä tunteita. Hän ajattelee, että arkisia kokemuksia ja tunnereaktioita tutkimalla voi päästä lähemmäs myös algoritmiseen vallankäyttöön liittyvää poliittista keskustelua ja teknologiakritiikkiä.
Joku kertoi kuulleensa jonkun naisen googlaavaan haluamiaan joululahjoja poikaystävänsä tietokoneella, jotta tämä saisi niistä kohdennettuja mainoksia.
Perinteisen teknisen määritelmän mukaan algoritmi on yksityiskohtainen ohje, jota seuraamalla tehtävä tai prosessi tulee suoritetuksi. Sitä verrataan usein reseptiin.
Algoritmisella järjestelmällä puolestaan viitataan laajempiin tietojärjestelmiin. Esimerkiksi Facebookilla ei ole vain yhtä algoritmia, vaikka sellaiseen kuulee usein viitattavan.
Arkisessa kielenkäytössä algoritmi onkin irronnut ja laajentunut puhtaan teknisestä määritelmästään ja saanut kulttuurisia merkityksiä.
”Kun puhun tunteista ja algoritmeista, en tarkoita faktuaalisia algoritmeja, vaan jotakin mihin ihmiset reagoivat. Ne ovat kulttuurisessa mielikuvituksessa. Algoritmi on tässä tavallaan irtautunut siitä, mitä se oikeasti on teknologian kehittämisen kentällä”, Ruckenstein sanoi kerran haastattelussani.
Ajattelen, että algoritmin kulttuurisista merkityksistä puhuminen avaa niiden kasvanutta roolia ihmisten arjessa. Se auttaa havaitsemaan, miten paljon valtaa olemme itse asiassa luovuttaneet algoritmisille järjestelmille ja miten paljon dataa tuotamme niille päivittäin.
Mutta somen käyttäjille on turha saarnata yksityisyydestä ja datankeruun vaaroista. Algoritmista vallankäyttöä ei nimittäin suitsita yksilöiden somepaastoilla.
Yksilöiden huolipuheesta pitää päästä yhteiskunnan tasoille, ja keskustella internetin jättiyhtiöiden vallasta, niiden luomien algoritmien demokratiavaikutuksista ja algoritmisen vallankäytön sääntelystä.
Juttu on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.
