Työyhteisöön tulee ulkopuolelta uusi johtaja. Yhdellä yhteisön jäsenellä on vakava päihdeongelma, mutta sitä ei kukaan uudelle esihenkilölle kerro. Eivät hänen ylempänsä eikä kukaan uusista alaisista. Johtaja käy työterveyshuollon tarkastuksessa, mutta keskustelu hänen uuden vastuualueensa hyvinvoinnista tai siihen vaikuttavista terveysriskeistä ei kuulu tapoihin.
Uudelle johtajalle ikävä tilanne selviää vasta, kun hän älyää itse ryhtyä kyselemään alaisensa outojen poissaolojen perään. Johtaja saa kuulla, että jaksoittaisella juomisella on pitkät perinteet. Samoin sillä, että työkaverit paikkaavat muuten mukavan toverin töppäilyt. Ja väsyvät itse.
Toinen esimerkki. Tällä kertaa uuden pomon alaisista yhdellä on mielen sairaus, mutta siitä ei tulijalle kukaan hiisku sanallakaan. Ei vielä sittenkään, kun ongelmat työpaikalla kärjistyvät konfliktiksi, jonka seurauksena sairaudesta kärsivä lähtee pois. Pomo saa selityksen ja flunssakierteet oikean nimensä vasta myöhemmin.
Kummassakin tapauksessa ihminen itse, hänen työtoverinsa ja tilanteen tuntevat terveydenhuollon ammattilaiset suojelevat – niin mitä? Eivät potilasta eivätkä hänen työyhteisöään, vaan tietoa. Sen välittäminen uusille vastuullisille olisi kuitenkin voinut säästää kaikkia osapuolia paljolta ikävältä.
Vaitiolovelvollisuus sitoo terveyden ammattilaisia. Muut hiljentää käsitys, ettei terveysasioista kuulu puhua.
Tieto ongelmista ei pyyhi niitä pois, mutta auttaa auttamaan mieluummin ajoissa kuin liian myöhään. Tieto luonteeltaan kroonisista ongelmista antaa myös mahdollisuuden suojella potilaan ympäristöä rasituksilta, jotka eivät toisten kannettavaksi kuulu. Jokainen voi tarvita toisten apua satunnaisen poissaolon takia, mutta työtovereiden jatkuvaa hyväksikäyttöä ei pidä eikä tarvitse sallia.
Terveystiedot ovat intiimiä yksityisyyttä, joka nauttii vahvinta mahdollista tietosuojaa. Tästä ajatuksesta on tullut tabu, jota emme kyseenalaista järjettömyyksien uhallakaan.
Peitelty ongelma on tarttuva tauti siinä mielessä, että se sairastuttaa herkästi koko yhteisön. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että tällaiselle tartunnalle altistuvilla ei ole oikeuksia. Ei tuntuisi kohtuuttomalta, vaikka yksityisyyden rajat olisivat näissä tilanteissa hieman nykyistä väljemmät.
Työterveyshuollon pitäisi kyetä auttamaan työyhteisöjä, mutta yksilön tietosuoja menee kaiken edelle. Syntyy tilanteita, joissa keskustellaan kaikesta muusta paitsi todellisesta ongelmasta. Silloin menee hukkaan aikaa ja rahaa sekä – mikä ikävintä – välittämistä ja paranemisen mahdollisuuksia.
Yksilön tietosuoja on arvokas asia, mutta sen varjelu saa välillä naurettavia muotoja.
Tietojärjestelmien tekninen suojaaminen vaikeuttaa usein enemmän sisällön oikeaa kuin väärinkäyttöä. Silti kaikki tietokannat ja -verkot vuotavat. Kaikissa niissä on heikoimpana lenkkinä ihminen, joka on tavallisesti vain liian utelias mutta joskus myös rikollinen. Tietojärjestelmien hyötyjä syövien suojausten sijasta olisi mielekkäämpää keskittyä väärinkäytösten sanktiointiin ja valvontaan.
Hannu Ollikainen
Blogi on julkaistu Lääkärilehden verkkosivuilla.
