Venäjän armoton hyökkäys Ukrainaan vetoaa ja käy mielen päälle monin tavoin. Vaikka hyökkäys alkoi vuonna 2014, vasta nyt se muuttui meille eurooppalaisille todeksi. Kaiken lisäksi kaksi vuotta jatkunut pandemia pohjusti uutta dramaattista käännettä maailman historiassa. Paluu kylmän sodan historiallisiin asemiin tuntuu äärimmäisen turhauttavalta, väärältä ja järjettömältä.
En voi olla miettimättä, miten tämä vaikuttaa kaikkiin niihin suomalaisiin, jotka elävät jo valmiiksi marginaalissa ja kaiken ulkopuolella, yksinäisinä ilman mitään sosiaalisia yhteisöjä tai kontakteja. Kaikkein ujoimmat, estyneimmät ja sosiaalisia tilanteita kaikin keinoin karttavat jäävät tällä hetkellä todella yksin.
Mieli ry:n Kriisipuhelimeen onkin soitettu ahkerasti ja järjestön tiedotteen mukaan sodan tuoma ahdistus on heikentänyt soittajien toimintakykyä ja/tai pahentanut mielenterveyden ongelmia ja vienyt sairauslomille.
Se miten oman maanosamme turvallisuutta uhkaava sota vaikuttaa meihin muihin, on vaikeampi kysymys. Emme edes voi vielä tietää jatkuuko sota viikkoja vaiko kuukausia ja miten siinä lopulta käy.
Osa meistä osaa siirtää sotaan liittyvät ajatukset nopeasti syrjään ja keskittyä tähän hetkeen, osa taas ahmii siitä päivittäin tuntitolkulla tietoa. Varmaa on, ettei kukaan pysty elämään täydessä sotapimennossa. Tilanteeseen liittyvä informaatiotulva muistuttaa jossain määrin koronapandemian alkua.
Yhteinen historia
Suomen ja Venäjän yhteinen historia ja pitkä yhteinen raja tuovat sodan lähemmäksi kuin se fyysisesti on. Eikä matka Helsingistä Kiovaan ole järin pitkä. Monet ovat muistelleet Suomen talvisodan narratiivia ja löytäneet siitä herkullisia yhtymäkohtia. Stalinin aatoksissa ja oletuksissa ennen sotaa oli jotain samaa kuin Putinilla nyt. Vastuskin aliarvioitiin.
Sotaan liittyvä ristiriitainen informaatio kummastuttaa muttei yllätä. Venäjän valtaeliitille ja yli puolelle venäläisistä kyse on jonkinlaisesta vapautussodasta, tai pienimuotoisesta sotilaallisesta hankkeesta, jolla pahamaineiset natsit ajetaan helläkätisesti pois niin rakkaalta Ukrainan maaperältä. Tarinaa on kehystetty vuosia Krimin sodan alkamisesta lähtien ja viimeistään nyt kaikki muu informaatio on Venäjällä kuoletettu.
Muualla käytävän sodan vaikutuksia suomalaisiin on senkin takia vaikea pohtia, kun samanaikaisesti sota aiheuttaa ukrainalaisille suoraa kärsimystä, menetyksiä, traumatisoitumista ja mielen järkkymistä. Perusterveydenhuolto on taatusti romahtamispisteessä, tavallisten tautien hoito sakkaa ja mikä pahinta myös sairaalat ovat pommitusten kohteena.
Ukrainalaisten yhtenäisyys, yhteisöllisyys ja rivien vähäinen rakoilu kuitenkin vakuuttaa ja tuottaa toivoa. Vastustaja on ukrainalaisille yhteinen ja taistelutahto korkea.
Uutinen pienpanimosta, joka siirsi tuotannon käsityöläisoluesta polttopulloihin sekä kauhistuttaa että myös innostaa. Vaikka nykyajan sotakoneistoa ei Molotovin cocktaileilla pysäytetä, kertoo se ukrainalaisten tanakasta etukenosta.
Toivoa ja lohtua tuottaa myös se, että ammatikseen sotastrategioita analysoivat asiantuntijat pitävät Venäjän edesottamuksia rintamalla amatöörimäisiä ja osaamattomia. Venäjän ”pelastusoperaatio” ei ollut sittenkään muutaman päivän leppoisa läpimarssi Kiovaan vaan sota saattaa venyä kuukausien mittaisiksi.
Toivoa diplomatiasta
On vaikea uskoa, ettei pitkittyvä sota ja tiukat sanktiot rapauta lopulta Putinin suosiota sekä oligarkkien että kansan keskuudessa. Nuoremmat sukupolvet taatusti heräävät, jos maasta poistuminen ja matkustaminen vaikeutuu nykyisestä tai jos internet ”kansallistetaan” Kiinan mallin mukaiseksi.
Lohtua tuo myös EU:n ja muiden länsimaisten demokratioiden yhtenäisyys. On uskomatonta, kuinka nopeasti ja yhtenä rintamana EU reagoi pakotteilla. Ja vihdoin pakotteet vaikuttavat toimivilta.
Sekin tuntuu hyvältä, että tähän mennessä 18 000 venäläistä terveydenhuoltoalan ammattilaista ovat vedonneet sodan lopettamiseksi.
Valtioiden ja ihmisyhteisöjen kriisinsietokyky on myös nykyisin parempi kuin koskaan. Diplomatia on kehittynyt ja on edelleen ahkerassa käytössä. Tuoreen uutisen mukaan Ukraina ja Venäjä ovat Teams-yhteydessä tällä hetkellä lähes päivittäin.
Toivosta (tai toivon rippeistä) puhuminen saattaa kuulostaa sodan hetkellä naiivilta, mutta toivo tuottaa hyvinvointia, suojaa ahdistukselta ja pitää yllä mielenterveyttä. Toivo on myös yksi resilienssin rakennuspalikka, ja resilienssiä jos mitä tarvitsemme tällä hetkellä. Jokainen meistä.
Jari Turunen
Kirjoittaja on kuntoutuslääkäri, joka on ollut kehittämässä lukuisia ammatillisen kuntoutuksen palveluja ja joka on kiinnostunut oirekuvien historiasta.
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.
