Vien usein koiran aamulla ulos samaan aikaan, kun lapseni lähikoulu alkaa. Ei pitäisi, sillä päädymme koiran kanssa keskelle koulua ympäröivää autorallia.
Vaikka koulu sijaitsee Helsingin keskustassa, aivan bussiaseman ja metron vieressä, kyyditään lapsia sinne autoilla.
Niinpä ne lapset, jotka tulevat paikalle kävellen ja pyörillä, joutuvat puikkelehtimaan jalkakäytävälle pysäköityjen tai tyhjäkäynnillä käyvien autojen välistä.
"Kuultaisiinpa lääkäreitä enemmän kaupunkisuunnittelussa."
Lapsiperhenormi tuntuu vaativan auton, jopa Helsingissä. Keskiluokka pitää lapsistaan hyvää huolta, kehittää ja kannustaa harrastamaan, mutta tällainen intensiivinen vanhemmuus on kiireistä ja edellyttää paljon kuljetusta.
Lapsia kyyditään myös siksi, että heidän pelätään itse kulkiessa jäävän auton alle.
Olen kateellinen porvoolaisille. Siellä selvitetään Norjassa ja Keski-Euroopassa käytettyä mallia, jossa koulukadut rauhoitetaan autoilta. Tavoitteena on turvallisempi koulutie oppilaille, parempi ilmanlaatu ja vähemmän melua. Kuulostaa terveelliseltä muutokselta!
Erityisesti kun Suomessa murehditaan lasten heikkenevää fyysistä kuntoa. Vaikka lapset urheiluharrastavat enemmän kuin koskaan, ei se auta, jos muut mahdollisuudet liikkua on ryövätty. Tutkijat ovat jopa huomauttaneet, että pahimmillaan liikuntaharrastuksen kokonaisvaikutus voi olla kielteinen, jos tunnin treeniä varten istutaan kaksi tuntia autossa.
Kun lähikoulut on säästetty pois, niin yhä useampi lapsi kökkii koulumatkan bussissa, koulutaksissa ja vanhempien takapenkillä. Apuun huudetaan lisää koululiikuntaa, mutta ei yksi ylimääräinen tunti pelasta istuvan elämäntavan ongelmia. Ratkaisevaa ovat ne viikon yli 160 muuta tuntia.
Niistä taistelevat myös kännykkäpelit, joiden valmistajat tekevät kaikkensa, jotta lapset eivät muuta tekisikään kun istuisivat.
Helsingissä kaupunki on valistanut, että 80 prosenttia pienistä lapsista liikkuu liian vähän. Mutta kampanjan viesti on epämääräinen. Miksei voi suoraan neuvoa: ”Lopeta kyyditys, anna kaikkien lasten kävellä”?
Minä uskon, että lääkäreillä olisi auktoriteettiä panna kampoihin kuskauskulttuurille. He voisivat nostaa esiin autoilun terveyshaitat: melun, saasteet, liikkumattomuuden ja onnettomuudet.
Kansanterveyskampanjoilla on aiemmin menestyksekkäästi puututtu esimerkiksi suolan ja kovien rasvojen käyttöön, vaikka ne vahingoittavat vain käyttäjää itseään. Autoilun haitta vertautuu pikemminkin tupakkaan, alkoholiin tai huumeisiin, koska se heikentää myös kanssaeläjien hyvinvointia.
Lääkäreillä olisi annettavaa aluesuunitteluun laajemminkin.
Tutkimuksesta tiedetään jo paljon siitä, millainen kaupunki edistää kaikenikäisten lihasvoimin kulkemista ja sosiaalisia kontakteja. Sellainen ympäristö on tiheästi asuttu, siinä on sekä lähiluontoa että -palveluita, maltillisen kokoisia asuintaloja eikä autoilu terrorisoi muita kulkijoita.
Kaavoituksen yhteydessä tehdään jo nyt terveysvaikutusten arviointia, mutta kovin paljon painoarvoa se ei tunnu saavan. Esimerkiksi Helsinkiin voidaan rakentaa lähes 180 miljoonaa euroa maksava uusi Sörnäisten autotunneli, ilman että vaikutusarviossa edes mainitaan hankkeen terveysvaikutuksia.
Sivumennen vain kerrotaan että investointi lisää hiukan autoilua ja vastaavasti hiukan vähentää kävelyä ja pyöräilyä.
Uutisotsikoissa vilisee kriisejä. On hoivajonot, kestävyysvaje, vanheneva väestö sekä yhä enemmän työkyvyttömyyttä ja mielenterveyden ongelmia. Samaan aikaan ympäristötuho etenee. Mikä tulipalo pitäisi sammuttaa ensin?
Hyvä uutinen on että sekä ympäristöä ja terveyttä suojelevat usein samat asiat: vihreät elinympäristöt ja lihasvoimin liikkuminen.
Siitä muistuttamaan tarvitaan lääkäreitä.
Juttu on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivulla.
