Yhdysvalloissa on kääritty hihat ja pantu luudat heilumaan valtion menojen karsimiseksi. Meilläkin on jouduttu säästötoimiin erityisesti terveydenhuollossa. Tiedotusvälineistä ja useista yksittäisistä puheenvuoroista välittyy viesti ikääntyneiden osuudesta terveydenhuollon resurssivajeeseen.
Vanhuudesta on tehty pahe. On jopa ehdotettu, että eläkkeelle jääneiden kalliita syöpähoitoja ei korvattaisi. Muistisairaiden ja yksin kotona selviämättömien vanhusten hoidon kustannukset ovat jatkuvasti julkisuudessa. Ikäihmiset kokevat olevansa taakka yhteiskunnalle.
Suomalaiset ovat arvostaneet koulutusta ja terveydenhuoltoa, ja näihin kuluukin suuri osa verorahoista. Suomalaiset maksavat paljon veroja ollessaan työelämässä ja uskovat, että näillä verorahoilla hoidetaan heidän sairauksiaan erityisesti silloin, kun he todennäköisesti alkavat sairastaa enemmän eli jäätyään eläkkeelle.
On jopa ehdotettu, että eläkkeelle jääneiden kalliita syöpähoitoja ei korvattaisi.
Herää kysymys: miksi maksaisin veroja, jos en saa hyvää terveydenhuoltoa silloin, kuin sitä tarvitsen eli jäätyäni eläkkeelle, jolloin työterveyshuoltokin loppuu?
Lisää elinvuosia
Lääketieteellinen tutkimus tuo lisää elinvuosia. Onko tämä hyvä vai huono asia?
Jos ei tutkita, ei tule uusia lääkkeitä, jolloin rahaa ei kulu lääkkeisiin eivätkä kansalaiset rasita yhteiskuntaa elämällä liian pitkään. Kärsimyksen aikaakin voidaan tehokkaasti lyhentää mahdollistamalla helppo tie eutanasiaan. Eläinten oikeuksista hyvinvointiin keskustellaan aktiivisesti.
Eikö vanhuksillakin pitäisi olla oikeus hyvään elämään?
Jos hyväksytään se tosiasia, että ihmiset elävät pitempään ja että inhimillinen yhteiskunta on valmis huolehtimaan myös ikääntyneistään, pitäisi pohtia miten ikääntyminen etenisi yhteiskunnankin kannalta suotuisasti. Paremmissa mielen ja ruumiin voimissa olevat ikäihmiset voisivat auttaa yhteiskuntaa olemalla pitempään työelämässä ja tehdä myös vapaaehtoistyötä. Pitemmistä työurista tulisi eläkerahoista huolissaan olevien ohella myös työnantajien olla kiinnostuneita.
Virallisen eläkeiän jälkeen
Kävin viime syksynä teellä vanhan tuttavani nykyisen Oxfordin yliopiston varakanslerin kanssa. Hän osallistui Helsingissä eurooppalaisten yliopistojen rehtoreiden kokoukseen. Hän kertoi tekevänsä hartiavoimin työtä yliopistonsa opiskelijoiden ja työntekijöiden hyvinvoinnin eteen.
Omaishoitajista taitaa suurin osa olla eläkeläisiä.
Hän kysyi, onko meidän yliopistossamme ohjelmaa, jossa eläkeikää lähestyvien aktiivisten tutkijoiden kanssa keskustellaan heidän toiveistaan jatkaa tutkimus- ja opetustyötä myös virallisen eläkeiän jälkeen. Vastasin, että ei ole.
Omalla aktiivisuudella ja jos hankkii rahat palkkaansa, voi tutkimustyötä vielä jatkaa. Suomi taitaa olla tiukan eläkeiän osalta ”ikärasistisimpia” maita. Pakon edessä ikäihmistenkin kyllä kutsutaan töihin. Kokeneet eläkkeellä olevat sairaanhoitajat ovat pelastaneet usean osaston toiminnan kerta toisensa jälkeen. Kerrassaan erinomainen tutkimushoitajani jatkoi ansiokasta työtään 80-vuotiaaksi asti.
Jäätyään eläkkeelle tutkimushoitajani on jatkanut vapaaehtoistyötä, jota ymmärtääkseni tehdään Suomessa vähemmän kuin muualla, esimerkiksi Britanniassa. Siellä muun muassa sairaaloiden kahviloita hoitavat pääosin vapaaehtoiset eläkeläiset.
Suurin osa omaishoitajista
Omaishoitajista taitaa suurin osa olla eläkeläisiä. Heidän työpanoksensa yhteiskunnalle on valtava.
Paitsi omaishoitajina, suuri osa eläkeläisistä tekee merkittävän panoksen yhteiskunnallekin huoltamalla ja hoitamalla lastenlapsiaan, jotta vanhemmat voivat käydä töissä ja jaksavat paremmin kasvattaa jälkeläisiään.
Isovanhemmilla on osoitettu olevan merkittävä positiivinen vaikutus lastenlastensa henkiselle hyvinvoinnille.
Miksi maksaisin veroja, jos en saa hyvää terveydenhuoltoa silloin, kuin sitä tarvitsen?
Maalla sukupolvet asuivat lähekkäin ja huolenpito oli molemminpuolista. Muutto maalta kaupunkiin erotti monen perheen sukupolvet toisistaan. Tästä kärsivät sekä nuoret vanhemmat, jotka eivät saaneet apua ja tukea lastensa hoitoon vanhemmiltaan. Tästä kärsivät myös maalle jääneet vanhemmat, joiden yhteys lapsiin ja lapsenlapsiin vaikeutui.
Yhteydenpito vaikeutui myös, koska julkisia liikenneyhteyksiä vähennettiin ja lopetettiin. Vähitellen myös lähialueen ystävät kuolivat pois, ja vanhuksen elämän täytti yksinäisyys. Lontoossa 60 vuotta täyttäneet käyttävät julkista liikennettä täysin ilmaiseksi. Helsingissäkin saa vähän alennusta liikennelippuihin ja konsertteihin. Maalla ei ole konsertteja eikä julkista liikennettä.
Yhteisöllisyys avuksi
Tuoreen amerikkalaisen tutkimuksen mukaan yli 100-vuotiaaksi eläneiden kognitiivisesti hienosti pärjäävien tärkeimmäksi taustatekijäksi osoittautui yhteisöllisyys.
Tämän puute on yksi suomalaisen yhteiskunnan suurista ongelmista, johon tulisi pikaisesti saada parannus. Perhe ja (vapaaehtois)työ lisäävät yhteisöllisyyttä, mutta muitakin mahdollisuuksia tulisi pohtia.
Vanhuksista huolehtiminen olisi hyvä vaihtoehto niille, jotka eivät jostain syystä koe voivansa puolustaa maataan aseellisesti. Nuoret, sukupuolesta riippumatta, voisivat näin kantaa kortensa yhteiskunnan kekoon auttamalla vanhusten hoidossa.
Terveydenhuollon opiskelijoilla voisi olla pakollinen jakso vanhustenhoidossa, jotta he saisivat ymmärrystä vanhuksena olemisesta, jotta osaisivat arvostaa myös väistämätöntä vanhuutta.
Kirjoittaja on LKT, professori emerita ja tutkimusjohtaja, Helsingin yliopisto.