Suomen terveydenhuolto on kriisissä, joka tulee vielä syvenemään, jollei ongelman ratkaisuun löydy pikaisesti uudenlaisia ratkaisuja.
Ongelmiin on tähän asti etsitty apua konsulttien kalliista neuvoista, organisaatiomuutoksista, keskittämällä hoitoja hallitsemattoman suuriin yksiköihin ja rakentamalla uusia sairaaloita. Uudet organisaatiot, potilastietojärjestelmät tai rakennukset eivät kuitenkaan paranna potilaita.
Sairaalan säästökohteita tarkasteltaessa löytyy isoja ja vielä isompia kulueriä, joihin säästöjä voi kohdistaa.
Terveydenhuollon kasvavien kustannusten pitäisi olla myös kaupan vastuulla.
Henkilökunta on kallista, mutta sitä on pakko olla, vaikka potilaita hoidettaisiin etänäkin. Nykyinen THL:n pääjohtaja pitää työterveys- ja opiskelijaterveydenhuoltoa eriarvoistavana, koska työttömät ja vanhuksen eivät näiden viemien resurssien vuoksi pääse hoitoon. Toisaalta vain terveet työntekijät maksavat veroja, joilla terveydenhuolto kustannetaan. Opiskelijat ovat tulevaisuuden veronmaksajia ja he tarvitsevat tänä päivänä enemmän apua kuin koskaan.
Pääjohtaja haluaa myös siirtää resursseja erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuoltoon, joka on terveydenhuoltojärjestelmämme suurin ongelma vanhustenhoidon ohessa. Mutta erikoissairaanhoitokin toimii resurssiensa äärirajoilla, koska perusterveydenhuoltoon kuuluvat potilaat tukkivat erikoissairaanhoidon osastot. Erikoissairaanhoito on myös lopulta se taho, joka hoitaa ja parantaa vakavimmat sairaudet ja kehittää uusia hoitoja.
Leikkurin alle
Kalliit lääkkeet ja laitteet osuvat heti budjettien menopuolta tarkastelevan silmiin. Jo STM:n edellinen kansliapäällikkö ehdotti kallista ja tehottomista syöpähoidoista säästämistä.
On myös ehdotettu, että vaikean sairauden hoito kalliilla lääkkeellä on eriarvoistavaa, koska tällöin kulutetaan kohtuuttomasti muiden potilaiden hoitoon tarvittavia resursseja.
Ratkaisuksi on väläytetty henkilökohtaista kulukattoa. Onkologisten hoitojen kehitys on kuitenkin ollut nykyisen sairaanhoidon suurin edistysaskel. Yhä useampi syöpäpotilas ei pelkästään elä useita vuosia pitempään kuin aiemmin vaan voi myös parantua.
Eilisen päivän Helsingin sanomissa oli kertomus naisesta, jolla oli hoidettu rintasyöpä 25-vuotiaana. Noin 30 vuoden kuluttua potilas sairastui uudelleen rintasyöpään. Tauti oli toteamishetkellä jo levinnyt maksaan, vatsaan ja luustoon. Hoidot tehosivat ja potilas palasi töihin. Usean vuoden kuluttua etäpesäkkeitä todettiin aivoissa. Niidenkin eteneminen saatiin pysäytettyä. Potilas näki nuorten lastensa varttuvan aikuisiksi ja iloitsi lapsenlapsistaan.
Kuka lääkäri olisi ollut valmis kertomaan potilaalle missään hoidon vaiheessa, että hoitokulukaton vuoksi uutta tehokasta hoitoa ei voida enää antaa?
Geenitiedon avulla yhä useammalle potilaalle voidaan tarjota täsmähoitoa ja pitkää ikää. Pitäisikö nämä hoidot kieltää eriarvoistumisen pelossa?
Jos terveydenhuollolla menee nyt huonosti, tulee sillä menemään vielä huonommin, jos kansalaisia ei saada pitämään parempaa huolta terveydestään. Vaarallisen suuren ylipainon lisääntyminen näkyy jo kadulla, teatterissa, työpaikalla ja jopa TV-studiossa. Jos tätä epidemiaa ei saada kuriin, ovat nämä nuoret aikuiset pian työkyvyttömiä keski-ikäisiä.
Bariatrinen kirurgia (lihavuuskirurgia) ja uudet laihdutukseen käytettävät diabeteksen hoitoon tarkoitetut lääkkeet vievät myös runsaasti resursseja muiden sairauksien hoidolta.
Ovatko nämäkin siis eriarvoistavia hoitoja?
Ei kehitystä ilman kustannuksia
Näistä ”uusista laihdutuslääkkeistä” on tullut Tanskan Nokia. Uudet lääkkeet ovat kalliita patenttisuojan alaisina, mutta ilman niitä ei tapahdu kehitystä.
En tiedä mitä vastaavat luvut ovat Suomessa, mutta Yhdistyneet kuningaskunnat käyttää terveysbudjetistaan 9 % lääkkeisiin. Vastaavat luvut ovat 15 % Ranskassa ja 17 % Saksassa. Yhdistyneissä kuningaskunnissa lääketeollisuus maksoi 2023 alkuperäisvalmisteista saadusta tuotosta 26,5 % valtiolle.
3,3 miljardin punnan potti oli 5,5-kertainen vuoteen 2021 verrattuna.
Kustannus-hyöty-ajattelu voi johtaa vaaralliselle polulle. Yksittäisen potilaan hyöty on erilainen kuin näyttölääketieteen keskiarvot. Erityisen pelottavaa on, että Palkon arvion pohjana on ulkopuolisen arviointifirman substanssia tuntemattomien henkilöiden käsikirjan mukaan tekemät systemoidut katsaukset.
Ylipaino-ongelma, alkoholin haitat sekä someilun, liian vähäisen unen ja liikunnan aiheuttama nuorison ahdistus ovat isoja kasvavia ongelmia. Niiden estäminen ei välttämättä maksa yhteiskunnalle mitään, jos kansalaiset saadaan liikkeelle ja nukkumaan, kiertämään marketin alkoholipullosto ja karkkihyllyt sekä laskemaan someiluun käytetty aika 6 tunnista yhteen tuntiin.
Varsin masentavaa oli kuunnella uutislähetyksen keskustelua, jossa pohdittiin vahvempien alkoholijuomien tuloa kauppoihin. Suomalaisten alkoholinkäytön todettiin pitkän työn tuloksena vihdoin vähentyneen. Nyt odotetaan markettiin tulleiden alkoholijuomien vaikutusta tähän hyvään kehitykseen.
Terveydenhuollon kasvavien kustannusten pitäisi olla myös kaupan vastuulla.
Ratkaiseva tavoite
Henkilökunnan saaminen takaisin julkiselle terveydenhuollon puolelle on ensimmäinen ratkaiseva tavoite.
Tämän toteutumiseen täytyy kehittää uudenlaisia ratkaisuja kuten laillistamista edeltävä palvelu julkisessa terveydenhoidossa, sairaanhoitajakoulutuksen lyhentäminen ja käytännön opetuksen siirtäminen työelämään palkallisena oppimisen jaksona ennen valmistumista. Työn keskittäminen potilaiden hoitoon byrokratian sijasta voisi myös auttaa.
Vanhusten hoidon inhimillinen järjestäminen taitaa olla se kaikkein suurin haaste.
Tätäkin voisi pohtia uudesta näkökulmasta. Geriatrisille potilaille voisi luoda omat hyvinvointikeskukset, jotka keskittyvät vain erityisen paljon hoitoa vaativien vanhusten moniammatilliseen hoitoon ja hoivaan. Hoivapuolelle apua voisi saada myös vapaaehtoistyöntekijöistä. Osa eläkkeellä olevista hyötyisi itsekin yhteisöllisyyden tuomasta hyödystä.
Eräässä Helsingin sanomien pääkirjoituksessa todettiin “olevan selvää, että Suomen terveydenhoito on kriisissä.
Se ei ole yllätys: nykyistä sote-mallia luotaessa huomioitiin liikaa muita kuin suomalaisten hoitamiseen liittyviä intressejä.
Ihmettelylle ei ole enää aikaa.” Ihmettelyn sijaista toimiin voivat ryhtyä poliitikkojen lisäksi myös kansalaiset itse kukin kykynsä mukaan sekä liike-elämä. Keppiä tai porkkanaa, kunhan tehoaa!
Kirjoittaja on LKT, professori emerita ja tutkimusjohtaja, Helsingin yliopisto.
Artikkeli on julkaistu aiemmin Lääkärilehden verkkosivuilla.
